perjantai 21. tammikuuta 2022

Vitsipitsa, Juhana Salakari ja Jii Roikonen

 
Juhana Salakari ja Jii Roikonen



Ripulitautinen kurkku ja näennäisindividualistinen eskapismi


Koululaisvitsien voittamaton voittokulku


Niitä on aina ollut ja aina tulee olemaan. 2020-luvulla koululaisvitsit on pakattu tubettajien kanssa samaa pakettiin. Ja se paketti myy. Pieni lukuhiiri oikein toivomalla toivoi tätä kirjaa. Jos lapset keskenään puhuvat kirjasta ja haluavat sen itselleen, niin eikö se ole varma tae kirjan onnistumisesta?


Vitsipitsaan on ympätty kaikkea mahdollista, mitä 8-11-vuotiaat voivat haluta. On tubetushaasteita ja salapoliisitarinaa. On niitä iki-ihania koululaisvitsejä, joista moni keskittyy ruumiin tuotoksiin ja mätiin hedelmiin. On sarjakuvaa ja vetävä kuvitus. Ja tietysti Ellan ja Helmin fanihaastattelu. 


Niin paljon on tähän kirjaan pakattu, että se pursuilee kirjan sivuilta ulos. Kirjaimellisesti, koska näitä vitsejä olen nyt kuunnellut jo aika monta päivää ja jo ennen kirjan saamista. Ja toden totta, monet ovat oikeasti hauskoja, kuten vaikkapa tämä pienen lukuhiiren suosikki:



Ella ja Helmi


Kyllä naurattaa. Aikuistakin. Ainakin, jos on koskaan siirtänyt pianoa muuton yhteydessä hissittomässä talossa. 


Tai tämä:


Mikä on pahempaa kuin herätä yöllä vessahätään?

- Olla heräämättä.


Totta. Aivan totta. Ja sitä ikää odotellessa kun tämä oikeasti on totta, voi asialle nauraa. Jossain vaiheessa vitsi ei enää tule naurattamaan. Tai jos naurattaa, niin joutuu vaihtamaan vaatekerran…


Vitsipitsa



Pieni lukuhiiri piti myös erityisesti yhden sivun sarjisvitseistä ja Ellan ja Helmin tasapainoiluhaasteesta. 


Vitsipitsa


Omaan silmään tubettajahaastattelut ovat lähinnä sivuntäytettä ja Ella ja Helmi eivät vakuuta ansioillaan, mutta minähän olen jo keski-ikäinen, parhaassa ilonpilaaja-iässä. Mitä vanhemmaksi elää, sitä kauemmin aikaa on ehtinyt nähdä markkinointiviestintää ja sitä useampia kirjallisia tuotoksia on (toivottavasti) ehtinyt kahlata lävitse. Joten jäävään itseni. Pointit rehellisyydestä minulle, eikö?


Ella ja Helmi


Teksti on muuten selkeää, mutta pidempien tarinoiden osalta rivivälit on minimoitu ja veikkaan, että jokunen lukemaan oppinut saattaa kadottaa itsensä tekstiin tästä syystä. Toisaalta ehkä se ei haittaa. Kirja on muuten kevyttä ja helppoa lukemista. Ehkä on ihan hyvä, että siinä on välillä vähän haastavampia osuuksia. 


Kirja on selvästi suosittu tyttöjen keskuudessa ja samaa sarjaa on jo aikaisemmin tehty pojlle suunnattu versio (tubettajat Niko ja Santtu). Pakko sanoa, että itse vierastan näin selkeää sukupuolien kirjallista jaottelua, mutta ehkä se on tässä tubetusmaailmassa pakko tehdä, jotta kirja kuluisi mahdollisimman monen kädessä. Kirjallinen mestariteos tämä ei siis ole, mutta hauska ja lukemaan motivoiva kyllä.



Tubetus ja eskapismi


Koska rakastan omaa ääntäni (tai tässä tapauksessa kirjallista ääntäni) lol, lisätään tähän loppuun analyyttinen pätkä tubetuksen ulottuvuuksista. Lukupakkoa ei ole, joten anna anteeksi jaaritteluni.


Tubetuksella myydään nykyään melkein mitä vaan. Ennen markkinointia tekivät tutkinnon omaavat aikuiset kuukausipalkalla (ja ylisuurilla tulospalkkiolla). Nykyään sama palvelu ostetaan nuorilta aikuisilta yrittäjänriskillä. Ja veikkaan, että paljon pienemmin kustannuksin. 


Mutta toisaalta ennen kirja-arvioita kirjoittivat toimittajat lehtiin kuukausipalkalla ja nykyään ilmaiseksi luettavia kirja-arvioita kirjoittavat palkatta kirjaharrastajat. Joten, mikä minä olen moittimaan modernia markkinataloutta……


Mutta mikä tubetuksessa viehättää? Tätä juttua varten kahlasin Ellan ja Helmin tubetusvideoita lävitse (kaikkea sitä tekeekin kirjallisen tuotoksen eteen). 


Videoissa katsoja otetaan mukaan coolimpien kavereiden hauskimpiin edesottamuksiin (lue suurimpiin typeryyksiin). Kun kaikki viettävät aikansa puhelimien kanssa saattaa nuorilla olla vajetta kaverisuhteissa ja yksinäisyyttä. Näitä videoita katsellessa tuo yksinäisyys häviää, kun on virtuaaliset coolit kaverit, joiden kanssa viettää aikaa. 


Ellan ja Helmin videoissa on tietynlaista rouheutta ja silottelemattomuutta. Luojalle kiitos, että he eivät ainakaan suosituimmissa videoissa näytä keskittyvän meikkeihin ja hiustensa hiplailiuun. Nykyaikana kun kaikki on niin siloteltua ja korjattua, monet nuoret arvostavat tietynlaista näennäisrehellisyyttä enemmän. Ollaan aitoja ja noloja, tosin tietyllä yhteisesti sovitulla sosiaalisella tavalla. 


Mutta mitä tapahtuu sitten kun täytyy uusiutua ja luoda nahkansa säilyttääkseen paikkansa julkisuuden valokeilassa?  Häviääkö autenttisuus niin kuin Billie Eilishillä? Siirtyvätkö Ella ja Helmikin jossain vaiheessa ylimeikatuiksi kosmeettisen kirurgian malleiksi tosi-tv-sarjoihin? Toivoa sopii, että ei, mutta aika näyttää.


Nuoruus ja fanitus on ikuista. Maailma on muuttunut, eikä enää haluta fanittaa jotain massa-artistia vaan se sama fanitus kohdennetaan tarkemmin valittuihin tubettajiin, jotka on ”itse” valittu. Voi olla individualistina osa ryhmää ja paeta todellisuutta. Näennäisindividualistista eskapismia siis.


Mutta sitähän itsekin teen, kun katson matkatubettajien Kreikan videoita. Joskin videoihin piilotettu markkinointi alkaa yleensä kypsyttämään ennen kuin jaksan katsoa kolmatta tuotosta.


Entä se otsikossa luvattu kurkkuvitsi?


-Mikä on vihreä, istuu pöntöllä ja irvistää? 

-Ripulitautinen kurkku 




Lukemisiin!




Maria


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, kirjablogi

Kesäkioski, Lauri Hirvonen

Kaikki tiet vievät Roomaan. Vaiko sittenkin kesäkioskille? Bretagnenbassetti  Jeppe ottaa hatkat jäniksen perään. Ai ai, Emilian isää. Ei aj...