lauantai 13. helmikuuta 2021

Marjut Brunila Immu ja Salattu Saari, Immu ja Sataman Sankarit

 
Marjut Brunila


Kummituksia, varkaita ja vähän historiaa


Immulle sattuu ja tapahtuu varsinkin kummitusrintamalla. Harva poika onnistuu tapaamaan niin paljon kummituksia ja pääsee niin hienoihin seikkailuihin kuin Immu. 


Marjut Brunilan Immu-sarjan toinen osa ”Immu ja salattu saari” ja kolmas osa ”Immu ja sataman sankarit” sai yhtä hyvän vastaanoton pieneltä lukuhiireltä kuin sarjan ensimmäinen kirja, jonka arvioinnin löydät täältä. Täysi kymppi kummallekin kirjalle, joskin Sataman Sankarit oli lukuhiiren mukaan himpun verran parempi.


Kumpikin kirja noudattaa tuttua kaavaa. Immu kavereineen tapaa kummituksia menneisyydestä ja lisäksi otetaan kiinni rikollisia. 


Salattu saari kertoo Seilin saaresta, jonka menneisyys on varsin musta, ellei jopa kummituksellinen. Seilin saarella oli 1600-1700-luvulla Suomen suurin leprasairaala, jonne tuomittu joutui elämään kauhua herättävän kudosta syövän lepransa kanssa täysin eristyksessä koko muusta maailmasta. Lepran hävitessä paikkaan perustettiin mielisairaala. 

Nykyään saaressa on Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuskeskus. Jos jossain vaeltaa onnettomia kuolleita sieluja niin Seili on sellainen paikka. 


Mielenkiintoinen on myös varkausjuoni. Kirjassa rikolliset ovat vieneet kallisarvoisia ikoneita, joita yritetään kuljettaa laivalla maasta pois. Kummituksien avustuksella Immu kavereineen saa tietenkin ikonit pelastettua. Loppu hyvin kaikki hyvin.


Sataman sankareissa hukkunut luotsi kummittelee ja rikolliset ovat taideväärentäjiä, jotka vauhdikkaiden vaiheiden kautta saadaan poliisin huomaan. Kirjassa selviää myös, että Immun puhuvalla Figaro-kissalla ei ole yhdeksää elämää vaan menossa on peräti numero 40. 


Kumpikin kirjoista on sujuvaa kieltä. Teksti on normaalikokoista, samoin rivivälit ja rivinleveys. Sivuja on noin 160. Nämä sopivat parhaiten jo sujuvasti lukevalle 9-12 ikäryhmään. Kummituksilla höystettyjä seikkailukirjoja parhaimmillaan.


Immu ja salattu saari



Maria


Lukupäivät 10.2.2021 ja 13.2.2021

Julkaisuvuodet 2019 ja 2020


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasse-Maijan etsivätoimisto, sarjakuvamysteerit, Martin Widmark ja Helena Willis

Varastaisitko puuntaimia? Meille tuli koiranpentu kaksi viikkoa sitten ja kuten arvata saattaa kotona on kaaos ja pentu temppuilee naukkaile...