perjantai 28. tammikuuta 2022

Tara Binns, Lisa Rajan

 

Lisa Rajan


Tara Binns pelastaa maailman. Kirja kerrallaan.



Sankareita tarvitaan. Todellisia sankareita, sellaisia kuin Tara Binns. He eivät hyppää lihasten pullistellessa ja viitta hulmuten rikollisten perään vaan kehittävät tätä maailmaa paremmaksi.


Tara Binns on tyttö, joka löytää ullakoltaan mystisen vaatearkun. Arkku imaisee hänet toinen toistaan suurempiin seikkailuihin. Uudessa maailmassa Tara on mm. keksijä, koodaaja, salapoliisi, lääkäri, lentäjä tai insinööri. 


Jokaisessa kirjassa Tara hyppää suoraan johonkin ammattiin apunaan kaksi nuorta ammattilaista Aisha ja Ortez. Yhdessä he ratkaisevat visaisen ongelman luovalla tavalla. Kerrankin sankari, joka oikeasti saa jotain aikaiseksi! 


Tara Binns on tyttö, mutta näissä kirjoissa sukupuoli ei ole olennainen eikä sukupuolta tehdä käytöksellä tai sanoin. Taralla on poikkeavan kauniit hiukset ja Alessia Trunfion kuvituksessa on viitteitä tietynlaisesta pehmeydestä, mitä tytöille suunnatuissa kirjoissa usein on, mutta teksti on sukupuolineutraalia ja keskittyy toimimiseen ja tekemiseen. Kirjat sopivat siis kummallekin sukupuolelle. 


Usein on niin, että pojilla ei lueteta tyttösankarien kirjoja, mutta tytöt lukevat poikasankarien kirjoja. Ehkä olisi jo aika muuttaa asenteita?


Englanninkielisissä maissa lukemaan opitaan moniportaisilla lukuohjelmilla johtuen tietysti englannin kielen hankalasta kirjoitusasusta. Opettaessani pientä lukuhiirtä lukemaan englantia käytin itse Oxford Owl lukuohjelman Biff, Chip and Kipper-kirjoja sekä Ladybirdin Read-It-Yourself-sarjaa. Nämä kumpikin ovat ainakin osittain liian lapsellisia käytettäväksi meillä koulun A-englannin opetuksessa ala-asteen ylemmillä luokilla. 


Tara Binns-kirjat sen sijaan sopisivat mielestäni oikein hyvin kouluenglannin opetukseen. Binns-kirjat ovat Collinsin kustantamon Big Cat lukuohjelman tasoilla 12-17. Ne ovat sopivan mittaisia eli tasosta riippuen 30-50 sivua ja runsaasti kuvitettuja. 


Jokaisen kirjan lopussa on opettajalle tehty opetusohje-ehdotus, joka tukeutuu vahvasti ilmiöpohjaiseen oppiaineita yhdistävään opetukseen. Vai onko oikea termi projektioppiminen? Ehkä joku alan ammattilainen osaisi kommentoida jutun loppuun?


Kirjat ovat menestyneet englannin kielisessä maailmassa varsin hyvin ja ovat voittaneet palkinnonkin (Teach Primary Award 2020) ja käännökset ruotsiksi ovat luvassa. Ehkä joku päivä myös suomeksi? Ihan hyvin näitä voisi käyttää myös suomenkielisinä koululukemistona.


Lisa Rajan on lontoolainen tutkija, tieteen popularisoija eli yleistajuistaja, kirjailija ja liberaalidemokraatti poliitikko. Tara Binnsin kokeilemat ammatit ovat Englannissa yleensä miesten miehittämiä ja Rajan halusi luoda kirjallisen esikuvan tytöille miesten maailmaan. 


Meillä asiat ovat osin toisin. Eläinlääkäreistä suurin osa on naisia ja lääkäreistä jo enemmistö valmistuvista. Mutta naista näkee lentokapteenina vielä harvoin ja insinööreiksi kaivataan lisää naisia. Ja totta se on. Olisi varmasti kaikille parempi, jos ammatit jakautuisivat sukupuolten välillä tasaisemmin. Ainakin laitteet olisivat helpompia käyttää.


Kirjoja on julkaistu viime vuosina useita. Seuraavassa käyn lyhyesti lävitse lukemamme. Olen lisännyt kuvia opetusohjeista mukaan siltä varalta, että joku harkitsisi kirjojen opetuskäyttöä. Harmillisesti en saa teknisistä syistä lisättyä kuvia niin paljon kuin haluaisin. Pahoittelut siitä!  Toivottavasti näistä olisi jo hyötyä ja iloa!




