Lasse-Maijan etsivätoimisto, sarjakuvamysteerit, Martin Widmark ja Helena Willis

Varastaisitko puuntaimia?

Meille tuli koiranpentu kaksi viikkoa sitten ja kuten arvata saattaa kotona on kaaos ja pentu temppuilee naukkailemalla puntteja suurella innolla. Koirakouluja on varattu pariksi kuukaudeksi ja on sitä ja tätä ruokaa ja herkkua ja potkaluu pilaantumassa olohuoneen lattialla. Ihan mitä tahansa emme kuitenkaan ole valmiita nelijalkaisen perheenjäsenemme eteen tekemään. Emme ainakaan varastamaan sataa puuntainta. 

Ymmärrettävää toki on, että koiran pissalenkki saattaa pidetä uuteen ulottuvuuteen, jos reitille istutetaan 100 uutta puuntaimea ja tietysti jokaiseen pitää jättää kaksi pissatippaa tuleville haukuille haisteltavaksi. Joten ymmärtäkäämme Vallilan asukasta, Viola Liljaa. Hän vain yrittää selvitytyä Karl-Filipin pissatuslenkistä järjellisessä ajassa. Onneksi meidän pentumme on narttu eikä uros…

Tämä ja 10 muuta Vallilan pientä rikostarinaa löytyy Lasse-Maijan Etsivätoimiston uudesta sarjakuvamysteerikirjasta. Tarinat on aiemmin julkaistu ruotsiksi sarjakuvalehdessä ja nyt ne on saatu suomennettuna yhteen kovakantiseen kirjaan. 

Pieni lukuhiiri vallan ihastui kirjaan. 10 hiiripistettä ja ei ihme. Ovathan nämä varsin hauskoja ja osuvia tarinoita elämästä yleensä. Ja aikuisten hullunkurisuudesta. Vai mitä tuumaatte kadonneesta työpaikan kahvikassasta, joka oikeasti ei ole kadonnut. Kukaan työntekijöistä ei ole sitä oikeasti vain täyttänyt, joten tietysti se on tyhjä. Keksit sen sijaan ovat maistuneet….

Kuvat ovat värikkäitä ja Helena Willisin tuttua tyyliä. Kuvitus pääsee paremmin oikeuksiinsa näin sarjakuvamuodossa. Kirja on oikeastaan Helena Willisin juhlaa alusta loppuun asti. Teksti on verrattain pienikokoista, joten aloittelevalle lukijalle tämä voi olla vähän vaikeaa luettavaa, vaikka lauseet ovatkin lyhyitä ja selkeitä. Monelle noin 9-vuotiaalle tämä ainakin on kesän hittituote. Joten ei kun kipin kapin kirjakauppaan, jos lahjakirja on hakusessa. 

Maria

Lukupäivä 10.6.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

TietoPalat, Pienet suuret keksinnöt, Jade Haapasalo

Kuka keksi muovailuvahan?

Tämä iso lukuhiiri suorastaan riemastui lukiessaan TietoPalojen uusinta lisäystä lasten tietokirjojen maailmaan. Keksintöjen maailma ei ole täynnä vain suuria mullistavia löytöjä vaan lukemattomia pieniä elämää rikastavia oivalluksia.

Kuka on keksinyt muovailuvahan? Entä lakritsin? Rubikin kuutioiden keksijän joku ehkä tietää, mutta kuka muistaa 15-vuotiasta Chester Greenwoodia, joka keksi päällystää pienet metallikehikot lämpimällä kankaalla ja suojata siten korvansa talvipakkaselta? Näin korvaläpät olivat syntyneet. The rest is history.

Tai että Monopolin kehittäjä oli 1800-luvulla syntynyt Elisabeth Maggie, kirjailija ja feministi, joka kehitti pelin osoittaakseen haittapuolet rahan keskittymisessä harvoille. Ja niinhän Monopolissa käy. Peli loppuu, kun rahat ovat kertyneet voittajalle. Ja lopputuloksena on usein lihava riita.

Miten näin hauska ja hyödyllinen kirja onkaan tullut kirjoittajille mieleen? Pienen lukuhiiren hiiripisteet olivat 10 ja iso lukuhiiri antaisi pisteitä mielellään enemmän. Kirja on oikeasti hauskaa luettavaa. Teksti on selkeää ja sitä ei ole aukeamalla liikaa. Kaisu Sandbergin kuvat ovat moderneja ja hauskoja. Lopussa annetaan tietoa tuleville keksijänaluille. Kannen myyntipuhe ”helposti hotkaistava tietokirja” pitää paikkansa. 

Ai niin, se muovailuvaha. Se oli alunperin tapetinpesuainetta, jolla sai hiilitahrat pois tapetista. Lämmitystekniikan muuttuessa pesuaine jäi tarpeettomaksi, mutta pesuaineen kehittäjän Noah McVickerin sukulaispojat keksivät käyttää ainetta muovailuvahana. Harmillisesti sukulaispoikien nimiä ei kerrottu, sillä hehän ne todelliset keksijät olivat. Sitäkään ei kerrota, mikä poikien äiti tuumasi pesuaineen ottamisesta leikkikäyttöön.

Maria 

Lukupäivä 23.5.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Kesäkioski, Lauri Hirvonen

Kaikki tiet vievät Roomaan. Vaiko sittenkin kesäkioskille?

Bretagnenbassetti Jeppe ottaa hatkat jäniksen perään. Ai ai, Emilian isää. Ei ajokoiraa voi päästää vapaaksi! Jopa wikipedia tietää, että ”vapaanapitäminen saattaa olla metsästysvietin vuoksi vaikeaa”. 

Eikä koiraa löydy mistään. Emilia kirjoittaa kadonnut-ilmoituksen ja kuulee, että kaikki tiet vievät Roomaan. Eli jos Jeppe vain jaksaa niin Roomasta sen voisi löytää? Rooman matkaan tarvitaan rahaa ja Emilia perustaa kaverinsa Oliverin kanssa kesäkioskin. 

Salaperäinen litistäjä tuhoaa kioskin öisin ja kaverukset ovat kelpo etsiviä syyllistä etsiessään. Aikuinen lukija toki arvaa heti, että syyllinen on Jeppe, joka ei tiedä Roomasta vaan nauttii vapaudestaan vohvelitaikinalla ja mustikkapiirakalla höystettynä. Vapaus ei loppupeleissä ole niin kovin kivaa ja lopulta Jeppe saadaan yöllä kiinni. Laihtuneena ja sotkuisena, mutta terveenä ja yhtä suloisena kuin aiemmin. 

Kesäkioski on hauskaa lukemista vasta lukemaan oppineille. Eli sitten kun LukuPalat onnistuu ongelmitta, voi tarttua tähän verrattain paksuun kirjaan. Teksti on suurikokoista ja selkeää. Rivinvälit ovat reiluja ja rivinleveys maltillinen. Lauri Hirvosen teksti on paikoin hulvattoman hauskaa ja erittäin jouhevaa. Varmasti juuri sopiva 6-9-vuotiaille. 

Tarinasssa on surullinen elementti eli Jepen häviäminen, mutta kirjailija selvästi pyrkii häivyttämään surun taka-alalle siihen saakka kunnes ollaan lähellä Jepen löytymistä. Aluksi tämä ratkaisu tuntui minusta oudolta. Tokihan kaikki perheenjäsenet ovat kamalassa surussa ja hädässä, kun rakas koira häviää. Vaikea kuvitella, että siinä tilanteessa pystyisi kesäkioskia pitämään. Mutta kirjan lopulla tajusin, että todellisuutta on pakko hieman keventää, jotta kirja ei olisi ahdistava lapsilukijalleen.

Lauri Hirvonen on itse piirtänyt mustavalkoiset kuvat ja ne ovat oikein onnistuneita. Värikuvat olisivat olleet hieno juttu. Ehkä seuraavaan osaan? Kannen kesäisen keltainen väritys on kutsuvaa ja kirja tuntuu kädessä hienolta. Kaikin puolin onnistunut kesäkirja. 

Tekstiä voi aivan hyvin lukea ääneen nuoremmallekin lapselle tai vaikka lukea vuorolukuna lapsen kanssa, jos lukemiseen tarvitaan vähän enemmän kannustusta. Jos yhden neuvon voisin antaa kaikille vanhemmille, niin se olisi se, että kannustakaa lastanne lukemaan. Lukeminen on tärkein asia, joka auttaa lastanne koulutiellä. Ja jokainen lapsi tarvitsee palkintoja tasonsa mukaisesta lukemisesta. Kehuja, leluja tai vaikka ihan rahaa. 

