Supermarsu ja karseat kuiskailijat, Paula Noronen

Järjetöntä huumoria ja hyttysen ininää

Unohda hyttysenkarkottimet ja kokeile Paula Norosen uunituoretta reseptiä:

Sinihomejuustoa

Multaa

Marsun kakkaa

Hikeä

Haiseva kengän pohjallinen

Keitä pohjallista kattilassa kiehuvaksi ja kaada keitinvesi muiden ainesten joukkoon. Sekoita ja kaada päällesi. 

Ai niin, muista jäähdyttää ensin! 

Ja avot! Hyttyset kaikkoavat. Tai sitten ei. Ainakin kaikki muut ihmiset kaikkoavat, joten ehkä he vievät hyttyset mukanaan?

Paula Norosen uudessa kirjassa on päättömän huumorin ja inisevien hyttysten lisäksi tämä erinomainen hyttysten karkotinohje. Vai mitä tuumaat? Taidan itse jättää ohjeen kokeilun rohkeammille ja tyytyä mieluummin läiskimään hyttysiä perinteisin menoin. Mieluiten jätän kirjan yhden päähenkilön, Off-nimisen hyttysen henkiin, koska siinä on hyttynen jolla on sydän paikallaan. Tai hyttysillä ei taida olla sydämiä, vai onko?

Vakavasti puhuen Paula Norosen uusin kirja on tarina itseensä uskomisesta, positiivisesta sisäisestä puheesta ja kilpailujännityksen kanssa pärjäämisestä. Tämän lisäksi kirja on täynnä kasvatuksellisia viisauksia, jotka tosin ehkä jäänevät lapsilukijalta huomaamatta. 

Tai sitten koululainen saa sopivaa vertaistukea, jos lukijan äiti on samaa sarjaa kuin Emilian äiti, joka viiden minuutin myöhästymisen jälkeen pohtii poliisille soittoa ja puolen tunnin myöhästymisen jälkeen on vielä tästä kiukkuisempi. Jep jep, näinhän se menee eli tunsin piston rinnassani.

Karseat kuiskailijat on myös kirja siitä kuinka menestys maistuu makealta ja joskus liian makealta. Niin makealta että sen tuomasta kuuluisuudesta on vaikea luopua.

Emilia saa tällä kertaa tehtävän pelastaa koulun urheilukisat hyttysiltä. No, hyttyset eivät pelkällä ininällä pilaa ottelun lajeja eli mm kivenheittokilpailua tai potkulautailua puhelin toisessa ja sipsipussi toisessa kädessä kermaviilidippi pään päällä (dippi ei saa tippua!). 

Mutta mitäpä jos se ininä onkin lannistavaa minä-puhetta? ”Älä edes yritä. Olet oikeasti tosi huono… Anna olla. Luovuta”. Harva jaksaa yrittää, jos sisäinen puhe on pelkästään negatiivista. 

Marsu-Halosen vettä tippuu käyneestä hiivasta höpsähtäneiden hyttysten päälle, jotka oppivat puhumaan selvää suomea. Emilian äitipuoli sortuu käyttämään hyttysiä välikappaleena säilyttääkseen itsellään maineen ja kunnian. Hän pakottaa hyttyset kuiskimaan kilpailijoiden korviin tylsyyksiä ja Emilian koulun urheilukisojen osanottajilta jää harjoittelu väliin. 

Ja niin olisi jäänyt yrittäminen myös kilpailussa, jollei Supermarsu olisi puuttunut peliin. Hyttyset saavat uudet ohjeet kannustavaan kuiskailuun ja vaikka joillain osanottajilla kannustus menee hieman liiallisuuksiin tuloksena on tasapeli ja jaettu pokaali. Todellakin jaettu. Rautasahalla.

Olen jo aiemmin tunnustautunut Paula Norosen lastenkirjojen suureksi faniksi, eikä tämäkään kirja petä. Noronen on edelleen hauskuuden kruunaamaton kuningatar. Kirja on naurattavaa luettavaa sekä aikuiselle että lapselle. 

