lauantai 13. helmikuuta 2021

Anna Jansson Ritarien taistelu

Anna Jansson


Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin


Mistä asenteet tulevat? Kukaan ei opeta lapsille, että lihava nainen ei voi olla suosittu tai että lihava nainen on epämiellyttävä, jopa ilkeä ja tyhmä. Eihän?


Paitsi, että opetamme. Näköjään vielä 2010 (suomennos 2011) on pitänyt kirjoittaa lastenkirja, jossa rumuus ja lihavuus yhdistetään ikävään luonteeseen. Kuvittajana kyseenalaista kunniaa kerää Mimmi Tollerup.


Fiktiolla luodaan faktaa. Asenteet siirtyvät ja sitten ihmetellään, miksi kukaan kyseenalaistaa vallassa olevia normeja. Eivätkö ne tulekaan suoraan ihmisluonnosta? 


Ritarien taistelussa Emil Wern seikkailee kavereineen keskiaika-päivillä. Visby on puettu keskiaika-asuun ja asukkaat toimivat näyttelijöinä. Aluksi esitellään kylvettäjää esittävä Susanna, joka kohtelee poikia huonosti. Susanna on piirretty lihavaksi ja rumaksi. Rumuutta pahentaa ilkeä ja typerä luonne. 


Ritareiden turnajaisissa Susanna istuu pyntättynä odottamassa, että voittanut ritari valitsisi hänet daamikseen. Varmuutta valintaan tuo se, että ritari on näin luvannut (ilmeisesti aika monelle naiselle) ja Susanna on turnajaisten ruhtinaan tytär.


Mutta ei, voittanut ritari valitsee hoikan ja viehkeän vaaleaverikön. Susannen isä päättää kostaa sabotoimalla koko tapahtumaa, mutta Emil kavereineen paljastaa tihutyöt. Emil pelastaa tilanteen huomauttamalla ruhtinaalle, että ritareiden on sääntöjen mukaan toteltava ruhtinasta. Susannen isä antaa mahtikäskyn ritarieille ja näin Susannekin pääsee turnajaisten daamiksi ja ratsastamaan alas merelle ritarinsa kanssa kohti auringonlaskua.






Pahaa tekee. Tämä vaikuttaa ensisijaisesti pojille suunnatulta kirjalta. Ei tarvitse ihmetellä, jos lukemisen jälkeen tekee mieli joukolla huudella ikäviä sille pullukka-tytölle, jota muutkin jo kiusaavat. Kirjojen voima on suuri. 


Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä, eikä ollenkaan havainnut mitään outoa tai ikävää. Itse tekisin poikkeuksen ja jättäisin kirjan arvioimatta ja kirjaston hyllyyn. Mieluiten siihen poisto-hyllyyn.


Maria


Toisen ja paremman Emil Wern-kirjan arvostelu löytyy täältä.


Lukupäivä 13.2.2021

Julkaisuvuosi ruotsiksi 2010, suomennos 2011 



Lastenkirjablogi  https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Marjut Brunila Immu ja Salattu Saari, Immu ja Sataman Sankarit

 
Marjut Brunila


Kummituksia, varkaita ja vähän historiaa


Immulle sattuu ja tapahtuu varsinkin kummitusrintamalla. Harva poika onnistuu tapaamaan niin paljon kummituksia ja pääsee niin hienoihin seikkailuihin kuin Immu. 


Marjut Brunilan Immu-sarjan toinen osa ”Immu ja salattu saari” ja kolmas osa ”Immu ja sataman sankarit” sai yhtä hyvän vastaanoton pieneltä lukuhiireltä kuin sarjan ensimmäinen kirja, jonka arvioinnin löydät täältä. Täysi kymppi kummallekin kirjalle, joskin Sataman Sankarit oli lukuhiiren mukaan himpun verran parempi.


Kumpikin kirja noudattaa tuttua kaavaa. Immu kavereineen tapaa kummituksia menneisyydestä ja lisäksi otetaan kiinni rikollisia. 


Salattu saari kertoo Seilin saaresta, jonka menneisyys on varsin musta, ellei jopa kummituksellinen. Seilin saarella oli 1600-1700-luvulla Suomen suurin leprasairaala, jonne tuomittu joutui elämään kauhua herättävän kudosta syövän lepransa kanssa täysin eristyksessä koko muusta maailmasta. Lepran hävitessä paikkaan perustettiin mielisairaala. 

Nykyään saaressa on Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuskeskus. Jos jossain vaeltaa onnettomia kuolleita sieluja niin Seili on sellainen paikka. 