Kirja sopii erinomaisesti sekä tytöille että pojille. Emilian isä on Portugalista kotoisin, joten myös maahanmuuttajataustaiselle lapselle löytyy samaistumiskohde. Hiiripisteet olivat kahdeksan. Pieni lukuhiiri arveli, että on kasvanut kirjasta jo ulos ja pisteet olisivat olleet vuotta aiemmin suuremmat. Kirja sopii siis parhaiten 7-8 vuotiaille.

Maria

Lukupäivä 9.5.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkijrablogi

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Ennätyskerho, Vanhan junan aarre, Tittamari Marttinen

Hyvän mielen kirja

Kesäisiä aurinkoisia päiviä. Rannalla, seinämuraalia maalaamassa, junakahvilassa. Kadonneiden esineiden etsintää, koiranpentuja ja uusien lapsien tapaamista. Harvinaisia turkoosikardinaali-lintuja, jotka osaavat maalata pyrstösulillaan. Läskipyörän testausta ja vahingossa voitettu pyöräilykilpailu. Haaveita uusista ennätyksistä ja hassuja aikuisia. 

Sitä kaikkea on Tittamari Marttisen Ennätyskerho-kirjasarjan uusin kirja. Pehmeää kesäidylliä. Sellaista, josta eka- ja tokaluokkalaiset voivat haaveilla kylminä talvipäivinä. Kavereita, ryhmähenkeä ja ylimääräisiä kahvilaherkkuja. Hyvää mieltä ja asioita, jotka paljastuvat tutuiksi ja turvallisiksi. 

Mutta kaikki ei ole siltä miltä näyttää

Kirjan suurin oppi on se, että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Pyöräkilpailun voittaja on voinut kiriä ensimmäiseksi metsästä ilman lähtöruutua. Varkaiksi epäillyt lapset eivät ole varkaita ja aikuisetkin muistavat asioita väärin. 

Toisaalta kaikki hyvä ei ole oikeasti pelkästään hyvää ja hyvillä asioilla voi olla huonoja seurauksia. Taideleiri on kunnostanut vanhan junavaunun kahvilaksi torille ja siksi vanhaa torikahvilaa pitänyt mies joutuu etsimään uuden työn uimavalvojana. 

Yritystoiminta ei oikein onnistu, kun kilpailijan ei tarvitse maksaa henkilöstökuluja ja veroseuraamuksia. Aikuinen lukija ymmärtää, että uimavalvojan työ on kausiluonteista ja pohtii mitä vanhan kahvilan omistaja tekee talvikauden. Taitaa työttömyyskortisto kutsua kesän mentyä. 

Kirjan nimi on hieman harhaanjohtava. Vanhassa junassa ei itse asiassa ole varsinaista aarretta, vaikka vanha juna sellaisenaan aarre onkin. Ehkä aarre on elämä itse, sellaisena turvallisena ja hyvänä kuin se kirjan sivuilla kuvataan? 

Kirja on suunnattu ala-asteen alimmille luokille ja siinä onkin kirjan suurin pulma. Rivivälit ovat liian pieniä monelle aivan vasta lukemaan oppineille. Rivinleveys on myös turhan reilun kokoinen. Muutama ylimääräinen sivu olisi kannattanut kirjaan kuluttaa. Toisaalta tämä on erinomainen kirja aikuisen ääneen luettavaksi ja sopii siten hyvin esikoululaiselle tai viskarille. 

Mira Malliuksen kuvat ovat moderneja ja kirjaan sopivia. Tosin itse hieman petyin lasten maalaaman seinämuraalin kuvaan. Teksti loi minusta viidakkomaisemman ja hehkuvamman kuvan seinämuraaleista ja lintujen taiteilema abstrakti kuva puuttui. 

Pieni lukuhiiri on ehtinyt kasvaa kirjasta jo ohitse ja siksi hiiripisteet olivat kahdeksan. Tässä kirjassa ei ole vauhtia vaan viipyilevää turvallista kesäilyä. Sellaisenaan kirja on erinomainen kesäpala rauhallisemmille lapsille.

Maria

Lukupäivä 25.4.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Supermarsu ja karseat kuiskailijat, Paula Noronen

Järjetöntä huumoria ja hyttysen ininää

Unohda hyttysenkarkottimet ja kokeile Paula Norosen uunituoretta reseptiä:

Sinihomejuustoa

Multaa

Marsun kakkaa

Hikeä

Haiseva kengän pohjallinen

Keitä pohjallista kattilassa kiehuvaksi ja kaada keitinvesi muiden ainesten joukkoon. Sekoita ja kaada päällesi. 

Ai niin, muista jäähdyttää ensin! 

Ja avot! Hyttyset kaikkoavat. Tai sitten ei. Ainakin kaikki muut ihmiset kaikkoavat, joten ehkä he vievät hyttyset mukanaan?

Paula Norosen uudessa kirjassa on päättömän huumorin ja inisevien hyttysten lisäksi tämä erinomainen hyttysten karkotinohje. Vai mitä tuumaat? Taidan itse jättää ohjeen kokeilun rohkeammille ja tyytyä mieluummin läiskimään hyttysiä perinteisin menoin. Mieluiten jätän kirjan yhden päähenkilön, Off-nimisen hyttysen henkiin, koska siinä on hyttynen jolla on sydän paikallaan. Tai hyttysillä ei taida olla sydämiä, vai onko?

Vakavasti puhuen Paula Norosen uusin kirja on tarina itseensä uskomisesta, positiivisesta sisäisestä puheesta ja kilpailujännityksen kanssa pärjäämisestä. Tämän lisäksi kirja on täynnä kasvatuksellisia viisauksia, jotka tosin ehkä jäänevät lapsilukijalta huomaamatta. 

Tai sitten koululainen saa sopivaa vertaistukea, jos lukijan äiti on samaa sarjaa kuin Emilian äiti, joka viiden minuutin myöhästymisen jälkeen pohtii poliisille soittoa ja puolen tunnin myöhästymisen jälkeen on vielä tästä kiukkuisempi. Jep jep, näinhän se menee eli tunsin piston rinnassani.

Karseat kuiskailijat on myös kirja siitä kuinka menestys maistuu makealta ja joskus liian makealta. Niin makealta että sen tuomasta kuuluisuudesta on vaikea luopua.

Emilia saa tällä kertaa tehtävän pelastaa koulun urheilukisat hyttysiltä. No, hyttyset eivät pelkällä ininällä pilaa ottelun lajeja eli mm kivenheittokilpailua tai potkulautailua puhelin toisessa ja sipsipussi toisessa kädessä kermaviilidippi pään päällä (dippi ei saa tippua!). 

Mutta mitäpä jos se ininä onkin lannistavaa minä-puhetta? ”Älä edes yritä. Olet oikeasti tosi huono… Anna olla. Luovuta”. Harva jaksaa yrittää, jos sisäinen puhe on pelkästään negatiivista. 

Marsu-Halosen vettä tippuu käyneestä hiivasta höpsähtäneiden hyttysten päälle, jotka oppivat puhumaan selvää suomea. Emilian äitipuoli sortuu käyttämään hyttysiä välikappaleena säilyttääkseen itsellään maineen ja kunnian. Hän pakottaa hyttyset kuiskimaan kilpailijoiden korviin tylsyyksiä ja Emilian koulun urheilukisojen osanottajilta jää harjoittelu väliin. 

Ja niin olisi jäänyt yrittäminen myös kilpailussa, jollei Supermarsu olisi puuttunut peliin. Hyttyset saavat uudet ohjeet kannustavaan kuiskailuun ja vaikka joillain osanottajilla kannustus menee hieman liiallisuuksiin tuloksena on tasapeli ja jaettu pokaali. Todellakin jaettu. Rautasahalla.

Olen jo aiemmin tunnustautunut Paula Norosen lastenkirjojen suureksi faniksi, eikä tämäkään kirja petä. Noronen on edelleen hauskuuden kruunaamaton kuningatar. Kirja on naurattavaa luettavaa sekä aikuiselle että lapselle. 