Aikuiselle tarinaan on upotettu huumoria vanhemmuuden haasteista. Emilian äiti fanittaa ”Mokkapalat hittoon” bändiä ja erityisesti kappaletta ”Ei viittis suksia yhden kouluhiihdon takia hommata” Aivan, ei niin. Ja lämpiminä vuosina luistimia sen yhden kokeilukerran vuoksi. Puhumattakaan naamiaispuvusta tai 1950-luvun juhlapuvusta, joka pitäisi olla pienellä lukuhiirellä päällä viikon päästä. Huoh.

Alakoululaiselle kirja on täynnä räävitöntä huumoria ja tietenkin sitä positiivista sisäistä puhetta. Sitä, jota voi itse toistaa mielessään hankalissa tilanteissa. 

Teksti on helppolukuista, isohkoa ja sopii parhaiten 9-12 -vuotiaille. Terese Bastin kuvat ovat moderneja ja hauskoja, mutta niitä ei ole liikaa. Tämä ei ole aivan vastalukemaan oppineelle sopiva. Mitään estettä ei ole nuoremmankaan koululaisen tätä lukea, mutta en lähtisi tätä lukemaan esikouluikäiselle. Mukana Supermarsukirjoissa on aina myös tekstiviesti-kuvaketjuja, jotka varmasti vetoavat kännyköihinsä kiinni liimaantuneisiin koululaisiin. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9 hiiripistettä. Kaikin puolin suositeltava kirja, joka luetaan kirjastoissa varmaan puhki.

Lisää Paula Norosen hurjanhauskojen kirjojen arvosteluja löytyy täältä:

Supermarsu ja elämän suuret viisudet

Muista mitä lupaat tai menneisyytesi ottaa sinut kiinni

Räävitöntä koululaishuumoria lämpimällä sydämellä

Jos sattuu joutumaan ruotsia puhuvan suden vangiksi, kannattaa juosta ja lujaa

Yökoulu-sarja

Kaksi etsiväkirjaa ja seikkailu Pohjoisnavalla

Maria

Lukupäivä 14.4.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Ella ja kaverit kansankynttilöinä, Timo Parvela

 

Kännykät kanaviillokkiin ja miten selvitä pelon kanssa

Kaukana on kansankynttilöiden kukoistuskausi ja vanhat kansakoulun päivät. Silloin oli luokassa 50 oppilasta ja väärästä vastauksesta tuli karttakepin pamaus jo valmiiksi aroille sormille. 

Emme jää kaipaamaan.

Kun Ella kavereineen vaihtaa osia hassun opettajansa kanssa, voi arvata, että opetus on kaikin puolin kannustavaa. Tosin en tiedä tuleeko opsin suuret suunnitelmat ihan täytettyä. Opetuksen vaativuus on toisella taholla. Vanhemmat pitää saada irti kännyköistään mikä toki onnistuu varsin tehokkaasti kun kännykät varastetaan. Pahus! 

Kuinka kukaan tänä päivänä selviäisi hetkeäkään ilman kännykkäänsä? Käsi ylös, jos olet yrittänyt irrottaa pientä koululaista saati teiniä kännykästään edes hetkeksi. Mutta kas kummaa, opetus alkaa sujua paremmin, kun luokallinen aikuisia ei plärää jatkuvasti puhelimiaan.

Kännykät löytyvät kanaviillokista. Mitenköhän kännyköiden käy? Kosteudenkestävyys ei taida olla monenkaan kapulan parhaimpia ominaisuuksia. Epäilen vahvasti, että moni vaihtaa ainakin kuorensa, ellei halua muistella kanaviillokin tuoksua päiväkausia…

Parvelan teksti on hauskaa ja naurattaa sekä lasta että aikuista. Osuvien nykyhetken vertausten määrä kirjassa on kutakuinkin loputon. Itse pidin eniten pätkästä, jossa lapset määritellään kuin koulun biologian kirjan suomalaiset eläimet.

”Myöhemmin lapsi oppii, että terveellinen ruokavalio on tärkeä. Ruoasta pitää saada kuituja, paljon vihreää ja rautaa. Tällöin lapsi oppii, ettei koirankakkaa kannata syödä.”

Kertoisiko joku tämän myös koirillemme?

