lauantai 20. maaliskuuta 2021

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja Lehväjärven hirviö

Jari Mäkipää



Oppitunti julkisuuden hyötykäytöstä


Miten saada uusi lomakeskus menestymään? Hienot suunnitelmat eivät taida riittää. Tarvitaan julkisuutta. Hyvää tai huonoa.


Jari Mäkipään uusin Etsiväkerho Hurrikaani on oikeastaan oppitunti lapsille julkisuuden hyötykäytöstä. Ja siitä, miten kirjallinen brändi nuorennetaan.


Lehväjärvelle suunnitellaan uutta lomakeskusta, mutta suunnitelmat menevät jäihin, kun lenkkeilijä juoksee kauhuissaan metsästä. Hirviö! Siellä on hirviö! 


Etsiväkerho Hurrikaanin uusi sukupolvi eli kolmasluokkalaiset Avi, Raisa, Viivi ja Julius päättävät ottaa selvää metsän kauhusta. Metsästä kuuluu karmeita ääniä ja näkyy vilahduksista kauhistuttavasta otuksesta. 


Rehtorin koira katoaa. Onko se joutunut hirviön suuhun? Voiko metsään enää mennä? Etsiväkerhon ottamat valokuvat löytyvät lehden sivuilta ja julkisuus pakottaa lomakeskuksen perustajan Vilperi Kiilun ahtaalle.


Lapset paljastavat Lara Palmun hiriviöasun takaa. Suurin syyllinen on kuitenkin Laran palkannut Hertta Kiilu, lomakeskuksen perustajan sisar. Hertta Kiilun tarkoitus on luoda tapauksella jukisuutta ja tehdä Lehväjärven lomakeskus halutuksi paikaksi jo ennen rakentamista. Hurrikaanin jäsenet ovat olleet vain pelinappuloina tässä julkisuuspelissä. 


Mitä sitten tapahtuukaan? Olen lukenut viimeisen kappaleen nyt jo kolmasti ja olen edelleen yhtä ihmeissäni. Pienen lukuhiiren mukaan ”lomakeskus kai rakennetaan”. Viimeisessä kappaleessa ei mainita lomakeskusta ollenkaan, vaan hirviö näyttelee kaupungin keskellä ihmisten ja turistien iloksi ja lapset saavat jäätelöt. 


Joten siis ilmeisesti kirjailija on tarkoittanut, että lomakeskus rakennetaan ja metsä saa väistyä edistyksen tieltä. Hertta Kiilun mainostaktiikka on varmasti lisännyt keskuksen näkyvyyttä. 


Pieni lukuhiiri antoi tälle uusimmalle Etsiväkerho Hurrikaani-kirjalle 9 pistettä. Miinusta tuli jännittävyyden puutteesta. 


Aikuiselle lukijalle kirja näyttäytyy oppituntina siitä, miten julkisuutta käsitellään. Ja siitä miten kyseenalaisilla julkisuus-keinoilla pääsee kuin koira veräjästä. Lapsille tuntuu riittävän maininta lehdessä ja jäätelöt. 


Toinen oppitunti tulee kirjallisen brändin nuorentamisesta. Mäkipää ei selvästi ole halunnut Blytonin tapaan kirjoittaa ikuisesti nuorista kerholaisista, jotka elävät jännittäviä  9-11 vuotiaiden kesiä aina uudelleen ja uudelleen. 


Sen sijaan kerholaisia on nuorennettu uudella sukupolvella. Vanhempi etsiväsukupolvi eli kuudesluokkalaiset Jenni, Jessi, Karoliina ja Matias passitetaan kadotukseen leirille, jotta valta voi vaihtua. 


Toinen vaihtoehto olisi antaa kirjan tarinoiden kasvaa sankareiden mukana Harry Potterin tapaan. Toimiiko ratkaisu vai ei? Pieni lukuhiiri arvioi aiempia Hurrikaani-kirjoja paremmiksi, mutta tämäkin sai 9 pistettä. 


Etsiväkerho Hurrikaani ja Lehväjärven hirviö


Omaan silmään etsiväkerhon nuorentaminen haisee kaupalliselta teolta ja ehkä kirjasta puuttuu tietty kirjallinen uuden luomisen kunnianhimo. Toisaalta lapset näitä lukevat ja niin kauan kun lukijoita riittää, tavoite on täytetty.
 


Lehväjärven hirviö


Teksti on selkeää, fontti isohkoa, rivivälit reiluja ja rivinleveys pieni. Sivuja on 139 ja lauserakenteet yksinkertaisia. Kirja sopii erityisesti kolmasluokkalaisille, jotka jo osaavat lukea, mutta jotka vielä tarvitsevat pieniä lukemista helpottavia apuja. Toki nuorempikin tämän voi lukea. Kirja ei ole pelottava tai liian jännittävä.



Maria



P.S. Kirjoitan tätä tekstiä kesken korona-ajan. Huvittuneena huomaan kuinka korona lonkeroituu kaikkeen. Hurrikaanin yksi jäsenistä on nimetty Avi:ksi enkä saa mitenkään päähäni sitä, että kyse on pojasta eikä Aluehallintovirastosta eli Avi:sta, joka parasta aikaa vääntää hallituksen kanssa korona-rajoitusten tulkinnasta.



Lukupäivä 5.2.2021

Julkaisuvuosi 2020



Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi, kirja-arvio, kirja-arvostelu

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Anna Jansson Emil Wern tutkii: Purjelaivan arvoitus, Taskuvaras, Kadonnut pikkuveli ja Kadonneet retkirahat

 

Emil Wern tutkii


Viimeiset Emil Wernit - huh


Nyt näistä päästään. Ellei Jansson kirjoita lisää ja suomentaja suomenna. Toivottavasti ei. 


Pieni lukuhiiri on päässyt Emil Wern - urakkansa loppuun, mikä tarkoittaa ettei minun tarvitse enää koskea näihin. Miten voimmekin olla pienen lukuhiiren kanssa niin eri mieltä tästä sarjasta?


Pieni lukuhiiri näkee jänniä tapahtumia ja vauhdikasta etsiväntyötä. Ja mitä minä näen? Miten sen nyt sanoisi. Ilkeilyä. Enempää en tässä blogitekstissa aiheesta sinulle paasaa. Edelliset nyppimispostaukset voi lukea täältä. Tässä postauksessa pidättäydyn vaan juonissa, jotten pitkästytä sinua, lukijaani, jaarittelulla.


Itse asiaan siis. Juonet ovat pienen lukuhiiren mukaan. Itse jätin nämä Janssonit välistä, minulle jo riitti.



Emil Wern

Kadonnut pikkuveli


Alvan pikkuveli kaapataan autoon ja Emil kavereineen rientää avuksi. Lapsikaappauksen syyllinen on ahne ja ilkeä Gimli-niminen mies. Gimli Gloinin poika ei varmasti pitäisi nimensä kaappauksesta lastenkaappaajalle. Voisi tulla tukalat paikat kirjailijalle. Onneksi taruolennot eivät elä, vaikka olisivatkin kuolemattoman Taru Sormusten Herran sivuilta. Gimlin tie käy vankilaan ja Jontte selviää säikähdyksellä. Tarinan opetus on tietysti se, ettei vieraisiin tai puolituttujen autoihin pidä nousta.


Anna Jansson


Kadonneet retkirahat


Pitkäkyntinen varastaa yhdessä kerätyt koulun retkirahat. Sama kohtalo on Sokrateksen euroilla. Vanhainkodistakin häviää rahaa. Syyllinen on piano-opettaja, joka on veljensä kanssa pelannut rahansa taivaan tuuliin. Lisärikoksen  tekee opettajan veli naamioitumalla poliisiksi. Rahat on maksettava takaisin ja tarinan opetus on jättää uhkapelit ennen kuin ajautuu rikoksen poluille. 


Anna Jansson


Suuren purjelaivan arvoitus


Visbyyhyn tulee suuri purjelaiva, jonka kapteeni katoaa. Mielikuvituksellisen juonen syyllinen on trumpetin soittaja, joka pienen lukuhiiren mukaan halusi vain lisää harjoitteluaikaa ja esiintymisen. Hmmm. Intohimoista musikaalisuutta.


Anna Jansson


Taskuvaras

Ubben äidiltä varastetaan rahaa ja varkaaksi osoittautuu ihan aito poliisi, joka halusi selvittää oikeita rikoksia eikä vain pyörävarkauksia. Voi poliisia tai siis entistä poliisia. Tarinan opetus on jaksaa pysyä lestissään.



Pienen lukuhiiren mukaan kaikki ovat täyden kympin kirjoja. Fontti on isoa, lauserakenteet selkeitä, rivivälit isoja ja rivillä ei kovin montaa sanaa ole. Mustavalkoisia kuvia on melkein joka aukeamalla, mutta tekstiä on kuitenkin reilusti, sivuja on noin 85.


Sen pidemmittä puheitta hyvästit Anna Janssoneille. Minulle riittää.



Maria


Lukupäivät 8.3.2021, 8.3.2021, 16.3.2021 ja 16.3.2021

Julkaisuvuodet 2017 (2014 ruotsiksi), 2011 (2010), 2015 (2012) ja 2013 (2011)


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogi, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Tapani Bagge Carlos de Cruz Aavehevosen arvoitus, Apassit-sarja 1

Tapani Bagge


Steampunkin henkeä 1910-luvun Helsingissä


Tunnustan. Rakastan vanhoja karttoja ja jos olisin rikas vuoraisin niillä asunnon seinät. Siksi jumiuduin Aavehevosen arvoituksessa sisäkansiin, joissa on vuoden 1910 Helsinki. 


Apassit


Kuinka pieni se onkaan. Mutta toisaalta minun isovanhemmista kolme neljästä syntyi syvällä maaseudulla köyhiin ja ahtaisiin yhden tuvan asuntoihin. Siihen verrattuna 1910 Helsinki oli metropoli.
 

Lisää vanhoja Helsingin karttoja kuvien kera löytyy Helsinkiennen.fi sivustolta. Kaikilta osin kirjan sisäkansien kartta ei näytä samalta kuin näillä sivuilla oleva kartta, mutta kuvittajille suotaneen taiteellisia vapauksia.


Bagge on sijoittanut Apassit kirjasarjan ensimmäisen kirjan tapahtumat tarkkaan kartalle. Kirjan ajankuva on ihan oikeasti pyritty tekemään todentuntuiseksi. Esimerkiksi jalkapalloa ei ole vaan palloa pelataan omatekoisella rasupallolla ja pyykit kuivuvat naruilla naisväen peseminä. 


Eri yhteiskuntaluokat näkyvät selvästi. Tarinan päähenkilöt eli katupoika Samuli, koulutetun ylemmän luokan Erik ja yhteiskunnalliselta asemaltaan siitä välistä olevat Otto ja Heikki perustavat Apassit-salaseuran. Aivan todellinen ajankuva ei ole, koska on vaikea kuvitella näin erilaisista lähtökohdista olevia poikia leikkimään yhdessä 1900-luvun alussa. Mutta se on pientä. 


Aavehevosen arvoitus


Ikävä juttu on se, että salaseuran uskollisuusvala tehdään verivalalla ja pahoin pelkään, että vanha idea leviää kirjan myötä uudelle kierrokselle. Pienelle lukuhiirelle päätin painottaa erikseen, että ei pidä tehdä haavoja itselleen saati omaa haavaansa toisen haavan yhdistää, jos haluaa pysyttäytyä omissa pöpöissään. Eli ei hyvä.


Jotta kirja innostaisi myös tyttö-lukijoita, on Bagge lisännyt henkilöhahmoihin ElliNellin tai NelliEllin, terävät ja aikaansaavat kaksostytöt, joilla on riittävän ellei jopa huomattavan aktiivinen osa tarinassa. Erikin äiti on kirjoitettu tutkimaan tähtiä, joten Baggen kirja ei ole tyttöjen kuriinpalauttamista kivikaudelle naisen aseman suhteen. Pisteet tästä.


Carlos de Cruz



Itse tarina sekoittaa kummituksia, etsiväntyötä ja steampunk-henkeä. Helsinkiä kiusaa öinen aavehevonen. Onko kyse aaveesta vai jostain muusta? Apassit ja ElliNelli eivät pelkää (tai no ehkä ihan vähän) vaan selvittävät mysteerin. Syylliset ovat peräti kaksi mekaanista hevosta, joista toinen on höyrykoneen voimin toimiva alunperin teatteriin tehty ilmestys.
 


Aavehevosen arvoitus


Aavehevosen arvoitus on hieno tarina, mutta Carlos da Cruzin monivärikuvitus ja moderni taitto vasta saavat tarinan elämään ja hengittämään. Tätä modernimpaa seikkailutarinaa ei kovin helposti löyda. 


Aavehevosen arvoitus


Kirja soveltuu ikäryhmään 7-12, mutta se saattaa olla osalle ekaluokkalaisista liian jännittävä. Aavetarinat ja massiiiven loppuräjähdys saattavat olla pienimmille liikaa. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä ja luki kirjan muutamaan kertaan.  Tämä on kirja, johon lapsi kuin lapsi jäänee kiinni. 


Teksti on normaalikokoista, rivivälit isohkoja ja rivileveys maltillinen. Kuvia on paljon. Niitä on jokaisella aukeamalla ja ne ovat mukaansatempaavia. Tekstiä on aukeamalla keskimäärin yhden sivun verran.


Kirjailija on pokannut Runeberg Juniorin kunniakirjan kirjalla. Ei ihme. 



Maria



Lukupäivä 14.12.2020

Julkaisuvuosi 2018


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen Taika Valo ja lentävä Plotina

 

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen




”...he ovat kirjasta ja muuttuvat ohuemmiksi päivä päivältä ja lopulta katoavat kuin meren usva auringon lämmittäessä ilmaa...”


Mitäpä, jos kirjojen hahmot tippuisivat todelliseen maailmaan. Mitä kysyisit? Mitä tekisit? Saisitko kuulla suuria viisauksia, kirjoittamattomia totuuksia?


Vai saisitko etsiä Trilobiittia makkaratehtaasta?


Taika Valon seikkailu Pelukylässä jatkuu, kun Taikan maaginen voima yhdistyy jyrisevään ukkoseen samanaikaisesti kun kirja (Lentävä Plotina) kolahtaa maahan. Kirjan hahmot eli Mari-tyttö ja hänen trilobiitti-lemmikkinsä Trilo tipahtavat kirjasta todelliseen elämään. Kirjan hahmo ei kuitenkaan voi elää kauaa oikeassa elämässä, vaan lähtee ohenemaan ja lopulta kuolee, ellei pääse kirjan maailmaan takaisin. 


Trilo lentää tiehensä ja Taikan, Saanan ja Marin täytyy etsiä se ennen kuin paluuta kirjalliseen maailmaan voidaan yrittää. Trilo löytyy kaislikosta ja samalla löytyy kirjan kadonnut kirjailija Aleksis Kivalo alias Sumppu, jonka perään Taikan opettaja Hiukkanen alias Tiukkanen haaveilee. Ehkä seuraavassa kirjassa Hiukkanen ei ole enää niin Tiukkanen.


Taikan maaginen voimaa keskittyy otsassa olevaan läiskään ja sitä hyväksi käyttäen Taika saa siirrettyä jo heikossa hapessa olevan Marin ja Trilon seuraavan ukkosen yhteydessä takaisin jatkamaan elämäänsä Aleksis Kivalon kirjassa.


Tämä kirja ei petä. Tarinassa yhdistetään taitavasti koululaiskirjaa ja fantasiaa. Taikan kasvojen läiskä viittautuu Harry Potterin maagiseen arpeen. Vain lapset sekä kirjailija Kivalo pystyvät näkemään kirjan hahmot oikeassa elämässä. Muut aikuiset ovat jästejä ja ymmärtämättömiä. 


”Kirjailija-aikuiset näyttävät pystyvän omaksumaan sekalaisessa järjestyksessä esitetettyjä kummallisia asioita silmää räpäyttämättä.” Onkohan näin myös todellisesssa elämässä? 


Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen


Kirja on rakennettu esimerkillisesti. Tarina ottaa pihteihin heti alusta melkein pelottavalla ukkos-tekstillä. Kirja ei ole kuitenkaan pelottava vaan vain jännittävä. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9,5. Kymppiin ei päästy, koska pieni lukuhiiri ei pitänyt yhdestä tarinassa esiintyneestä hahmosta, Herra Hyönteisestä. 


Taika Valo


Kirja sopii parhaiten 9+ ikäryhmään, mutta mitään estettä ei ole 7-8 vuotiaan sitä lukea, jos lukutaidot ovat jo vanhemman tasolla. Taika menee kirjassa neljännelle luokalle, mutta kirja sopii vanhemmallekin lapselle. Teksti on normaalia aikuisten kirjojen fonttia ja rivivälit ovat normaaleja. Rivin leveys on vähän normaalia kapeampi. Sivuja on 191.


Dialogi on sujuvaa. Fantasian ja todellisuuden yhdistelmä vetoaa ja teksti on kirjallisesti kaunista. Kirja on julkaistu 2015, mutta tuntuu tuoreelta ja uudelta. Onneksi näitä on enemmän.



Maria 



Ensimmäisen osan arvio löytyy täältä.



Lukupäivä 10.3.2021

Julkaisuvuosi 2015


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Paula Noronen Supermarsu ja Lööppilehmän tapaus, Outo toveri ja Kutistuva koulu

Supermarsu ja elämän suuret viisaudet Paula Noronen on suomalaisen lastenkirjallisuuden kuningatar. Ei siitä pääse mihinkään. Ei ole meillä ...