Rikollisen tie kehdosta hautaan
Onko olemassa rikollisen tyyppielämää?
Sellaista keskimääräistä elämänpolkua vankiloiden pysyvämpien vieraiden keskuudessa.
Ehkä. Luultavasti on. Ainakin yhden sellaisen Horst kertoo Clue-sarjan toisessa lastendekkarissa.
Levi Hildosen isä oli vankilassa ja äiti teiniäiti, joka ei pärjännyt. Yksin lukkojen taakse suljettuna taaperona vailla riittävää hoivaa. 6-vuotiaana sijoitus uuteen perheeseen. Liian myöhään. Riidanhalua, väkivaltaa ja varastelua.
Lopulta osallistuminen suureen kultavarkauteen ja vankilan seinät. Vuoden päästä karkaaminen vankilasta ja tapaturmainen kuolema ryöstösaalista etsiessä.
Kulunutta aikaa, hukattua aikaa. Hukattu elämä, joka päättyy ennenaikaisesti.
Levi Hildosen elämäntarina kietoutuu yhteen Clue-sarjan sankareiden Cecilian, Leon ja Unan kanssa Cecilian isän omistamassa merenranta-täyshoitolassa, jonne Levi on kätkenyt ryöstösaaliin salapaikan avaimen.
Ryöstösaaliin arvo on jättimäinen. Paljon kultaa ja lisäksi kallisarvoinen 3 miljoonan euron arvoinen Maltan kello.
Cecilia kuulee yössä askelia ja joku yrittää murtautua sisään, mutta onneksi terassin oven lukko pitää.
Leo löytää mystisen avaimen juuri samasta huoneesta, missä Cecilia on pelännyt tunkeilijaa.
Epäiltyjä on useampia: aurinkolasimies, rasvaletti ja epäilyttävä harteikas tummahiuksinen mies. Sekä vankilasta karannut Levi Hildonen.
Nuoret löytävät ryöstösaaliin kätköpaikan vanhoista natsien rakentamista bunkkereista, mutta heille uhkaa käydä kalpaten, kun ensin aurinkolasimies löytää heidät. Ja kun hänesti selvitään, on vastassa rasvaletti. Molemmat ovat Levi Hildosen rikoskumppaneita, jotka haluavat löytää Hildosen piilottaman ryöstösaaliin.
Onneksi kolmas epäilyttävä tyyppi paljastuu etsiväpoliisiksi ja pelastaa heidät. Tosin sitä ennen Una koira Egon on jo melkein tyrmännyt yhden rikollisista ja Cecilia on pääsemässä pakoon.
Suuren kultaryöstön juonen lisäksi kirjassa jatketaan edellisessä kirjassa aloitettua mysteeriä. Cecilian äiti on kuollut hukkumalla, mutta Ceciliasta tuntuu, että hukkumiseen liittyy jotain hyvin epäilyttävää.
Pala palalta tarinaa kuljetetaan eteenpäin eikä se, tietenkään, tässäkään kirjassa vielä selviä. On siis luettava vielä seuraava Clue. Ja sitä seuraava. Ja oletettavasti vielä useampi lisää...
Horst on erinomainen rikoskirjailija ja selvästikin osaa kirjoittaa eri ikäryhmille. Horstin Etsiväkaksikko-kirjat ovat pienen lukuhiiren suuria suosikkeja. Ensimmäinen Clue kirja Salamanterin arvoitus sai erinomaisen arvion pieneltä lukuhiireltä ja Kultaisen kellon arvoitus on kuulemma vielä parempi. Meiltä loppuu arviointisteikko, kun jo Etsiväkaksikot saivat kympit!
Teksti on normaalin kokoista, rivinväli normaali ja rivinleveys normaali. Lukemisen apuja ei tässä kirjassa enää ole ja varmasti ihan tarkoituksella, onhan juonessa jo kuoleman kuvausta ja oikeita vaarallisia rikollisia. Kirja sopii jännittävistä kirjoista ja mysteereistä pitäville keskimäärin yli 9-vuotiaille. Jos Viisikot ovat suuria suosikkeja, niin tässä on seuraava askel kohti Agatha Christietä
Maria
Lukupäivä 20.3.2021
Julkaisuvuosi 2019 (norjaksi 2012)
Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1
Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit
Kirja-arvostelu, kirja-arvio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti