Anna Jansson Emil Wern tutkii: Purjelaivan arvoitus, Taskuvaras, Kadonnut pikkuveli ja Kadonneet retkirahat

 

Viimeiset Emil Wernit - huh

Nyt näistä päästään. Ellei Jansson kirjoita lisää ja suomentaja suomenna. Toivottavasti ei. 

Pieni lukuhiiri on päässyt Emil Wern - urakkansa loppuun, mikä tarkoittaa ettei minun tarvitse enää koskea näihin. Miten voimmekin olla pienen lukuhiiren kanssa niin eri mieltä tästä sarjasta?

Pieni lukuhiiri näkee jänniä tapahtumia ja vauhdikasta etsiväntyötä. Ja mitä minä näen? Miten sen nyt sanoisi. Ilkeilyä. Enempää en tässä blogitekstissa aiheesta sinulle paasaa. Edelliset nyppimispostaukset voi lukea täältä. Tässä postauksessa pidättäydyn vaan juonissa, jotten pitkästytä sinua, lukijaani, jaarittelulla.

Itse asiaan siis. Juonet ovat pienen lukuhiiren mukaan. Itse jätin nämä Janssonit välistä, minulle jo riitti.

Kadonnut pikkuveli

Alvan pikkuveli kaapataan autoon ja Emil kavereineen rientää avuksi. Lapsikaappauksen syyllinen on ahne ja ilkeä Gimli-niminen mies. Gimli Gloinin poika ei varmasti pitäisi nimensä kaappauksesta lastenkaappaajalle. Voisi tulla tukalat paikat kirjailijalle. Onneksi taruolennot eivät elä, vaikka olisivatkin kuolemattoman Taru Sormusten Herran sivuilta. Gimlin tie käy vankilaan ja Jontte selviää säikähdyksellä. Tarinan opetus on tietysti se, ettei vieraisiin tai puolituttujen autoihin pidä nousta.

Kadonneet retkirahat

Pitkäkyntinen varastaa yhdessä kerätyt koulun retkirahat. Sama kohtalo on Sokrateksen euroilla. Vanhainkodistakin häviää rahaa. Syyllinen on piano-opettaja, joka on veljensä kanssa pelannut rahansa taivaan tuuliin. Lisärikoksen  tekee opettajan veli naamioitumalla poliisiksi. Rahat on maksettava takaisin ja tarinan opetus on jättää uhkapelit ennen kuin ajautuu rikoksen poluille. 

Suuren purjelaivan arvoitus

Visbyyhyn tulee suuri purjelaiva, jonka kapteeni katoaa. Mielikuvituksellisen juonen syyllinen on trumpetin soittaja, joka pienen lukuhiiren mukaan halusi vain lisää harjoitteluaikaa ja esiintymisen. Hmmm. Intohimoista musikaalisuutta.

Taskuvaras

Ubben äidiltä varastetaan rahaa ja varkaaksi osoittautuu ihan aito poliisi, joka halusi selvittää oikeita rikoksia eikä vain pyörävarkauksia. Voi poliisia tai siis entistä poliisia. Tarinan opetus on jaksaa pysyä lestissään.

Pienen lukuhiiren mukaan kaikki ovat täyden kympin kirjoja. Fontti on isoa, lauserakenteet selkeitä, rivivälit isoja ja rivillä ei kovin montaa sanaa ole. Mustavalkoisia kuvia on melkein joka aukeamalla, mutta tekstiä on kuitenkin reilusti, sivuja on noin 85.

Sen pidemmittä puheitta hyvästit Anna Janssoneille. Minulle riittää.

Maria

Lukupäivät 8.3.2021, 8.3.2021, 16.3.2021 ja 16.3.2021

Julkaisuvuodet 2017 (2014 ruotsiksi), 2011 (2010), 2015 (2012) ja 2013 (2011)

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogi, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Anna Jansson Emil Wern tutkii Merirosvosaari ja Kummitustalo

Nyppiviä lastenkirjoja

Kun jokin alkaa nyppiä, niin se todellakin alkaa nyppiä. Anna Janssonin kirjat nostavat minulla selkäkarvat pystyyn. Tai no, ei minulla taida olla selkäkarvoja, mutta jos olisi niin ne nousisivat yksi kerrallaan tikkusuoriksi ja ojentautuisivat kohti taivasta joka kerta, kun avaan Emil Wernin kirjan. Pahaksi onneksi pieni lukuhiiri pitää Janssonin kirjoista, joten tässä sitä ollaan. Karvat pystyssä.

