perjantai 25. helmikuuta 2022

Mysteerijengi, Kirjaston kiusanhenki, Juha-Pekka Koskinen

Juha-Pekka Koskinen


Kuka pelkää kummituksia?


Korruptoitunut kirjastonhoitaja Mölläri kutsuu tietämättään aaveet kiusaamaan Helsingin Richardinkadun kirjaston yörauhaa. Poltergeist paiskoo kirjoja lattialle vaaralliseen tahtiin. 


Ennen kuin kirjat vallan hajoavat räyhähengen käsittelyssä Mölläri palkkaa suklaapalkalla Mysteerijengin eli Nicon, Mimosan ja Iivon selvittämään sotkun. Mysteerijengi laittaa aaveet aisoihin ja paljastaa Möllärin kirjavarkaaksi ja valekirjastonhoitajaksi. Aijai. Työpaikka on menetetty, mutta minulla on tunne, että Mölläristä ei ole viimeistä sanaa vielä kuultu.


Opimme myös, että Kansalliskirjaston johtaja Ekholm on varsinainen velho ja asettanut kummituksilta voimat vievän loitsun estämään kirjahaamujen kirjastokäynnit. Opimme myös, että muistinmenetyssuihkeita todella on olemassa ja ihan tavallisissa suihkepulloissa. Mistä lie Mölläri sellaisen hankkinut? 


Taitaa olla kokonainen aaveiden ja kirjastonhoitajiien verkosto sinänsä varsin viattomien vanhojen kirjastojen taustavoimissa? Huh huh.


Mysteerijengi sanailee keskenään Juha-Pekka Koskisen jouhevaan tyyliin. Älykkäänä apuvoimana toimii isotäti Elina, jonka kotoa löytyy varsin kattava kokoelma vanhoja nahkakantisia arvoteoksia. 



Mysteerijengi


Nico rakastaa suklaata, mutta onneksi kirjassa muistetaan korostaa xylitol-purkan ja laadukkaan hampaidenharjauksen merkitystä. Nicolla ei ole vielä yhtään reikää. Juuri yhden hampaani menettäneenä tunnen katumusta. Miksi, oi miksi, en harjannut hampaita paljon paremmin nuoruudessani? 


Kirjasta kirjaan


Kirjaston kiusanhenki on kirja kirjoista, kirjastosta, kirjastonhoitajista ja haudan taakse jatkuvasta tiedonjanosta. Jokainen kirjafani nauttii kuvitellessaan vanhan nahkakantisen ja koukerokirjaimisen opuksen avautuvan eteensä. 


Kirjastonhoitajien kannattaisi lukea kirja varsinaisen kohderyhmän lisäksi. Ehkä omassa kirjastossa voi vielä vierailla etsimässä oikeita opuksia tuonpuoleisesta? Entä onko jossain salaisessa paikassa tulevien kirjastonhoitajien Tylypahka, jossa opetetaan aaveiden karkotusloitsuja?  


Richardinkadun kirjasto on oikeasti ihana. Ainakin oli noin 25 vuotta sitten, kun siellä viimeksi kävin. Vanha kirjoista elävä ja niitä hengittävä rakennus, joka tuntuu sisältävän jotain syvempää ymmärrystä maailmasta. Onneksi se on vielä kirjastokäytössä eikä myyty ja muutettu asunnoiksi tai investointipankin etäkonttoriksi.


Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9 hiiripistettä. Yhden pisteen miinus tuli siitä, että kirja oli liian lyhyt. LOL. Sanoisin, että ei kovin suuri miinus kirjalle. Mutta tosissaan, kun mietin, niin kirjan jännittävin osuus olisi saanut olla pidempi. Alussa jännitykseen päästiin vähän hitaasti käsiksi ja sitten kun herkkukohdat tulivat, ne valuivat silmien ohitse liian nopeasti. 



Juha-Pekka Koskinen


Kirjan ulkoasu on onnistunut. Saana Nyqvistin kansi ja siellä täällä olevat värikuvat sopivat erinomaisesti tyyliin. Kirjan koko kädessä pidettäväksi on myös sopiva. Paperi on paksua ja rivinleveys on mukavan kokoinen ja reunojen reilut sisennykset luovat arvokkaan tunnelman. 


Uusia opittavia sanoja tulee lapselle sopivaan tahtiin ja ne muistetaan selittää selkästi. Kuten bibliofiili ja esoteerinen. Teksti on normaalikokoista, mutta rivivälit reilut. Kirja sopii parhaiten jo sujuvasti lukeville ala-asteikäisille ja pitkiä kirjoja karttaville hieman vanhemmille nuorille.


Toivottavasti kirja löytää tiensä kirjastojen lukudiplomilistoihin! Tämä on myös erinomainen lahjakirja. Kirjassa on laadun tuntua ja juoni on sopivan jännittävä ja hauska.


Kirja on painettu Suomessa. Kirjapainotyöläisten jälkeläisenä suomalainen painotyö lämmittää aina sielua. Se tuo myös työtä painokoneiden keskelle. 


Juha-Pekka Koskinen on matemaatikon koulutuksen omaava tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut paljon lasten- ja nuortenkirjoja muun tuotannon ohessa. Hieman Mysteerijengin kohderyhmää vanhemmille lapsille on suunnattu Samin, Liisan ja Jonin seikkailukirjat, joiden arviot löytyvät täältä:


”Niin kuin ihmislapset asuttawat maanpäällistä kuorta, asuttawat menninkäiset sen alaista puolta.”


”Kun ihminen haaveilee liikaa, hänestä tulee haave. Ja kun aikaa kuluu, hänestä jää jäljelle - aave.”


Hönttejä ja kultamaatuskoja.




Ja jos Mysteerijengi miellyttää, kannattaa ehdottomasti tutustua Horstin Clue-dekkareihin.


Ihan oikea dekkari ja ihan oikea murha.


Hummerivarkaus, lavastettu sieppaus ja John Stuart Mill


Rikollisen tie kehdosta hautaan




Maria 



Lukupäivä 13.2.2022

Julkaisuvuosi 2022


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio, parhaat lastenkirjat

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

LukuPalat: Neppari ja pupukahvila, Taru Viinikainen ja Netta Lehtola

Neppari ja pupukahvila


Yrittäjyyden ensiaskelia pupunkorvissa


Mietitäänpä hetki. Mistä eka- ja tokaluokkalaiset tytöt haaveilevat? Yritystoiminnasta? 

Ei kai sentään? 


Itse asiassa aivan juuri siitä. Pieni lukuhiiri kavereineen suunnittelee eläintenhoitolaa varsin asiantuntevasti. Jotkut ikäryhmän tytöistä aivan varmasti suunnittelevat kahvilatoimintaa, kuten Nella Pauliina eli Neppari kaverinsa Jeppiksen kanssa. 



Taru Viinikainen

Entäpä yllätyksistä? 


No aivan varmasti. Lukuisat ovat ne kerrat, kun olen kuullut pienen lukuhiiren suunnittelevan yllätyksiä ja lahjoja kavereilleen. Uuden Nepparikirjan toinen kantava juoni on yllätyssynttäreiden järjestäminen Nepparille.



Netta Lehtola


Uusin Neppari-kirja koostuu pupuista (tietysti!), leipomisesta, pupukahvilasta, liiketoiminnan ongelmista, yllätyssynttäreistä ja uskosta ystävyyteen. Kirjan pitäisi siis osua varsin hyvin eka- ja tokaluokkalaisten tyttöjen elämään. Toisin sanoen kohtuullisen varma lahjakirja.



Neiti Neppari

Teksti on Lukupalojen tapaan selkeää ja helppolukuista. Kirjan tarkoitus on selvästi opettaa lukemista hauskalla tavalla. Vaikka tekstiä on vähän, kieli on rikasta. Esimerkkinä vaikkapa ilmaisut: ”kailottaa” ”käkätimme” ”naatteja” ”nauroi katketakseen”.


Netta Lehtolalla on oma kuvitustyyli, josta joko pitää tai ei. Kiitokset siitä, että päähenkilöiden nenät ovat erilaisia eikä siloteltuja. Ja siitä, että hahmot ovat normaalipainoisia. Hyviä samaistumiskohteita siis. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle kymmenen hiiripistetä. Ei ihme.


Ainoa ongelma on se vanha tuttu eli tytöt ovat kirjoissa hameissa ja pojat housuissa, kun todellisessa elämässä tytöt käyttävät nykyään suurimmaksi osaksi housuja ja shortseja. Erot tämänikäisten tyttöjen ja poikien pukeutumisten välillä ovat lähinnä värillisiä. 


Poislukien ne harvat tytöt, jotka äiti on selvästi pyntännyt yhtä suureksi prinsessakopioksi kuin äiti itse on Kardashian-kopio. Mutta se onkin siten jo toinen tarina kaukana, kaukana Neppari-kirjan lämpimästä tunnelmasta.



Maria


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Kesäkioski, Lauri Hirvonen

Kaikki tiet vievät Roomaan. Vaiko sittenkin kesäkioskille? Bretagnenbassetti  Jeppe ottaa hatkat jäniksen perään. Ai ai, Emilian isää. Ei aj...