Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen Taika Valo ja lentävä Plotina

 

”...he ovat kirjasta ja muuttuvat ohuemmiksi päivä päivältä ja lopulta katoavat kuin meren usva auringon lämmittäessä ilmaa...”

Mitäpä, jos kirjojen hahmot tippuisivat todelliseen maailmaan. Mitä kysyisit? Mitä tekisit? Saisitko kuulla suuria viisauksia, kirjoittamattomia totuuksia?

Vai saisitko etsiä Trilobiittia makkaratehtaasta?

Taika Valon seikkailu Pelukylässä jatkuu, kun Taikan maaginen voima yhdistyy jyrisevään ukkoseen samanaikaisesti kun kirja (Lentävä Plotina) kolahtaa maahan. Kirjan hahmot eli Mari-tyttö ja hänen trilobiitti-lemmikkinsä Trilo tipahtavat kirjasta todelliseen elämään. Kirjan hahmo ei kuitenkaan voi elää kauaa oikeassa elämässä, vaan lähtee ohenemaan ja lopulta kuolee, ellei pääse kirjan maailmaan takaisin. 

Trilo lentää tiehensä ja Taikan, Saanan ja Marin täytyy etsiä se ennen kuin paluuta kirjalliseen maailmaan voidaan yrittää. Trilo löytyy kaislikosta ja samalla löytyy kirjan kadonnut kirjailija Aleksis Kivalo alias Sumppu, jonka perään Taikan opettaja Hiukkanen alias Tiukkanen haaveilee. Ehkä seuraavassa kirjassa Hiukkanen ei ole enää niin Tiukkanen.

Taikan maaginen voimaa keskittyy otsassa olevaan läiskään ja sitä hyväksi käyttäen Taika saa siirrettyä jo heikossa hapessa olevan Marin ja Trilon seuraavan ukkosen yhteydessä takaisin jatkamaan elämäänsä Aleksis Kivalon kirjassa.

Tämä kirja ei petä. Tarinassa yhdistetään taitavasti koululaiskirjaa ja fantasiaa. Taikan kasvojen läiskä viittautuu Harry Potterin maagiseen arpeen. Vain lapset sekä kirjailija Kivalo pystyvät näkemään kirjan hahmot oikeassa elämässä. Muut aikuiset ovat jästejä ja ymmärtämättömiä. 

”Kirjailija-aikuiset näyttävät pystyvän omaksumaan sekalaisessa järjestyksessä esitetettyjä kummallisia asioita silmää räpäyttämättä.” Onkohan näin myös todellisesssa elämässä? 

Kirja on rakennettu esimerkillisesti. Tarina ottaa pihteihin heti alusta melkein pelottavalla ukkos-tekstillä. Kirja ei ole kuitenkaan pelottava vaan vain jännittävä. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9,5. Kymppiin ei päästy, koska pieni lukuhiiri ei pitänyt yhdestä tarinassa esiintyneestä hahmosta, Herra Hyönteisestä. 

Kirja sopii parhaiten 9+ ikäryhmään, mutta mitään estettä ei ole 7-8 vuotiaan sitä lukea, jos lukutaidot ovat jo vanhemman tasolla. Taika menee kirjassa neljännelle luokalle, mutta kirja sopii vanhemmallekin lapselle. Teksti on normaalia aikuisten kirjojen fonttia ja rivivälit ovat normaaleja. Rivin leveys on vähän normaalia kapeampi. Sivuja on 191.

Dialogi on sujuvaa. Fantasian ja todellisuuden yhdistelmä vetoaa ja teksti on kirjallisesti kaunista. Kirja on julkaistu 2015, mutta tuntuu tuoreelta ja uudelta. Onneksi näitä on enemmän.

Maria 

Ensimmäisen osan arvio löytyy täältä.

Lukupäivä 10.3.2021

Julkaisuvuosi 2015

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen, Taika Valo ja Pelukylän pokaali

 

Aikamatka ja seikkailu

Tämä kirja on sujuvaa ja hyvin toimivaa ala-astelaisten peruslukemistoa, jolle pieni luuhiiri antoi täydet 10 pistettä. Kirjassa aikamatkaillaan, etsitään kadotettua esinettä, luodaan uusia ystävyyssuhteita ja tutustutaan menneisyyden maailmaan. Kirja sopii laajalle lukijakunnalle. 

Kannesta tätä ei välttämättä keksisi. Sekä pienen, että ison lukuhiiren mielestä kansikuva on epäonnistunut. Se ei houkuta. Yleisesti ottaen kansikuvan merkitys kirjojen sisäänheittäjänä on korvaamaton ja kansikuvaan täytyisi saada tiivistelmä kirjan tyylistä ja odotettavissa olevasta lukunautinnosta. 

Kaksi pyöräilevää lasta omintakeisesti piirretynä ei mitenkään viittaa aikamatkailuun ja seikkailuun. Omintakeiset piirrostyyli, joka eroaa yleisestä lasten kuvamaailmasta, on kannessa aina riski. Aikuinen voi pitää siitä, mutta myykö se lapsille?

Taika muuttaa kirjan alussa Pelukylään ja tapaa Taimin, joka osaa hypnotisoida. Yhdessä Taimi ja Saana löytävät pillin, joka on aikaportaali entisaikaan. Ja menneisyydestä saaduilla ohjeilla lapset, tai  oikeammin Taikan lempikäärme Nelli löytää kauan kadoksissa olleen voittopokaalin. 

Kirja on yhdistelmä ns. koululaiskirjaa ja fantasiaseikkailua ja riittävän paksu, 204 sivua, jotta kirjan maailmaan pystyy uppoutumaan kunnolla. Teksti on normaalia kokoa, rivileveydet normaaleja kuten myös rivivälit. Dialogia on paljon, teksti on soljuvaa ja sujuvaa ja virkkeet sopivan mittaisia. Kuvitusta ei ole ja ehkä parempi niin. 

Kustantaja Myllylahti suosittelee kirjaa 8-12 vuotiaille, mutta mitään esteitä sen lukemiseen ei ole ikäryhmän ulkopuolella. Ainoa puute kirjassa pienen luuhiiren mukaan oli se, että siinä oltiin liian vähän aikaa mielenkiintoiselta vaikuttaneessa menneisyydessä.

Kirja on kahden kirjailijan (Jaana Lehtiä ja Helena Miettinen) hengentuote ja se on saanut LukuVarkaus lastenkirjapalkinnon. LukuVarkaus on tosin pienen piirin palkinto ja siinä kilpailevia kirjoja oli vain muutama. Siltikin, tämä ansaitsisi isommankin palkinnon ja toivoisin, että se löytyisi usean lapsen koulun lukudiplomi-kirjoista. Saman sarjan kirjoja on kirjoitettu muutama lisää ja mielenkiinnolla odotan, mitä pieni lukuhiiri niistä tuumaa.

Maria

Lukupäivä 5.2.2021

Julkaisuvuosi 2014