Mielenkiintoinen on myös varkausjuoni. Kirjassa rikolliset ovat vieneet kallisarvoisia ikoneita, joita yritetään kuljettaa laivalla maasta pois. Kummituksien avustuksella Immu kavereineen saa tietenkin ikonit pelastettua. Loppu hyvin kaikki hyvin.


Sataman sankareissa hukkunut luotsi kummittelee ja rikolliset ovat taideväärentäjiä, jotka vauhdikkaiden vaiheiden kautta saadaan poliisin huomaan. Kirjassa selviää myös, että Immun puhuvalla Figaro-kissalla ei ole yhdeksää elämää vaan menossa on peräti numero 40. 


Kumpikin kirjoista on sujuvaa kieltä. Teksti on normaalikokoista, samoin rivivälit ja rivinleveys. Sivuja on noin 160. Nämä sopivat parhaiten jo sujuvasti lukevalle 9-12 ikäryhmään. Kummituksilla höystettyjä seikkailukirjoja parhaimmillaan.


Immu ja salattu saari



Maria


Lukupäivät 10.2.2021 ja 13.2.2021

Julkaisuvuodet 2019 ja 2020


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

tiistai 9. helmikuuta 2021

Juha-Pekka Koskinen Lumottu lelutehdas

Juha-Pekka Koskinen


Hönttejä ja kultamaatuskoja


Mistä näitä hienoja suomalaisia lastenkirjoja oikein tulee? 

Loistavilta suomalaisilta lastenkirjailijoilta tietysti.


Lumottu lelutehdas on onnistunut sekä kirjallisesti että juonellisesti. Se sai lukuhiireltä täydet kymmenen pistettä.


Tarinassa kolme lasta seikkailee hylätyssä lelutehtaassa. Lelutehdas ei ole ollenkaan tavallinen ja kummallisia asioita tapahtuu. Jännitystä lopussa aiheuttaa se, että tehtaasta ei ole yhtä helppo poistua kuin sinne on astua sisään. Pois pitäisi ehtiä, koska räjäytysryhmä suunnittelee tehtaan hajoittamista atomeihin. 


Kirja ei ole lapsille suunnatuissa kirjoissa yleistä yksinkertaistettua kieltä. Teksti on sujuvaa, suorastaan herkullista. Se voisi yhtä hyvin olla aikuisille tarkoitettua. Kielikuvia on paljon. Samoin hauskoja kielellisiä oivalluksia. Johtolanka ei tässä kirjassa ole etsivien himoitseva tie syyllisen luokse, vaan punainen villalanka, joka johdattaa pimeästä kellarista pois. Tai mitä tuumaatte Haavekaupungin Hönteistä, jotka käyvät lisätienestien toivossa työssä? 


Muita hauskuuksia ovat työntekijät, jotka eivät ikinä vanhene (kätevää, eikö?) ja maali, joka ei koskaan kuivu (ei ollenkaan kätevää). Sekä maatuskat, joiden sisällä on kultaa. Ei kovin tuottoisia kustannustehokkaan tehtaan näkökulmasta. Mieleen jää myös yhden lapsen äiti, jonka tuikea katse saa kuulemma kivetkin hikoilemaan. 


Teksti on pientä, samanlaista kuin aikuisten pokkareissa. Riviväli on sentään kunnollinen ja rivinleveys kapea. Kohderyhmä on 9-vuotiaista ylöspäin. Tämä sopii parhaiten vähän vanhemmille lapsille. Ehkä jopa yläasteikäisille? Kuvitusta ei ole. Kannen kuva on outo, mutta kirjaan sopiva.


Lumottu Lelutehdas

Lisää Koskisen lastenkirjoja löytyy täältä.


Maria


Lukupäivä 7.2.2021

Julkaisuvuosi 2013


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Aira Savisaari ja Mimmu Tihinen, Ponku, Peetu ja Helppo Nakki

Aira Savisaari Mimmu Tihinen


”Älä panikoi, meikä tietää mitä tekee!”



En siis minä, vaan Ponku, tuo Peetun perheeseen muutanut varsin taitava irtokoira ja etsivätoimisto Jelpin kantava voima. Ja hommat sujuu timankisti!


Ponku, Peetu ja Helppo Nakki on puhekielellä kirjoitettu helppolukuinen kirja. Ihan oikea kirja kuitenkin, sivuja on 144. Kirja on huumorimielellä kirjoitettu ja arvaan, että sen ensisijainen kohderyhmä on 8-10 -vuotiaat pojat, mutta kyllä tämä muillekin maistuu. Etsivätoimisto auttaa kaikenlaisissa pienissä tapauksissa koulumaailmassa. Ponku ryhtyy lukukoiraksi ja etsii kadonneen köksänkirjan. 