Aikuiselle tarinaan on upotettu huumoria vanhemmuuden haasteista. Emilian äiti fanittaa ”Mokkapalat hittoon” bändiä ja erityisesti kappaletta ”Ei viittis suksia yhden kouluhiihdon takia hommata” Aivan, ei niin. Ja lämpiminä vuosina luistimia sen yhden kokeilukerran vuoksi. Puhumattakaan naamiaispuvusta tai 1950-luvun juhlapuvusta, joka pitäisi olla pienellä lukuhiirellä päällä viikon päästä. Huoh.

Alakoululaiselle kirja on täynnä räävitöntä huumoria ja tietenkin sitä positiivista sisäistä puhetta. Sitä, jota voi itse toistaa mielessään hankalissa tilanteissa. 

Teksti on helppolukuista, isohkoa ja sopii parhaiten 9-12 -vuotiaille. Terese Bastin kuvat ovat moderneja ja hauskoja, mutta niitä ei ole liikaa. Tämä ei ole aivan vastalukemaan oppineelle sopiva. Mitään estettä ei ole nuoremmankaan koululaisen tätä lukea, mutta en lähtisi tätä lukemaan esikouluikäiselle. Mukana Supermarsukirjoissa on aina myös tekstiviesti-kuvaketjuja, jotka varmasti vetoavat kännyköihinsä kiinni liimaantuneisiin koululaisiin. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9 hiiripistettä. Kaikin puolin suositeltava kirja, joka luetaan kirjastoissa varmaan puhki.

Lisää Paula Norosen hurjanhauskojen kirjojen arvosteluja löytyy täältä:

Supermarsu ja elämän suuret viisudet

Muista mitä lupaat tai menneisyytesi ottaa sinut kiinni

Räävitöntä koululaishuumoria lämpimällä sydämellä

Jos sattuu joutumaan ruotsia puhuvan suden vangiksi, kannattaa juosta ja lujaa

Yökoulu-sarja

Kaksi etsiväkirjaa ja seikkailu Pohjoisnavalla

Maria

Lukupäivä 14.4.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Pipo puussa, Tuula Kallioniemi

Puhuva pipo, palava patukka ja vessanpöntöksi muuttuva poika

Tuula Kallioniemen uudessa kirjassa vilisee hullutuksia ja järjettömyyksiä alakoululaisten iloksi. Kaikki 11 lyhyttä tarinaa palkitsevat lukijansa naurulla. Jokainen tarina on vain 5-6 sivua pitkä eli nämä sopivat vähän aikaa sitten lukemaan oppineelle tai vähän vanhemmalle koululaiselle, jolle lukeminen tuottaa edelleen hankaluuksi tai joka ei jaksa keskittyä pitkiin tarinoihin. 

Juttujen aiheet on selvästi valikoitu ajatellen niitä, joita lukemisen imu ei ole vielä vienyt mukanaan. Varastettu suklaapatukka syttyy taskussa palamaan ja puuhun heitetty pipo puhumaan. Kiusattu tyttö muuttuu jättiläiseksi ja vankilassa ollut isä kuninkaaksi. Näiden tarinoiden pitäisi koskettaa jokaista koululaista, jonka elämä ei aina ole ihan niin yksinkertaista ja helppoa. 

Kaunein tarina kertoo tytöistä, jotka ovat epävarmoja ulkonäöstään. Se, kuten muutkin kirjan tarinat ovat hienoja tarinoita nuoruuden ongelmista. Oivaltamisen ilo jää lukijalle, mutta nämä ovat juttuja, joita mielellään lukisin tai luetuttaisin monenlaisissa hankalissa tilanteissa. Kirja sopii niin tytöille kuin pojille.

Harri Tarkan kuvat ovat hienoja ja oivaltavia, mutta epäilen, että kansikuva ei ole kohderyhmälleen paras mahdollinen. Kaipasin siihen enemmän liikettä ja räväkkyyttä. Pelkään, ettei pelkkä pipon kuva innosta koululaisia tarttumaan kirjaan. Tai ainakin pipon puhekyky olisi pitänyt havainnollistaa paremmin. 

Mitään tieteellistä tutkimusta minulla ei tietenkään ole ja mielelläni kuulisin kirjastonhoitajilta minkä tyyppiset lapset valitsevat tämän kirjan käteensä. 

Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 8,5 hiiripistettä. Hän ei pitänyt tarinoista, joissa oli kiusaamista ja muuta epäreilua käytöstä. Vessanpönttötarina oli lukuhiiren mielestä paras. Kallioniemen kirjoista pieni lukuhiiri sinänsä pitää ja Reuhurinteet ovat yleensä kymmenen hiiripisteen arvoisia. Kannen kuva ei innostanut aivan samoista syistä kuin jo arvelin. 

Alkuun pieni lukuhiiri luki käytännössä kaiken, mutta nykyään kirjan kannen kuvituksella on suuri merkitys. Vanhanaikainen tai lapsellinen kannen kuvitus tai toisaalta fantasiaan viittaava kansi ei innosta. Joskus tarina paljastuu paremmaksi kuin kuva on antanut odottaa ja kirja on saa paljon kiitosta jälkikäteen. 

Toisaalta pieni lukuhiiri on jo oppinut lukemaan kannen kuvituksen kirjoittamattomia viestejä kirjan sisällöstä varsin oikein. Kansikuvat noudattavat usein tarkkaan kirjan lajityyppiä. Kuvan tarkoitus on kertoa lukijalle, minkä tyyppinen tarina kirjan sivuilta avautuu ja yleensä tässä onnistutaan varsin hyvin. 

Voi tietysti pohtia, missä vaiheessa tylsän toiston raja ylitetään kansikuvien vahvassa normituksessa. Käytännössä kansikuva silti helpottaa luettavan kirjan valintaa varsinkin tilatessa kirjoja Amazonista. Tosin minua on jo monta kertaa huijattu kansikuvalla ostamaan toisen- tai kolmannen luokan tekeleeksi osoittautunut opus. Myyntikikka siis sekin.

Maria

Lukupäivä 24.3.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Oboin kirja, Veera Salmi

 

Kirjapalkinnon arvoinen

Loistava. Hämmentävä. Sekava. Jännä.

Älykäs. Uuden ajan fantasiakirja. 

Klassikkoainesta.

Puluboyn ja Maurin Vähä-älykännykan jälkeen Veera Salmen uusin fantasiakirja on hämmentävää luettavaa. Oboin kirja on rakennettu niin oudoksi kuin vain voi. Ja jotta lukija ei aivan hukkuisi tapahtumiin, kirja on kirjoitettu suoraan lukijaa puhutellen. Salmi maanittelee uskomaan aina seuraavan kummallisen vaiheen. Ja hyvin maanitteleekin. Kolmisatasivuinen kirja kulkee nopeasti loppuun.

Oboin kirja on ylistyslaulu kirjoille ja lukutaidolle. Minkälainen maailma olisi ilman tarinoita? Ilman lukutaitoa ja ilman satuja? Ahdistava ja tylsä varmasti. Asiaa pitäisi tietysti kysyä niiltä nuorilta, jotka eivät koskaan ole lukeneet mitään vapaaehtoisesti. Mutta hekin yleensä lukevat kännykkäänsä ja vähintään salaliittoteorioita, satuja nekin. 

Ja sitten varoitus juonipaljastuksista. Älä lue enempää, jos olet jo lukemassa kirjaa. Ja jos et ole niin lue ihmeessä ja kerro löysitkö samoja asioita kirjasta kuin minä!

Oboi

Kirjassa kirjoitetaan kirja, jonka päähenkilö, Oboi, on yhtä aikaa ihminen ja kirjoitettavan kirjan päähenkilö. Eli tarina tarinasta, jota kirjoitetaan, mutta joka ei ole tarina vaan totta. Ja jotta kaikki olisi riittävän monimutkaista, kirjan lopussa lisätään vielä yksi todellisuuden taso. 

En löydä sanoja tälle monikerroksiselle konstruktiolle. 

Oboi karkaa kirjan alussa vankilasta, jonne kaikki maailman kirjoitettujen tarinoiden hahmot on teljetty. Pakomatka päätyy kaupunkiin, jossa kukaan ei osaa lukea. Jokaisen asukkaan käteen on kiinnitetty ohjausnäyttö, joka kertoo mitä pitää tehdä ja milloin. Ei ole huolta huomisesta, kun on vain tämä hetki tässä ja nyt.