Kohti parempaa maailmaa



Lisa Rajan

Taso 12 High-flying Pilot

Tara ystävineen ratkaisee lentäjinä reitin myrskyssä ja löytää kulta-aarteen. Opetusohjeessa ehdotetaan mm. uutisjutun kirjoittamista dramaattisista tapahtumista.



Tara Binns

Tara Binns








Taso 12 Vigilant Vet


Eläinlääkäriasemalla löydetään kadonnut marsu ja seurataan käärmeen munien syntymistä sekä operoidaan lukon syönyt koiranpentu. Opetusohjeissa etsitään tietoa maitokäärmeistä ja tehdään juliste.


Tara Binns


Tara Binns

Tara Binns






Lisa Rajan


Taso 13 Eco-energy Expert


Tara muuttaa tuulimittarin pienoisvesivoimalaksi. Opetusohjeissa kehotetaan yhdistämään vesivoimaan ja tuulivoimaan tutustuminen samaan oppituntiin. 


Ensimmäiseltä sivulta löytyy osoitus siitä, miten ketteriä kirjojen kirjoittaja ja kustantaja ovat. Kun luimme pienen lukuhiiren kanssa Tara Binns kirjoja, tuumasimme, että ympäristöinsinööri puuttuu ammattikavalkadista. Rohkaistuin ja laitoin viestiä kirjoittajalle facebookin kautta. Ja kuinka ollakaan, Lisa Rajan kirjoitti tämän kirjan. Ja meidän nimemme ikuistettiin idean tuojina ensimmäiselle sivulle. Käsittämätöntä, mutta todella hienoa. 


Tara Binns

Tara Binns




Taso 13 Double-quick Doctor


Kirjassa ollaan sairaalamaailmassa ja Tara pelastaa pähkinäallergiasta kärsivän tytön hengen. Opetusohjeissa kehotetaan kirjoittamaan päiväkirja ja tekemään juliste toimintaohjeista hätätilanteessa. 


Tara Binns

Tara Binns




Taso 13 Intrepid Inventor


Tara ystävineen jää jumiin palavaan tehdashalliin ja keksii kengät, joilla voi kiivetä pitkin seinää. Opetusideoissa tutustutaan keksimiseen ja luovaan ideointiin.



Tara Binns

Tara Binns







Taso 14 Big Idea Engineer



Lisa Rajan



Tara suunnittelee ilmatyynypuvun autojen törmäystestihallissa. Opetusideoissa ehdotetaan mainoksen tekemistä ja suuriin insinöörisaavutuksiin tutustumista.

.

Tara Binns


Tara Binns






Lisa Rajan


Taso 15 Bright spark Scientist


Tara suunnittelee uuden aurinkopaneelimaalin. Kirja on julkaistu vuonna 2019 eikä ajatus ole enää hirveän kaukana juuri kehitystä joustavasta aurinkopaneelista.

Opetusohjeissa tehdään mainos ja ehdotetaan Nobel-palkintojärjestelmään perehtymistä.


Tara Binns


Tara Binns


Taso 15 Mighty Mountain Ranger


Kirjassa selviydytään lumivyörystä ja pelastetaan vuoristomaisema ahneelta yrittäjältä. Opetusohjeissa tutustutaan maapallon lämpenemiseen ja tehdään mainos.


Tara Binns


Tara Binns



Taso 16 creative Coder


Lisa Rajan


Tara saa hakkerin kiinni ja osallistuu uuden pelikonseptin suunnitteluun. Opetusideoissa tehdään pelimainos ja suunnitellaan peli. Tämä kirja olisi selvästi usean oppitunnin mittainen. 


Tara Binns


Tara Binns



Taso 17 Clued-up Detective


Lisa Rajan



Kirjassa pidätetään autovaras ja apurina toimii neuvokas Dylan-poika. Opetusohjeissa kehotetaan kirjoittamaan tutkimusraportti tapahtuneesta ja tekemään ulkona kengänjälkitutkimuksia salapoliisin tavoin.


Tara Binns


Tara Binns




Kirjoista on vaikea valita suosikkeja, koska ne ovat kaikki erittäin hyviä. Jos joku pitäisi valita, niin meille se olisi High-flying Pilot tai Vigilant Vet. Clued-up Detective oli myös erinomainen. Yhteistä kaikille kirjoille on päättelykyvyn kehittyminen ja ongelmista selviytyminen.



”We did it….It was scary, but we did it!”





Toinen lukemamme englannin kielinen opetuskäyttöön sopiva sarja löytyy täältä: Usborne Beginners 




Maria



Julkaisuvuodet 2019, 2020, 2021


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/








Kesäkioski, Lauri Hirvonen

Kaikki tiet vievät Roomaan. Vaiko sittenkin kesäkioskille? Bretagnenbassetti  Jeppe ottaa hatkat jäniksen perään. Ai ai, Emilian isää. Ei aj...