Lukemisen helpottamiseksi kirja on jaettu pieniin erillisiin tarinoihin ja mukaan on höystetty hauskoja mustavalkoisia kuvia, jotka eivät väriä kaipaa. Kuvituksen on tehnyt Lotta Kauppi. Teksti on selkeää, rivivälit reiluja ja rivileveys kapea. 


Ponku, Peetu ja helppo nakki



Lukuhiiren mukaan kirja on viihdyttävä ja se sai 9 pistettä. Suurempilinjaisen tarinan kaipuu oli ainoa puute. 





Tämä olisi hyvä kirja sellaiselle pienelle pojalle (tai tytölle), joka jo kykenisi lukemaan paksumpaa kirjaa, mutta ei saa oikein tartuttua tarinaan. Puhekieli tekee tämän matalan kynnyksen kirjaksi. Itse koen puhekielen ikävänä asiana. Ajattelen, että puhekieltä jokainen oppii väkisin, mutta kirjallisesti korrektimman kielen opettelu olisi tärkeämpää. Mutta pitäisi vaan ottaa rennosti. 


Peetun sanoin ”yksi sana sinne ja tänne!”



Maria


Lukupäivä 6.2.2021

Julkaisuvuosi 2016


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

maanantai 8. helmikuuta 2021

Riina ja Sami Kaarla Pet Agents Täältä tullaan, lemmikit! ja Kadonnut kenttä

Täältä tullaan lemmikit


Kertakaikkisen loistavia!


Myönnän. Olen ihan rakastunut näihin Pet Agents -kirjoihin. Näen silmissäni itseni 40 vuotta sitten käpertyneenä siihen kuluneeseen kellertävään olohuoneen sohvatuoliin ihana kirja edessäni. Voi kun näitä olisi ollut jo silloin. 

”Täältä tullaan lemmikit” on Pet Agents sarjan ensimmäinen kirja, joka aiheutti tässä perheessä ihastusta jo viime elokuussa, kun pieni lukuhiiri luki sen ensimmäisen kerran. 


Seikkailija kirjoissa on Kati-e, eläimiä rakastava ohjelmoinnin ja elektroniikan mestari. Ti-bot on Kati-e:n rakentama lentorobotti, jolla tuntuu olevan oma tahto. Yhdessä Ti-botin ja muiden kavereiden kanssa Kati-e ratkaisee visaisia ongelmia. 


Tässä ensimmäisessä osassa ongelmat ovat pienempiä ja kirja on enemmän tutustumista erilaisiin lemmikeihin. Kirjassa autetaan oravaa, tutustutaan hypokoiriin (sokeritautia sairastavien koira-apulaisia), etsitään Dina-koiralle ulkoiluttaja ja tutkitaan vesiliskoja ja toukkia. 


Pienen lukuhiiren mukaan kirja sopii sellaiselle, joka tykkää eläimistä. Lisäisin, että tekniikasta ja luonnotieteistä kiinnostuminen vain lisää mielenkiintoa, mutta nämä ovat kuitenkin ala-asteikäisen ns. peruslukemistoa ja sopivat laajalle lukijajoukolle.


Pieni lukuhiiri oli viime elokuussa tästä innoissaan, mutta nyt toisella lukemisella hiiri kaipaa kirjaan suurempaa yksittäistä juonta ja siksi hiiripisteet ovat 9. 


Pet Agents

Pet Agents

Pet Agents

Täältä tullaan lemmikit



”Kadonnut kenttä” on sarjan kolmas osa. Siinä seikkaillaan maaseudulla ja palautetaan kaupunkikotiin otettu kääpiöpossu possujen turvakotiin, löydetään ansa luonnonsuojelualueelta ja tutustutaan maatilan eläimiin. Ti-bot osaa puhua sutta ja käskee sutta jättämään ansaan jääneet eläimet rauhaan. Lopuksi Ti-bot Kati-e:n suruksi hukkuu, mutta löytyy lopulta poliisin hoivista.


Kirjalla on paksuutta melkein tuplat ensimmäiseen osaan verratuna. Tämä osa on varmasti ihan yhtä lailla hitti eläimistä, luonnontieteistä ja tekniikasta pitäville lapsille. Kuvat ovat samaa taattua laatua ja teksti yhtä lailla toimivaa kuin kirjasarjan muissa osissa. Virkkeet ovat sopivan kokoisia, rivivälit reiluja ja kuvia on paljon. Ja miten ihania kuvia!