Hedwig omistaa kummitustalon, jonne Emil kavereineen menee yökylään. Vieraat ovat kummitusintoilijoita ja kaikenlaista outoa tapahtuu. Järkevät lapset eivät usko kummituksiin. Tapahtumille on löydettävä selitys. Kummittelun takana on Hedwig itse, joka kaipailee itselleen lisää vuokratuloja. Ja mikä toimisikaan paremmin kuin pieni kummitustarinan pullistelu yhdistettynä pikkuhuijauksiin?

Merirosvosaaressa Emilin koululuokka lähtee retkelle Märta-opettajan johdolla Gotska Sandön saarelle. Mukaan lähtee epäilyttävää porukkaa ja kesken retken kaikki ruoat ja juomat varastetaan. Syyllinen on valesotilas Sven, joka paljastuu vallan kamalaksi tapaukseksi. Märta-opettaja on joskus ollut kihloissa Svenin kanssa ja Svenin tarkoitus on toimia pelastavana enkelinä ja palauttaa Märtalle itse ryöstämänsä ruoat ja juomat. Sven jää kiinni ja telkeää lapset yhdessä Märtan kanssa vajaan. Vajasta päästään kaivamalla pois. Lopuksi Emil johdattaa Svenin samaan vajaan, keplottelee itsensä vajasta pois ja telkeää Svenin sisään odottamaan poliiseja.

Svenistä nousee kaikuja kunnon perheväkivaltapsykopaatista. Märta on onnekseen noudattanut kuuluisaa ohjetta ”Run, Forrest, run” ja purkanut kihlauksen. Onnekseen. 

Teksti on jouhevaa ja helppolukuista. Kirjasinkoko on reilu, rivivälit samoin ja rivinleveys maltillinen. Aivan juuri lukemaanoppineelle nämä eivät sovi, mutta aika pian näihin voi tarttua. Mustavalkoinen Mimmi Tollerupin kuvitus on vauhdikasta.

Valitusvaroitus eli hyvät, pahat ja luuserit

Ja sitten siihen nyppimiseen. Emil Wern kirjoissa on hahmoja, joiden kirjoittaminen kertoo jotain kirjailijasta. Eikä oikein mitään hyvää. 

Jansson jakaa Emil Wern-kirjoissaan hahmot karkeasti kolmeen ryhmään. Hyviä ovat esimerkiksi Emil ja Emilin poliisiäiti ja pahoja valesotilas Sven. Luusereita ovat sunnuntaipilaajan ja Sokrateksen kaltaiset surullisen hahmon ritarit. 

Sunnuntaipilaaja on yksinäinen vanhainkodissa asuva mummo, joka käy joka sunnuntai kutsumattomana vieraana Emilin kotona. Emilin äiti tarjoaa säälikahvit ja Emil (ja kirjailija) ristii mummon sunnutaipilaajaksi. Sokrates on puhelias, vähän hölmö poika, jolla on tukikaulus. 

Kumpikin näistä hahmoista on piirretty ylipainoisiksi, puheliaiksi ja vähän tyhmiksi. Sokrateksen tukikauluksesta revitään huumoria joka kirjassa ja merirosvosaaressa selviää, että Sokrates pissaa öisin housuihinsa. Olisi todella virkistävää, jos housuihin pissaavaa poika olisi joku muu kuin hieman typerä tukikaulusta pitävä pullukka.

Minä en kaipaa tällaisia hahmoja kirjoihin ollenkaan. Tekee pahaa, kun naurua revitään toisen sairauksista. Tukikaulus tarkoittaa jatkuvia kaulakipuja, mutta se sivuutetaan kirjassa tyystin. Emil ja Emilin äiti voivat kirjoissa tuntea olevansa parempia kuin luuserit, joita säälistä autetaan ja joita säälistä siedetään. Missä aito empatia? Mikä motivaatio kirjailijalla oikein on?

Pieni lukuhiiri antoi kirjoille arvosanoiksi 9 ja 10. Valitettavasti lukuhiiri lukee luultavasti loputkin Janssonit. Kuten moni muukin lapsi. Minä kuulen Janssonin äänessä koulukiusaajan, joka kiusaa omia hahmojaan ja lopussa yrittää tehdä niille jonkun siedettävän positiivisen käänteen, jotta voi tuntea hyvää omaatuntoa ja paremmuuden tunnetta.

Lisää Anna Janssoneita löytyy täältä, 

täältä 

ja täältä. 

Maria

Lukupäivä 2.3.2021

Julkaisuvuodet 2012 ja 2013

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit,  kirja-arvio, arvostelu

Anna Jansson, Emil Wern tutkii, Kielletyt Roskat

 

Roskarikos ja kuinka se ratkaistaan

Emil Wern on jälleen rikoksen jäljillä. Roska-auto veloittaa lajittelemattomista roskista painon mukaan ja asukkaiden roska-astiat täyttyvät mysteerisesti tuntemattomilla roskilla. Kuka on syyllinen? 

Emil kavereineen tutkii mysteeriset jätteet ja löytää hyviä johtolankoja, jotka ennen pitkään johtavat heidät rikollisen jäljille. Syyllinen ei ole Emilin opettaja eikä turhaa nenäleikkausta varten säästävä sijaisopettaja, vaan Sofia Kompostinen, paikallisen koirakoulun pitäjä. Sofia on tyly nainen, joka tienaa omalla likaisella roskabisneksellään. Kompostinen on kerännyt rahaa lupaamalla hävittää muiden roskia, joita on sitten kylvänyt tuntemattomien roskalaatikoihin sekä omalle huvilalleen valtavaan sirkustelttaan. Rikostoverina Sofialla on vankilasta lomalla oleva Evert. 

Pieni lukuhiiri pitää Emil Wernin seikkailuista. Tämäkin sai 10 pistettä. Eikä se ole ihme. Tässä kirjassa ratkaistaan ihan oikea rikos ja etsitään ihan oikeita johtolankoja. Teksti on isohkoa, samoin rivivälit eikä rivillä ole kovin montaa sanaa. Kirjassa on erilaisia hauskoja oivalluksia ja syylliset eivät pääse pakoon.

Tämä on kolmas Emil Wernin seikkailu, josta kirjoitan. Ensimmäinen (arvio löytyy täältä) seikkailu tuntui hauskalta, mutta jo toisessa alkoi tätä isoa lukuhiirtä häiritä kirjailijan pisteliäisyys. Juuri ne samaiset nokkelat karikatyyrit, mitkä kirjassa toisaalta ovat hauskoja. 

Tämän kolmannen avasin jo etukäteisasenteella. Ketäköhän kirjailija tällä kertaa haukkuu? Ja pikkupiikkejä löytyy tästä kirjasta yhtä lailla. Juutuin erityisesti kahteen kohtaan. Toinen on Emilin ”sunnuntaipilaajaksi” kuvaama vanhainkodissa asuva mummo, joka vanhasta tottumuksesta käy Emil Wernin äidin luona kerran viikossa. Emilin äiti tarjoaa säälistä iltapäiväkahvit mummolle. Jotenkin minusta tuntuu pahalta, kun kirjailija selvästi nauraa vanhan naisen yksinäisyydelle. 

Toinen mikä pistää silmään on kirjailijan kirjoittama hahmo Sokrates, suurinpiirtein Emilin ikäinen poika, jolla on tukikaulus. Sokrates kuvataan liian puheliaaksi pojaksi, jolla on hölmöjä ajatuksia. Emilillä ei oikeastaan ole aikaa Sokratekselle, mutta Sokrateksen tarjoama mehu kyllä kelpaa. Samalla Emil miettii, onko Sokrateksen kaula niin likainen, että tukikaulus on liimaantunut siihen kiinni. Kirjan lopussa Emil antaa Sokratekselle säälilahjan aivan kuten Emilin äiti kahvit vanhainkodin mummolle. 

Kuten edellisessä lukemassamme Janssonin kirjassa, tässäkin kirjassa kumpikin näistä hieman yksinkertaisista hahmoista on kuvattu lihaviksi. Onko kyse kuvittajan Mimmi Tollerup omista ajatuksista? En usko. Tarvitsemmeko vielä kirjoja, joissa lihavat ovat hieman tyhmiä ja säälittäviä? 

Jansson on suosittu ruotsalainen koululaiskirjailija, samaan tapaan kuin Widmark. Tai Paula Noronen. Kaikki kolme vitsailevat ja ovat piikikkäitä. Jansson on näistä kirjailijoista kuitenkin ainoa, jonka vitsien ja piikkien perustalla ei ole positiivista pohjavirettä. Janssonin piikit ovat teräviä, hahmot osittain ilkeitä karikatyyrejä.  Minun selkäkarvani nousevat pystyyn. Janssonin näkemys empatiaan on minulle täysin vieras. On hyvin vaikea lukea tekstiä, jossa ensin suhtaudutaan alentuvati isoon määrään ihmisten ominaisuuksia ja sitten ”korjataan” asia säälillä ja hyvittelyllä. Ei hyvä. Ei ollenkaan hyvä.