Kun pelottaa

Kirjan lopussa on suurempaa pohdintaa pelon tunteen kestämisestä. Kaikki pelkäävät joskus jotain. Hyvin osuva kirjauutuus juuri nyt, kun Euroopassa on taas syttynyt sota eikä kukaan näe tulevaisuuteen.

Tärkein kirjan opetus on se, että kun pelottaa, siitä kannattaa puhua aikuisen kanssa. Halauksella pelko tulee helpommaksi sietää. 

Ella-kirjat on suunnattu 7-10-vuotiaille. Teksti on normaalikokoista samoin rivinvälit ja -leveys.  Aivan juuri lukemaan oppineelle kirja on liian vaikea. Anni Nykäsen hauskoja kuvia on mukana mukavasti. Teksti on vahvasti huumorilla höystetty ja nostaa hymyn huulille. 

Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 8 pistettä. Hyvä kirja, mutta pieni lukuhiiri on tällä hetkellä enemmän viehtynyt salapoliisi- ja seikkailukirjoihin. Huumorin ystävälle (ja ehkä jotain pelkäävälle) kirja on oiva lahjakirja. Eli ihan vaikka jokaiselle lapselle, jota pelottaa katastrofin uhka. Kirjan loppu voi toimia kätevästi aasinsiltana syvempään keskusteluun aikuisen kanssa. 

Maria

Lukupäivä 26.2.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Vitsipitsa, Juhana Salakari ja Jii Roikonen

 

Ripulitautinen kurkku ja näennäisindividualistinen eskapismi

Koululaisvitsien voittamaton voittokulku

Niitä on aina ollut ja aina tulee olemaan. 2020-luvulla koululaisvitsit on pakattu tubettajien kanssa samaa pakettiin. Ja se paketti myy. Pieni lukuhiiri oikein toivomalla toivoi tätä kirjaa. Jos lapset keskenään puhuvat kirjasta ja haluavat sen itselleen, niin eikö se ole varma tae kirjan onnistumisesta?

Vitsipitsaan on ympätty kaikkea mahdollista, mitä 8-11-vuotiaat voivat haluta. On tubetushaasteita ja salapoliisitarinaa. On niitä iki-ihania koululaisvitsejä, joista moni keskittyy ruumiin tuotoksiin ja mätiin hedelmiin. On sarjakuvaa ja vetävä kuvitus. Ja tietysti Ellan ja Helmin fanihaastattelu. 

Niin paljon on tähän kirjaan pakattu, että se pursuilee kirjan sivuilta ulos. Kirjaimellisesti, koska näitä vitsejä olen nyt kuunnellut jo aika monta päivää ja jo ennen kirjan saamista. Ja toden totta, monet ovat oikeasti hauskoja, kuten vaikkapa tämä pienen lukuhiiren suosikki:

Kyllä naurattaa. Aikuistakin. Ainakin, jos on koskaan siirtänyt pianoa muuton yhteydessä hissittomässä talossa. 

Tai tämä:

- Mikä on pahempaa kuin herätä yöllä vessahätään?

- Olla heräämättä.

Totta. Aivan totta. Ja sitä ikää odotellessa kun tämä oikeasti on totta, voi asialle nauraa. Jossain vaiheessa vitsi ei enää tule naurattamaan. Tai jos naurattaa, niin joutuu vaihtamaan vaatekerran…

Pieni lukuhiiri piti myös erityisesti yhden sivun sarjisvitseistä ja Ellan ja Helmin tasapainoiluhaasteesta. 

Omaan silmään tubettajahaastattelut ovat lähinnä sivuntäytettä ja Ella ja Helmi eivät vakuuta ansioillaan, mutta minähän olen jo keski-ikäinen, parhaassa ilonpilaaja-iässä. Mitä vanhemmaksi elää, sitä kauemmin aikaa on ehtinyt nähdä markkinointiviestintää ja sitä useampia kirjallisia tuotoksia on (toivottavasti) ehtinyt kahlata lävitse. Joten jäävään itseni. Pointit rehellisyydestä minulle, eikö?

Teksti on muuten selkeää, mutta pidempien tarinoiden osalta rivivälit on minimoitu ja veikkaan, että jokunen lukemaan oppinut saattaa kadottaa itsensä tekstiin tästä syystä. Toisaalta ehkä se ei haittaa. Kirja on muuten kevyttä ja helppoa lukemista. Ehkä on ihan hyvä, että siinä on välillä vähän haastavampia osuuksia. 

Kirja on selvästi suosittu tyttöjen keskuudessa ja samaa sarjaa on jo aikaisemmin tehty pojlle suunnattu versio (tubettajat Niko ja Santtu). Pakko sanoa, että itse vierastan näin selkeää sukupuolien kirjallista jaottelua, mutta ehkä se on tässä tubetusmaailmassa pakko tehdä, jotta kirja kuluisi mahdollisimman monen kädessä. Kirjallinen mestariteos tämä ei siis ole, mutta hauska ja lukemaan motivoiva kyllä.

Tubetus ja eskapismi

Koska rakastan omaa ääntäni (tai tässä tapauksessa kirjallista ääntäni) lol, lisätään tähän loppuun analyyttinen pätkä tubetuksen ulottuvuuksista. Lukupakkoa ei ole, joten anna anteeksi jaaritteluni.

Tubetuksella myydään nykyään melkein mitä vaan. Ennen markkinointia tekivät tutkinnon omaavat aikuiset kuukausipalkalla (ja ylisuurilla tulospalkkiolla). Nykyään sama palvelu ostetaan nuorilta aikuisilta yrittäjänriskillä. Ja veikkaan, että paljon pienemmin kustannuksin. 

Mutta toisaalta ennen kirja-arvioita kirjoittivat toimittajat lehtiin kuukausipalkalla ja nykyään ilmaiseksi luettavia kirja-arvioita kirjoittavat palkatta kirjaharrastajat. Joten, mikä minä olen moittimaan modernia markkinataloutta……

Mutta mikä tubetuksessa viehättää? Tätä juttua varten kahlasin Ellan ja Helmin tubetusvideoita lävitse (kaikkea sitä tekeekin kirjallisen tuotoksen eteen). 

Videoissa katsoja otetaan mukaan coolimpien kavereiden hauskimpiin edesottamuksiin (lue suurimpiin typeryyksiin). Kun kaikki viettävät aikansa puhelimien kanssa saattaa nuorilla olla vajetta kaverisuhteissa ja yksinäisyyttä. Näitä videoita katsellessa tuo yksinäisyys häviää, kun on virtuaaliset coolit kaverit, joiden kanssa viettää aikaa. 

Ellan ja Helmin videoissa on tietynlaista rouheutta ja silottelemattomuutta. Luojalle kiitos, että he eivät ainakaan suosituimmissa videoissa näytä keskittyvän meikkeihin ja hiustensa hiplailiuun. Nykyaikana kun kaikki on niin siloteltua ja korjattua, monet nuoret arvostavat tietynlaista näennäisrehellisyyttä enemmän. Ollaan aitoja ja noloja, tosin tietyllä yhteisesti sovitulla sosiaalisella tavalla. 

Mutta mitä tapahtuu sitten kun täytyy uusiutua ja luoda nahkansa säilyttääkseen paikkansa julkisuuden valokeilassa?  Häviääkö autenttisuus niin kuin Billie Eilishillä? Siirtyvätkö Ella ja Helmikin jossain vaiheessa ylimeikatuiksi kosmeettisen kirurgian malleiksi tosi-tv-sarjoihin? Toivoa sopii, että ei, mutta aika näyttää.

Nuoruus ja fanitus on ikuista. Maailma on muuttunut, eikä enää haluta fanittaa jotain massa-artistia vaan se sama fanitus kohdennetaan tarkemmin valittuihin tubettajiin, jotka on ”itse” valittu. Voi olla individualistina osa ryhmää ja paeta todellisuutta. Näennäisindividualistista eskapismia siis.

Mutta sitähän itsekin teen, kun katson matkatubettajien Kreikan videoita. Joskin videoihin piilotettu markkinointi alkaa yleensä kypsyttämään ennen kuin jaksan katsoa kolmatta tuotosta.

Entä se otsikossa luvattu kurkkuvitsi?

-Mikä on vihreä, istuu pöntöllä ja irvistää? 

-Ripulitautinen kurkku 

Lukemisiin!

Maria

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, kirjablogi