Kadonnut kenttä

Kadonnut kenttä



Pieni lukuhiiri antoi tälle kirjalle täydet kymmenen pistettä ja itse ihastelen sitä, miten tekniikka ja luonnontieteet on sidottu näin taitavasti kauniiseen pakettiin. Nämä sopivat hyvin kirjalahjoiksi ala-astelaiselle.


Sarjan muiden kirjojen arviomme löytyvät täältä ja täältä



Maria


Lukupäivä 5.8.2020 ja 3.9.2020

Julkaisuvuosi 2019 ja 2020


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Anna Hallava Emmi Jormalainen 2A:n kamut




Riitelyä ja hankaluuksia



Lukupalat ovat parhaita paloja juuri lukemaan oppineille. Jokaisella aukeamalla on vain muutama lause ja paljon värikkäitä kuvia. Sarja on jaettu neljään tyylilajiin. 2A:n kamut on näistä luokiteltu ”Mukavan makeiksi”, mutta me hiiret emme ihan ymmärtäneet, mikä näissä kirjoissa oli mukavan makeaa. 


Sukunimikaimamme kirjoittamat kirjat kuvaavat kuvitteellisen 2A-luokan kolmen tytön kouluelämää. Ihan hyvä idea, mutta kun se elämä näyttää olevan lähinnä Saara-tytön kiukuttelua. Pieni lukuhiiri antoi näille 7 pistettä asteikolla 6-10. Kuvat olivat kivoja, mutta kiukuttelusta ei lukuhiiri innostunut. Varsinkin kun kiukuttelu näissä todellakin on se asia, mitä käsitellään. 





Yritän kovasti miettiä, kuka näistä pitäisi. Ehkä joku tyttö, joka on sen verran pisteliäs luonnoltaan, että kiukkua tulee melkein koko ajan? Ehkä tuntuu helpottavalta lukea kirjan päähenkilön kiukuista. Saa samaistua ja samalla omaksua kirjasta ehkä jonkun tien muuttuviin olosuhteisiin sopeutumisen helpottamiseksi? Olisiko nämä peräti kirjoitettu alunperin jotain tiettyä tyttöä ajatellen? 


Mutta väkisin tulee mieleen, että Saara ei ole sellainen tyttö, joka kokee ristipainetta odotusten ja temperamentin välillä vaan yksinkertaisesti on sellainen, joka taaperona omi tavaroita ja kiusasi muita. Eivätkä vanhemmat tehneet mitään. 


Jotta nämä kirjat toimisivat, niin kaipaisin niihin tunteiden sanoittamista, mitä on hyvin vähän. Toivoisin, että Saaran tunteita purettaisiin sanoiksi jo alussa. Miksi täytyy omia toisen ideoita? Miksi täytyy olla vastarannan kiiski? Rajoja ja rakkautta, kumpaakin tarvittaisiin yhtä paljon.



Maria



Lukupäivä 8.2.2021

Julkaisuvuodet 2017 ja 2018 


Lastenkirjablogi

https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/



Vivan French Ellie and the Sea Monster

Lukihäiriö


Englantia lukivaikeuksia omaaville




Tämä on erityinen kirja, joka on kirjoitettu lukivaikeuksista kärsiviä ajatellen ja se sopii sekä äidinkielenään englantia lukeville että A1-englannin taitajille taitotasolle CEFR A2 eli noin kuudennesta luokasta yläasteen puolelle. 


Juoni on yksinkertainen. Prinsessa Ellie löytää hirviön, joka muuttuu lopussa prinssiksi. Tarina toimii lapsille, vaikka se tietysti aikuisesta kuulostaa jo varsin kuluneelta. Yläastelaiselle juoni voi olla vähän tylsä, mutta lukivaikeuksia (lukihäiriö eli dyslexia) omaaville ei kovin paljon löydy englannin kielistä kirjallisuutta, joten vanhemmankin lapsen kannattaa kirjaa kokeilla.


Ja sitten kirjan erikoisuuksiin. Fontti on selvää, kirjaimet erillään toisistaan, rivivälit reiluja ja paperi kellertävää. Olen lukenut, että jotkut suosittelevat kellertävää paperia myös yleiseen käyttöön, mutta meillä lukuhiirillä (ja isähiirella myös) kirja oli vaikeampi lukea kuin valkoiselle paperille printattu teksti. 


Minun on vaikea pitää silmää oikeassa kohdassa ja silmän liikkeet hidastuvat merkittävästi. Teksti tuntuu ajoittain melkein kuin katoavan enkä tunnu ymmärtävän sitä yhtä hyvin kuin valkopohjaista tekstiä. Kellertävä paperi hohtaa niin, että silmissä tekee pahaa. Ehkä tältä tuntuu lukihäiriöstä kärsivästä tuo peruspaperi ja perusfontti? 