Maria

Lukupäivä 15.2.2021

Julkaisuvuosi 2013 (alkuperäisteos ruotsiksi 2011)

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Anna Jansson Ritarien taistelu

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin

Mistä asenteet tulevat? Kukaan ei opeta lapsille, että lihava nainen ei voi olla suosittu tai että lihava nainen on epämiellyttävä, jopa ilkeä ja tyhmä. Eihän?

Paitsi, että opetamme. Näköjään vielä 2010 (suomennos 2011) on pitänyt kirjoittaa lastenkirja, jossa rumuus ja lihavuus yhdistetään ikävään luonteeseen. Kuvittajana kyseenalaista kunniaa kerää Mimmi Tollerup.

Fiktiolla luodaan faktaa. Asenteet siirtyvät ja sitten ihmetellään, miksi kukaan kyseenalaistaa vallassa olevia normeja. Eivätkö ne tulekaan suoraan ihmisluonnosta? 

Ritarien taistelussa Emil Wern seikkailee kavereineen keskiaika-päivillä. Visby on puettu keskiaika-asuun ja asukkaat toimivat näyttelijöinä. Aluksi esitellään kylvettäjää esittävä Susanna, joka kohtelee poikia huonosti. Susanna on piirretty lihavaksi ja rumaksi. Rumuutta pahentaa ilkeä ja typerä luonne. 

Ritareiden turnajaisissa Susanna istuu pyntättynä odottamassa, että voittanut ritari valitsisi hänet daamikseen. Varmuutta valintaan tuo se, että ritari on näin luvannut (ilmeisesti aika monelle naiselle) ja Susanna on turnajaisten ruhtinaan tytär.

Mutta ei, voittanut ritari valitsee hoikan ja viehkeän vaaleaverikön. Susannen isä päättää kostaa sabotoimalla koko tapahtumaa, mutta Emil kavereineen paljastaa tihutyöt. Emil pelastaa tilanteen huomauttamalla ruhtinaalle, että ritareiden on sääntöjen mukaan toteltava ruhtinasta. Susannen isä antaa mahtikäskyn ritarieille ja näin Susannekin pääsee turnajaisten daamiksi ja ratsastamaan alas merelle ritarinsa kanssa kohti auringonlaskua.

Pahaa tekee. Tämä vaikuttaa ensisijaisesti pojille suunnatulta kirjalta. Ei tarvitse ihmetellä, jos lukemisen jälkeen tekee mieli joukolla huudella ikäviä sille pullukka-tytölle, jota muutkin jo kiusaavat. Kirjojen voima on suuri. 

Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä, eikä ollenkaan havainnut mitään outoa tai ikävää. Itse tekisin poikkeuksen ja jättäisin kirjan arvioimatta ja kirjaston hyllyyn. Mieluiten siihen poisto-hyllyyn.

Maria

Toisen ja paremman Emil Wern-kirjan arvostelu löytyy täältä.

Lukupäivä 13.2.2021

Julkaisuvuosi ruotsiksi 2010, suomennos 2011 

Lastenkirjablogi  https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Paula Noronen, Tagli ja Telle ostoskeskuksessa, Anna Jansson Emil Wern ja pankkiryöstö, Heli Rantala, Suurenmoinen sitruunaseikkailu

Kaksi etsiväkirjaa ja seikkailu Pohjoisnavalla

Paula Noronen, Tagli ja Telle ostoskeskuksessa

”Mä haluan näitä lisää”

” Kyllä Paula Noronen osaa”

Kun kameralla varustettu papukaija piiloutuu Suomen suurimman kakun sisään ja hämähäkkien ilmeet näkyvät suurennuslasilla, on selvää, että naurut on taattu. 

Mahdollinen aikuinen ääneenlukija voi nauraa sille, että ”Päivän täräyttävin” tarjous on ”Kahvi + pulla 2 euroa” tai että retkeilykaupan Otso Eräjormanen mussuttaa ”retkeilyyn tarkoitettua eräpatukkaa” tukevasti tuolillaan.

Mutta kuka onkaan varastanut kalliit belgialaiset erikoismakkarat?

Kirjan juoni on perinteinen. Asioita varastetaan ja viisaat lapset eli Tagli ja Telle (juuri niin Tagliatelle lol) löytävät varkaan neuvokkuudellaan. Tässä kirjassa varas ei kuitenkaan ole rikollinen ja lopulta kaikki päättyy hyvin. 

Paula Norosen Yökoulu-sarja oli pienen lukuhiiren syksyinen suosikki ja tämä sopi hyvin jatkoksi. Kieli on vaikeampaa kuin helppolukuisessa Yökoulussa, mutta ei liian vaativaa. Lauserakenteet ovat yksinkertaisia ja teksti selvää. Rivivälit ovat normaaleja. Monivärikuvat ovat hienoja ja niissä on oma piilotettu huumorinsa. Tämä on kirja, jota aikuinenkin jaksaisi lapselle lukea. Ikäryhmä 7-10 nauttii tästä eniten oman lukutaidon puitteissa. 

Lukuhiiri antoi täydet 10 pistettä ja haluaa näitä lisää.

Lisää Paula Norosen Tagli ja Telle seikkailuja löytyy täältä.

Anna Jansson Emil Wern tutkii Pankkiryöstö

Emil Wern on Visbyläinen poika, joka ratkoo ihan oikeita rikoksia kavereidensa kanssa. Emil Wern-kirjoissa on paljon samaa kuin Tagli ja Tellessä. Huumoria löytyy. Hiljaa hihitän lukiessani sunnuntaipilaajasta, joka jaarittelee niin kauan että korviin tulee rakkoja (Oma huomio, seuraavana sunnuntaina lupaan yrittää puhua vähemmän. Ehkä.). Emilin kaveri Sokrates taas on kotiarestissa tilattuaan vahingossa takapihan täyteen hiekkaa. Aivan kuten tämän päivän Iltapulun jutussa eräs julkkis aivan liikaa polttopuita. Viimeistään nyt on selvää kaikille, että kuutio on, todellakin, iso mittayksikkö.

Tässä kirjassa etsitään ihan oikeaa rikollista käyttäen ihan oikeaa etsivän päättelytyötä, joten kirja osuu laajalle ikäryhmälle 7-12. Teksti on selkeää, mutta hieman pidemmillä lauserakenteilla, joten aloittelevalle lukijalle tämä on liian vaikea. Kuvat ovat mustavalkoisia ja niitä on 2020-luvun mittapuulla vähän. Kielikuvia on suomennokseen(kin?) saatu. Vai mitä tuumaatte Euron Kruunu nimisestä sijoitusneuvojasta tai Tia Mia Dieetti nimisestä asiakkaasta? Ja nyt seuraa juonipaljastus. Ryöstäjä ei ole sijoitusneuvoja, vaikka niin voisi luulla. Lukuhiiren pistetytys on 9.

Edit. Tämän ensimmäisen Emil Wern kirjan jälkeen luimme useamman muun ja hauskuudet lakkasivat hauskuttamasta ja kirjoissa alkoi näkyä ikävämpi taustavire. Lisää voit lukea täältä ja 

Heli Rantala Suurenmoinen sitruunaseikkailu

Sitruunaseikkailussa käydään Pohjoisnavalla lohikäärme kaverina. Tuuli maalaa pari jääkarhua iloisilla väreillä, mutta niille tulee vilu ja maali täytyy pestä pois herra Mursun pesusienellä. Milli-lohikäärme viihtyy parhaiten vielä lämpimässä kattilassa ja lopuksi lennetään kotiin, syödään sitruunasta tehty kakku ja voitetaan pierukilpailu. 

Sitruunaseikkailu on juuri sellaista, hieman päätöntä kohellusta, mistä ala-asteikäiset pitävät. Mikään ei ole varmaa, muuta kuin se, että seuraavalla sivulla on lisää yllätyksiä. 

Lauserakenteet ovat selkeitä, kieli hauskaa. Kirja sopii 7-12 vuotiaalle lukutaidosta riippuen. Uuttakin oppii. 8 kuorsaavaa lohikäärmetää kertaa 9 kuorsaavaa lohikäärmettä on yhtä kuin tulipalovaara ja lumikinos voi ottaa punkkarielefantin muodon. Tai tiskiainevaahdosta löytyä joogaava joulutorttu. 

Kirja on juuri sopivaa sanataiteilua, jolla on aikuisen näkökulmasta oikein hyvä ns. kasvattava tai kieltä rikastuttava vaikutus. Kirja on myös kaunis ja lahjakelpoinen. Lukuhiiri antoi 8 pistettä eli hyvä kirja, joka ehkä hieman jäi samalla lukupäivällä Paula Norosen mestariteoksen varjoon.

Maria

Lukupäivä 25.1.2021

Julkaisuvuosi 

Tagli ja Telle ostoskeskuksessa 2017

Anna Jansson Emil Wern tutkii Pankkiryöstö 2010

Heli Rantala Suuremmoinen sitruunaseikkailu 2019