Oboin tarinan kirjoittaja on onnistunut pimittämään kyniä ja kirjoittaa Oboista tarinan, jossa kaikki kirjojen henkilöt vapautetaan vankilasta ja jota tarinaa Oboi tietämättään toteuttaa. Oboi alkaa elää kirjailijasta riippumatta, muodostaa käsityksen itsestään ja päättää muuttaa oman elämänsä tarinaa päätyen vapauttamaan koko maailman paljon nopeammalla aikataululla kuin Oboin tarinan luoja koskaan suunnitteli.

Kämmeniensä ruutuja tuijottavat ja sokeasti käskyjä noudattavat ihmiset ovat varmasti saaneet innoituksensa niistä nykyhetken ihmisistä, jotka eivät näe mitään ympärillään vaan elävät nettitodellisuudessa huomaamatta haavan lehden havinaa tai tuttavallista pihavarista. 

Täytyy kuitenkin muistaa, että kirjaansa tuijottava ihminen ei hänkään välttämättä kuule laineiden liplatusta tai huomaa perheenjäsenen tuskaa. Pitkien tekstien lukeminen antaa kuitenkin enemmän kuin ottaa varsinkin verrattuna nettikeskustelun tynkiin, jotka yleensä päätyvät kärjistyksiin ja erimielisyyksiin. 

Kirja herättää satujen lisäksi muistijälkiä antiikin filosofeista ja suurista pohdinnoista. Mikä on todellisuus ja voiko se olla monikerroksinen? Koska ymmärrämme olevamme sitä, mitä olemme? Olemmeko todella olemassa vai vain laineita jonkun suuressa suunnitelmassa. Olemmeko olemassa, jos emme tunne mitään emmekä huomaa mitään? 

Korkeamman tason kotipuutarhurit

Veera Salmen utopiassa ilmastonmuutos on ratkaistu. Ihmiset on ohjelmoitu kasvattamaan kasveja ja tuottamaan energiaa mekaanisesti. Onko niin, ettei ilmastonmuutosta voi ratkaista ilman että ihmisiltä otetaan pois mahdollisuus elää halujensa mukaan? Miettimisen arvoinen ajatus.

Kirjan yksi suuri kysymys on, kumpi on tärkeämpi, ihmisen ilmaisunvapaus vai ympäristön tila? Salmi selvästi valitsee ilmaisunvapauden ja inhimillisyyden ristiriitaisuuden, mutta itse en olisi niin varma, että meillä on siihen maapallon kustannuksella oikeus. Onko luovuus ylipäänsä aina oikeutettu rationalismin sijaan? Kirjan mukaan rationalismi muuttuu vankilaksi ilman luovuutta. Miten ihmiskunnan tulisi löytää tasapaino?

Oboin kirja ei ole oikeastaan enää koululaiskirja vaan nuorten fantasiakirja. Mitään estettä ei kuitenkaan ole nuoremmankin ala-astelaisen kirjaa lukea, jos lukutaito ja kärsivällisyys riittävät. Pieni lukuhiiri oli selvästi 8-vuotiaana vielä liian nuori. Kirja kuitenkin otti hänetkin otteeseensa. Juoni oli pienelle lukuhiirelle vielä liian monipolveileva ja kirjan syvemmät aallot jäivät saavuttamatta. Ehkä seuraavalla lukukerralla muutaman vuoden päästä? 

Teksti on jo yhtä pientä kuin aikuisten kirjoissa eikä lauserakenteissa ole enää helpotuksia. Parhaiten kirja sopii noin 11 vuodesta eteenpäin aina myöhäisiin teinivuosiin tai aikuisuuteen saakka. Kirja kuuluu selkeästi vuoden parhaisiin lasten- ja nuortenkirjoihin. Huolimatta siitä, että siinä ikävästi vahvistetaan yhtä koronasalaliittoteoriaa. Tuon pienen juonenpätkän olisi aivan hyvin voinut ihmiskunnan edun vuoksi ratkaista kirjallisesti toisin. 

Teksti on laadukasta proosaa ja luultavasti löytää itsensä vuoden kirjapalkintoehdokkaiden listalle. Se ei sinänsä olisi ihme, onhan Veera Salmi jo aiemmin pokannut kahdeksan kirjapalkintoehdokkuutta ja yhden palkinnon kirjoillaan. Oboin kirjassa on ainesta klassikoksi. 

Maria

Lukupäivä 1.3.2022

Julkaisuvuosi 2022

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, parhaat lastenkirjat, parhaat nuortenkirjat