sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen, Taika Valo ja Pelukylän pokaali

 

Pelukylän pokaali


Aikamatka ja seikkailu


Tämä kirja on sujuvaa ja hyvin toimivaa ala-astelaisten peruslukemistoa, jolle pieni luuhiiri antoi täydet 10 pistettä. Kirjassa aikamatkaillaan, etsitään kadotettua esinettä, luodaan uusia ystävyyssuhteita ja tutustutaan menneisyyden maailmaan. Kirja sopii laajalle lukijakunnalle. 


Kannesta tätä ei välttämättä keksisi. Sekä pienen, että ison lukuhiiren mielestä kansikuva on epäonnistunut. Se ei houkuta. Yleisesti ottaen kansikuvan merkitys kirjojen sisäänheittäjänä on korvaamaton ja kansikuvaan täytyisi saada tiivistelmä kirjan tyylistä ja odotettavissa olevasta lukunautinnosta. 


Kaksi pyöräilevää lasta omintakeisesti piirretynä ei mitenkään viittaa aikamatkailuun ja seikkailuun. Omintakeiset piirrostyyli, joka eroaa yleisestä lasten kuvamaailmasta, on kannessa aina riski. Aikuinen voi pitää siitä, mutta myykö se lapsille?


Taika muuttaa kirjan alussa Pelukylään ja tapaa Taimin, joka osaa hypnotisoida. Yhdessä Taimi ja Saana löytävät pillin, joka on aikaportaali entisaikaan. Ja menneisyydestä saaduilla ohjeilla lapset, tai  oikeammin Taikan lempikäärme Nelli löytää kauan kadoksissa olleen voittopokaalin. 


Kirja on yhdistelmä ns. koululaiskirjaa ja fantasiaseikkailua ja riittävän paksu, 204 sivua, jotta kirjan maailmaan pystyy uppoutumaan kunnolla. Teksti on normaalia kokoa, rivileveydet normaaleja kuten myös rivivälit. Dialogia on paljon, teksti on soljuvaa ja sujuvaa ja virkkeet sopivan mittaisia. Kuvitusta ei ole ja ehkä parempi niin. 


Kustantaja Myllylahti suosittelee kirjaa 8-12 vuotiaille, mutta mitään esteitä sen lukemiseen ei ole ikäryhmän ulkopuolella. Ainoa puute kirjassa pienen luuhiiren mukaan oli se, että siinä oltiin liian vähän aikaa mielenkiintoiselta vaikuttaneessa menneisyydessä.



Jaana Lehtiö Helena Miettinen


Kirja on kahden kirjailijan (Jaana Lehtiä ja Helena Miettinen) hengentuote ja se on saanut LukuVarkaus lastenkirjapalkinnon. LukuVarkaus on tosin pienen piirin palkinto ja siinä kilpailevia kirjoja oli vain muutama. Siltikin, tämä ansaitsisi isommankin palkinnon ja toivoisin, että se löytyisi usean lapsen koulun lukudiplomi-kirjoista. Saman sarjan kirjoja on kirjoitettu muutama lisää ja mielenkiinnolla odotan, mitä pieni lukuhiiri niistä tuumaa.



Maria



Lukupäivä 5.2.2021

Julkaisuvuosi 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasse-Maijan etsivätoimisto, sarjakuvamysteerit, Martin Widmark ja Helena Willis

Varastaisitko puuntaimia? Meille tuli koiranpentu kaksi viikkoa sitten ja kuten arvata saattaa kotona on kaaos ja pentu temppuilee naukkaile...