perjantai 10. joulukuuta 2021

Riina ja Sami Kaarla, Anders Vacklin: Pet Agents, Lumen saartamat

Lumen Saartamat


Voiko Joulupukki asua junamatkan päässä New Yorkista? No ei voi. Ei todellakaan voi.



Lumen saartamat alkaa tuttuun Pet Agents tyyliin. Kati-e ja Ti-bot ystävineen pelastavat lampeen jäätyneen joutsenen ja lukija oppii uutta eläinmaailmasta. Tervapääskyt nukkuvat lentäessään eivätkä käy maan pinnalla kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Käsittämätöntä, mutta totta. 


Apus apus, Pohjanmaan maakuntalintu, ei edes ole pääsky, vaan kiitäjä, joka nousee parin kolmen kilometrin korkeuteen kahdesti vuorokaudessa ja liitelee sieltä luultavasti nukkuen alas. Ruokailukin sujuu pitämällä lentäessä suuta auki ja epäonniset hättiäiset löytävät tiensä linnun mahaan. 


Pet Agents



Eläinten suojeluyhdistyksen talo on pulassa. Ulkona uhkaavat kauhakuormaajat purkupäätöksen kanssa. Kati-e lähtee kavereineen etsimään pohjoisessa lomailevaa talon omistajaa rouva Frangia pelastaakseen kodittomien eläinten kotitalon.


Sitten tulee ongelma. Pohjoiseen mennään junalla. Pohjoinen kuulostaa nimeä myöten (Kuukkelivaara) Suomen Lapilta, mutta ei sinne nyt mitenkään voi matkata New Yorkista junalla. Suomalainen henkinen katastrofi uhkaa, jos kirja käännetään joskus englanniksi ja lukuisat pienet amerikkalaislapset alkavat uskoa Joulupukin löytyvän Kanadasta. 


Lumen saartamat



Lumen saartamissa vasta tajuan, että sarjan henkilöhahmot ovat vahvasti todellisuuspohjaisia. Ja tyhmä kun olen, tajuan sen vasta, kun pohjoisen noita on kirjaimellisesti nimetty Paqpa:ksi (suosittu pelitubettaja tiedoksi kirjoittajan kanssa yhtä tietämättömille aikuisille). Kuka lienee Puupää-hahmo? Kirjan alussa näkyvät Dahlia ja Shadow ovat varmaan kirjan tekijät ja varmaan muillekin hahmoille löytyy esimerkit todellisesta elämästä. Mielenkiintoista on se, että kirjassa on Kati-e:n isän kuva. Isä on astronauttina Mir-asemalla. Äidistä ei ole tietoa, mutta ehkä se tietohippunen on mennyt minulta ohitse aiemmissa kirjoissa.


Pieni lukuhiiri piti kirjasta, kuten aiemmistakin Pet Agentseista. Hiiripisteet ovat 10. Tämä kirja oli pienen lukuhiiren mukaan vauhdikkaampi kuin sarjan edellinen osa ja siksi jopa parempi. 


Pet Agents



Teksti on selkeää, rivivälit reiluja ja kuvia, jotka ovat yhtä kauniita kuin kaikissa aiemmissakin kirjoissa, on paljon. Jokainen sivu on suoranainen taideteos. Rekikoirakuva toimisi jopa digiprinttitrikoona. Kirja sopii minusta 7-11-vuotiaille sekä tytöille että pojille, jos vain lukija on eläinrakas. Lahjakirjapotentiaalia tälläkin.


Anders Vacklin



Uutta on lisätekijä Anders Vacklin, joka on Tammen mukaan tieto- ja näytelmäkirjailija. Pakko pohtia, mistä tämä johtuu ja miten se tulee vaikuttamaan kirjasarjaan? Ja onko sillä kenties jo ollut vaikutusta? Oma tuntuma lukijana on se, että lisätekijät yleensä tarkoittavat kirjasarjojen teollistumista ja lässähtämistä. Ehkä kyse on laajemmasta brändäyksestä ja siitä, että samasta kaivosta yritetään saada vettä isommalle joukolle? Joskus se toimii, joskus ei. Nähtäväksi jää. 


Pet Agents





Lopuksi päästään kirjan ongelmiin. Pohjoisen noidan Paqpan esiintyminen on päälleliimatun oloinen, vaikka Paqpa onkin ihanasti piirretty. Ja loppuosa kirjasta on liian matkailumainoksen oloinen. On savusauna, jossa ihan oikein heitetään ensin häkälöyöyt. On avantouintia, on erämökkiä ja se oikea Joulupukki tietenkin. Ongelma matkailulle on tietysti se, että markkinointi sataa ulkomailla Kanadan laariin.


Suurin ongelma on kuitenkin se, että miten tällaisessa kirjasarjassa, jossa luontoa ja eläimiä kunnioitetaan ja jossa koko kirjan kantava ajatus on ihmisten maapallolle aiheuttamat ongelmat, voidaan lopettaa kirja jättimäisiin ilotulituksiin, joita kaikki ihailevat varauksetta? Ilotulitukset ovat hirveitä sekä luonnoneläimille että kotieläimille ja se määrä roskia ja myrkkyjä, mitä ne kylvävät ympäristöön on suorastaan hävettävä. Puhumattakaan ilotulitteiden valmistamisen ympäristövaikutuksista. Monet kaupungit ovat jo siirtyneet laservaloihin, miksi ei Pet Agents? 


Kirjasarjan kaikkien osien arvostelut löytyvät täältä



Maria



Lukupäivä 4.12.2021

Julkaisuvuosi 2021


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, parhaat lastenkirjat

torstai 9. joulukuuta 2021

Emilia Aakko, Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset

 

Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset


”Joskus vain käy niin, että aikuiset uupuvat” Vai johtuuko se karanneista kärsiväisistä?



Kaiho-kotitonttu joutuu tonttutuuraajaksi Koikkalaisten perheeseen. Kotitonttua tarvitaan kotihommien huolehtijaksi, mutta Kaihon sivubisnes Kärsiväisten kaitsijana saa kaaoksen aikaan. Kärsiväiset ovat lentäviä ja helposti karkaavia murhehöttiäisiä, jotka tarvitsevat paljon suklaata ja huolenpitoa sekä säilytystä visusti kiinni olevassa murhearkussa. 


Hyvin on tonttu hommassa aiemmin onnistunut, kunnes Koikkalaisen perheessä homma hajoaa kaaokseksi. Kärsiväiset karkaavat ja pölähtävät perheen isään. Sata tuhatta murhetta painaa Visa-isän kumaraan ja perheen elämän sekaisin. Kinkku palaa ja joulukuusikin syttyy palamaan. 



Emilia Aakko


Tähän kohtaan pitäisi kirjaan laittaa varoitus, että tulipaloja ei pidä tukehduttaa vessan matolla, joka yleensä on muoviperäistä materiaalia vaan ehdalla villamatolla. Toivottavasti lukijalasten kotona on oikeat palopeitteet ja niiden käyttöön on opastettu. 




Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset

Lyyti pelastaa päivän


Mutta ei hätää. Lyyti-tyttö näkee Kaihon ja yhdessä he keräävät kärsiväiset takaisin arkkuun. Ensin isän vaatteista ja hiuksista. Loput kärsiväiset lentävät pussiin isän käydessä mielentohtori Minttu Käpysaaren luona juttelemassa.


”Teidän teoistanne masennus ei johdu missään nimessä. Masennukselle ei aina löydy mitään selkeää syytä. Joskus vain käy niin, että aikuiset uupuvat. Mutta masennuksesta voi parantua.”




Emilia Aakko


Miten puhua masennuksesta?

Masennus koskee niin montaa perhettä, niin monta lasta, eikä siitä ole aina helppoa lapselle puhua. Ja erityisen vaikea niin, ettei itse keskustelu itsessään ole liian raskasta ja masentavaa. Emilia Aakon kirja tulee tässä apuun. Kirja on hyvin kirjoitettu, kevyt ja hauska, vaikka aihe onkin totinen. Lukijan ei tarvitse tietää masennuksesta tuon taivaallista nauttiakseen kirjasta. Vauhdikas tonttutarina sopii kenen tahansa nautittavaksi. Kirja sai pieneltä lukuhiireltä 9,5 hiiripistettä. 



Tekstiä voi hyvin lukea 5-8-vuotiaalle lapselle ääneen. Lapsi voi lukea sen toki itse riippuen lukutaitotasosta. Tekstin olisin suonut olevan isompaa, jotta suurempi osa lapsista voisi lukea kirjan itsenäisesti. Normaalikokoisena printti vaatii lapselta jo sujuvaa lukutaitoa.  En tiedä, onko tämä ollut kustannuskysymys. Veera Ahon kuvitus on hauskaa ja eläväistä ja jo siitä tulee hyvä mieli.



Kaiho-kotitonttu



Kirjan suurin ansio on se, että se tekee monimutkaisesta asiasta yksinkertaisen. Lapset ovat sopeutuvaisia olentoja, jos siihen annetaan mahdollisuus. Aikuisen masennuksen aistii koko perhe, mutta masennuksen nimeäminen ja käsittäminen vaikka kärsiväisten avulla helpottaa sopeutumista. Vaikeiden asioiden kätkeminen lapselta ei ole hyvä idea. Elämän ei oikeasti tarvitse olla aina helppoa, kunhan lapsi saa tukea ja häntä autetaan ymmärtämään ja käsittelemään vaikeitakin asioita. 



Maria



Lukupäivä 28.11.2021

Julkaisuvuosi 2021


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1

Lastenkirjablogit, kirja-arvio, kirja-arvostelu, masennus

Lasse-Maijan etsivätoimisto, sarjakuvamysteerit, Martin Widmark ja Helena Willis

Varastaisitko puuntaimia? Meille tuli koiranpentu kaksi viikkoa sitten ja kuten arvata saattaa kotona on kaaos ja pentu temppuilee naukkaile...