Joka tapauksessa onneksi kellertää paperia ei ole otettu yleiseksi standardiksi sillä siihen lienee hyvä syy. On helpompi asettaa sivun päälle kellertävä kalvo kuin muuttaa taustaa takaisin valkoiseksi.



Ellie


Luuhiiri antoi kirjalle 7 pistettä. Teksti oli liian helppoa ja tarinassa ei ollut riittävästi pituutta ja täytettä. Toisaalta lukuhiiri arvioi, että tarina sinänsä voi toimia vanhemmillakin lapsilla, joten ehkä kirjassa on nimenomaan onnistuttu siinä, mihin on pyritty?


Olisi kiva kuulla, miltä kirjan fontti ja kellervä paperi tuntuu jostain lukihäiriöstä kärsivästä. Onko tämä helpompi lukea kuin tavallinen kirja?



Maria


Lukupäivä 6.2.2021

Julkaisuvuosi 2013

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen, Taika Valo ja Pelukylän pokaali

 

Pelukylän pokaali


Aikamatka ja seikkailu


Tämä kirja on sujuvaa ja hyvin toimivaa ala-astelaisten peruslukemistoa, jolle pieni luuhiiri antoi täydet 10 pistettä. Kirjassa aikamatkaillaan, etsitään kadotettua esinettä, luodaan uusia ystävyyssuhteita ja tutustutaan menneisyyden maailmaan. Kirja sopii laajalle lukijakunnalle. 


Kannesta tätä ei välttämättä keksisi. Sekä pienen, että ison lukuhiiren mielestä kansikuva on epäonnistunut. Se ei houkuta. Yleisesti ottaen kansikuvan merkitys kirjojen sisäänheittäjänä on korvaamaton ja kansikuvaan täytyisi saada tiivistelmä kirjan tyylistä ja odotettavissa olevasta lukunautinnosta. 


Kaksi pyöräilevää lasta omintakeisesti piirretynä ei mitenkään viittaa aikamatkailuun ja seikkailuun. Omintakeiset piirrostyyli, joka eroaa yleisestä lasten kuvamaailmasta, on kannessa aina riski. Aikuinen voi pitää siitä, mutta myykö se lapsille?


Taika muuttaa kirjan alussa Pelukylään ja tapaa Taimin, joka osaa hypnotisoida. Yhdessä Taimi ja Saana löytävät pillin, joka on aikaportaali entisaikaan. Ja menneisyydestä saaduilla ohjeilla lapset, tai  oikeammin Taikan lempikäärme Nelli löytää kauan kadoksissa olleen voittopokaalin. 


Kirja on yhdistelmä ns. koululaiskirjaa ja fantasiaseikkailua ja riittävän paksu, 204 sivua, jotta kirjan maailmaan pystyy uppoutumaan kunnolla. Teksti on normaalia kokoa, rivileveydet normaaleja kuten myös rivivälit. Dialogia on paljon, teksti on soljuvaa ja sujuvaa ja virkkeet sopivan mittaisia. Kuvitusta ei ole ja ehkä parempi niin. 


Kustantaja Myllylahti suosittelee kirjaa 8-12 vuotiaille, mutta mitään esteitä sen lukemiseen ei ole ikäryhmän ulkopuolella. Ainoa puute kirjassa pienen luuhiiren mukaan oli se, että siinä oltiin liian vähän aikaa mielenkiintoiselta vaikuttaneessa menneisyydessä.



Jaana Lehtiö Helena Miettinen


Kirja on kahden kirjailijan (Jaana Lehtiä ja Helena Miettinen) hengentuote ja se on saanut LukuVarkaus lastenkirjapalkinnon. LukuVarkaus on tosin pienen piirin palkinto ja siinä kilpailevia kirjoja oli vain muutama. Siltikin, tämä ansaitsisi isommankin palkinnon ja toivoisin, että se löytyisi usean lapsen koulun lukudiplomi-kirjoista. Saman sarjan kirjoja on kirjoitettu muutama lisää ja mielenkiinnolla odotan, mitä pieni lukuhiiri niistä tuumaa.



Maria



Lukupäivä 5.2.2021

Julkaisuvuosi 2014

Paula Noronen Supermarsu ja Lööppilehmän tapaus, Outo toveri ja Kutistuva koulu

Supermarsu ja elämän suuret viisaudet Paula Noronen on suomalaisen lastenkirjallisuuden kuningatar. Ei siitä pääse mihinkään. Ei ole meillä ...