The Blair Witch Project ja Emily Rosen riivaaja
Varjonoita, joka napsii lapsia ja aikuisia alkuruoaksi ja hirveä Bahiss-paholainen, joka iskeytyy pieneen Siiri-tyttöön ja saa tämän kävelemään hämähäkkikävelyä kirkon katossa. Huh huh, on lastenkirjat vähän muuttuneet omasta nuoruudesta.
Pieni lukuhiiri ahmi Plattilan noidan hetkessä. Jännä oli kuulemma, muttei pelottava. Demonikuiskaaja maistui sekin nopeaan tahtiin. Vaan yhden yön painajaisen sai siitä pieni lukija kutsumattomaksi kaverikseen. Juteltiin ja vakuutin, etteivät kirjat ole totta. Eivät varmasti ole, eiväthän? Pieni lukuhiiri luki kirjan myöhemmin uudelleen ja kirja oli siinä vaiheessa enää jännä ja superhyvä, ei pelottava ollenkaan.
Kun teimme 2021 kirjavuoden TOP 5 listaa, Iik-sarja nappasi kultasijan, joten päätin itse lukea kirjat. Ja huh huh, demonikuiskaaja todella ON pelottava ja lukiessa hiipi mieleen ”huono äiti fiilis”. Olinhan antanut 8-vuotiaan lukea Emily Rosen riivaajan lastenkirjaversiota.
Joten vaikka Demonikuiskaaja on Plattilan noidan kanssa pienen lukuhiiren kirjavuoden 2021 voittaja, sitä ei pidä antaa luettavaksi lapsille, jotka eivät ole kovahermoisia ja suhteellisen pelottomia. Herkempi lapsi voi saada siitä painajaisia kaverikseen pitkäksi aikaa. Toisaalta se on todella jännä ja hyvä kirja ja naulitsee siksi myös vähemmän lukevan lapsen nojatuoliin nenä tiukasti kirjassa kiinni.
Plattilan noidan inspiraationa on vuonna 1999 tehty elokuva The Blair Witch Project, minkä itsekin olen katsonut. Sekä elokuvan että Plattilan noidan juoni on karkeasti se, että ryhmä nuoria lähtee telttailemaan metsään ja yksi kerrallaan katoaa. Toisin kuin elokuvallisessa esikuvassaan, Plattilan noidassa löytyy kuitenkin noidan mökki, josta kaikki saadaan pelastettua.
Emily Rosea en ole itse nähnyt, mutta kirjassa on suora viittaus elokuvaan, joten yhteyden tajuaa maltillisemmalla kauhuelokuvakokemuksella varustettu aikuinen. Demonikuiskaajassa riivatuksi joutuu sarjan päähenkilöiden Sussan ja Sakun pikkusisko Siiri. Siiri saadaan lopussa pelastettua, joskaan se ei ole helppoa. Väkivahvaa Bahiss-demonia häätämään tarvitaan kaksi aikuista, yksi kirkko ja kastevettä. Sekä vähän tietämystä sähköstä ja tietenkin Saku ja Sussa.
Holopaisen kirjat ovat erinomaisia. Teksti on mukaansatempaavaa ja kirjallisesti hyvin toimivaa. Juonet ovat jänniä, mutta jännitystä säädellään vähän kerrallaan loppuratkaisua kohden. Lukijaa rauhoitellaan välissä ja lapsilukija toki tietää, että kirjalla on onnellinen loppu.
Sussan ja Sakun perhe on eräänlainen modernin nykyperheen ihanne. Vanhemmat välittävät lapsistaan ja kumpikin vanhemmista ottaa tasapuolisesti osaa perhearkeen. Näissä kirjoisssa tytöt ja pojat, miehet ja naiset ovat samanarvoisia huomaamattomalla tavalla.
Perheen lämpö on kuin turvallinen nojatuoli, jonka uumenista lapsilukija kestää jännittävät ja pelottavat tapahtumat. Kirja on vuoristorata, jonka tietää olevan turvallinen, mutta joka saa kurveissa huutamaan.
Teksti on selkeää ja hieman normaalia isompaa. Kuvia ei ole. Tämä kirja istuu yhtä lailla 12-vuotiaan kuin 8-vuotiaan käteen, toki lukijasta riippuen. Ja jos totta puhutaan, niin nautin kirjojen lukemisesta itsekin aika lailla ja aion lukea jatkossa kaikki ilmestyvät Iik-kirjat.
Hyvän kirjan tuntee kun sen lukee.
Maria
Julkaisuvuosi 2021
Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com
Kirja-arvostelu, kirja-arvio, parhaat lastenkirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti