Rauhallisille tytöille
7-vuotias Hilja asuu vihreässä talossa maalla äidin, isäpuolen, isosiskon ja pikkusiskon kanssa. Kesän aikana tapahtuu kaikenlaista, mutta tässä kirjassa ei ole varsinaista juonta eikä varsinaista seikkailua. Ei alkua eikä loppua.
Hilja kertoo ”minä” -muodossa kesästään kuin parhaalle kaverilleen. Kirja on havaintojen ja tapahtumien virtaa. Lukuhiiren mukaan teksti kertoo pääasiassa tyttömäisistä jutuista. Ja totta on, kirjassa käydään kesätyttökisassa ja kerrotaan, miten Hiljan isästä tuli isosiskonkin isä. Erinäisiä täteja vilisee ja leikkejä pikkusiskon kanssa. On vaikea arvioida, mikä kirjailijan näkemys maailmasta oikein on. Hiljan isä reisaa Suomea bändinsä kanssa ja äidille on jäänyt perheen huolehtiminen kaukana kaikesta maaseudulla. Naisen paikka vaikuttaa ahtaalta omaan silmään.
Teksti on periaatteessa sujuva, mutta jotkut hauskuudet ovat jo vähän kuluneita. ”Järjen veeit ja minusta orjan teeeit....” laulaa mansikkatäti. Mahtavatko tädit enää laulaa näin? Nykylasten tädit taitavat pikemminkin laulaa Roxettea ja Raptoria ja jokunen vanhempi (allekirjoittanut) ihmettelee, miten oma lapsi ei ymmärrä Kate Bushin kappaleiden kauneutta. Ehkä kirja kertoo kirjailijan lapsuudesta, mutta mahtaako se enää olla ajantasalla nykylapsille?
Pieni lukuhiirii valitti juonen puutetta sekä jännityksen ja toiminnan puuttumista. Tämä kirja sopii lukuhiiren mukaan rauhallisille tytöille. Ehkä haaveilijoille, jotka pohtivat syvällisesti maailmankaikkeutta ja nimenomaan paikkaansa tyttönä siinä maailmankaikkeudessa?
Tai sitten yksinkertaisesti lukuhiirtä nuoremmille eli eskarilaisille? Vaikea sanoa. Kirja ei iskenyt lukuhiireen, enkä itsekään oikein tiedä, mitä siitä ajattelisi. Ohut? Kauniisti soljuva pieni puro, joka ei johda mihinkään ja jota ei kovin kauaa jaksa tuijottaakaan? Hiiripisteet olivat 7.
Maria
Lukupäivä 4.2.2021
Julkaisuvuosi 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti