perjantai 18. helmikuuta 2022

LukuPalat: Aavepartio ja viemärin hirviö, Roope Lipasti ja Mari Luoma

 

LukuPalat


Vessajuttuja lonkerot jumissa



Mitä tapahtuu, jos jätevettä ei puhdista? Vesistö rehevöityy? Mikromuovi kulkeutuu kalojen kautta ihmisiin? 


Ei, vaan lemuhirviö ilmestyy paikalle.


Ihan totta. Paha haju houkuttaa Ragnarök-hirviön saastuneelle rannalle ja hirviön lonkerot vievät jäätelötuutin kädestäsi. Katastrofi!


Mutta ei hätää, Aavepartio eli Alpi, Joona ja Aava hoitaa tilanteen. Harmillisesti lemuhirviö ehtii hävitä ennen kuin Aavepartio on saanut organisoiduksi sukellusveneen tutkimaan meren pohjaa. Mutta ei kauas. 



Aavepartio


Kaupungin vessanpöntöt tukkiutuvat. Seuraa suuri pissahätätilanne, kun kukaan ei uskalla enää istahtaa pöntölle vapautumaan oman kehon jätteidenkäsittelyn lopputuotoksista.



Aavepartio


Aavepartio tekee retken viemäriputkistoihin ja vapauttaa sinne jumiin jääneen lemuhirviön ja pormestari lupaa, ettei viemärivettä enää päästetä puhdistamatta mereen. 


Ranta pelastettu. Kaikki hyvin.


Aavepario ja viemärin hirviö- kirjan juoni on mitä mainioin. Juuri sopivassa määrin (eli paljon) vessajuttuja lisäämään eka- ja tokaluokkalaisten lukuintoa. Entä mikä olisi kamalampaa kuin mennä yöllä vessaan pohtien tuleeko pöntöstä käärme tai hirviön lonkero? 


Kirja kuvituksineen on suunnattu pojille, mutta juoneen on piilotettu rohkea ja älykäs pikkusisko Aava, johon tyttölukijat voivat helposti samaistua. Itse asiassa Aava on porukan rohkein ja järkevin. 


Lukupalojen tuttuun tyyliin teksti on selkeää ja helppolukuista. Pieni lukuhiiri piti kirjasta täyden kymmenen hiiripisteen verran.



Esimerkin voima


Mari Luoman kuvat ovat vauhdikkaita ja niissä on monia hyviä oivalluksia. Kuvitus on minulle osittain ongelmallinen. Kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan lapsille pitäisi tarjota kansainvälisen netti-tv-pelimaailman vastapainoksi normaalipainoisia ja terverakenteisia ihmishahmoja. 


Pin up- tyyppisiä hoikkauumaisia naishahmoja ja steroideja syöneitä lihaskimpaleita ei lastenkirjojen kuvitukseen kerta kaikkiaan enää tarvita. 



Mari Luoma

Mari Luoma



Tutkimusnäyttöä nähdyn kuvamateriaalin valitettavasta yhteydestä anoreksiaan ja ruumiinkuvanhäiriöön on paljon. Esimerkiksi 2015 Miika Mattolan lukiolaisiin keskittyvästä opinnäytetyöstä löytyy kattavat viitteet tutkimusnäyttöön.  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103231/Mattola_Miika.pdf?sequence=1&isAllowed=y 


Anoreksia on valunut perfektionististen tyttöjen sairaudesta koko ikäluokan ongelmaksi. Ruumiinkuvan häiriöt ja kauneuskirurgian kasvu ovat suuria ongelmia. Ongelmia, joita vastaan pitäisi taistella eikä sulkea silmiä ja mennä virran mukana.




Maria



Lukupäivä 14.2.2022

Julkaisuvuosi 2022


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasse-Maijan etsivätoimisto, sarjakuvamysteerit, Martin Widmark ja Helena Willis

Varastaisitko puuntaimia? Meille tuli koiranpentu kaksi viikkoa sitten ja kuten arvata saattaa kotona on kaaos ja pentu temppuilee naukkaile...