perjantai 25. helmikuuta 2022

Mysteerijengi, Kirjaston kiusanhenki, Juha-Pekka Koskinen

Juha-Pekka Koskinen


Kuka pelkää kummituksia?


Korruptoitunut kirjastonhoitaja Mölläri kutsuu tietämättään aaveet kiusaamaan Helsingin Richardinkadun kirjaston yörauhaa. Poltergeist paiskoo kirjoja lattialle vaaralliseen tahtiin. 


Ennen kuin kirjat vallan hajoavat räyhähengen käsittelyssä Mölläri palkkaa suklaapalkalla Mysteerijengin eli Nicon, Mimosan ja Iivon selvittämään sotkun. Mysteerijengi laittaa aaveet aisoihin ja paljastaa Möllärin kirjavarkaaksi ja valekirjastonhoitajaksi. Aijai. Työpaikka on menetetty, mutta minulla on tunne, että Mölläristä ei ole viimeistä sanaa vielä kuultu.


Opimme myös, että Kansalliskirjaston johtaja Ekholm on varsinainen velho ja asettanut kummituksilta voimat vievän loitsun estämään kirjahaamujen kirjastokäynnit. Opimme myös, että muistinmenetyssuihkeita todella on olemassa ja ihan tavallisissa suihkepulloissa. Mistä lie Mölläri sellaisen hankkinut? 


Taitaa olla kokonainen aaveiden ja kirjastonhoitajiien verkosto sinänsä varsin viattomien vanhojen kirjastojen taustavoimissa? Huh huh.


Mysteerijengi sanailee keskenään Juha-Pekka Koskisen jouhevaan tyyliin. Älykkäänä apuvoimana toimii isotäti Elina, jonka kotoa löytyy varsin kattava kokoelma vanhoja nahkakantisia arvoteoksia. 



Mysteerijengi


Nico rakastaa suklaata, mutta onneksi kirjassa muistetaan korostaa xylitol-purkan ja laadukkaan hampaidenharjauksen merkitystä. Nicolla ei ole vielä yhtään reikää. Juuri yhden hampaani menettäneenä tunnen katumusta. Miksi, oi miksi, en harjannut hampaita paljon paremmin nuoruudessani? 


Kirjasta kirjaan


Kirjaston kiusanhenki on kirja kirjoista, kirjastosta, kirjastonhoitajista ja haudan taakse jatkuvasta tiedonjanosta. Jokainen kirjafani nauttii kuvitellessaan vanhan nahkakantisen ja koukerokirjaimisen opuksen avautuvan eteensä. 


Kirjastonhoitajien kannattaisi lukea kirja varsinaisen kohderyhmän lisäksi. Ehkä omassa kirjastossa voi vielä vierailla etsimässä oikeita opuksia tuonpuoleisesta? Entä onko jossain salaisessa paikassa tulevien kirjastonhoitajien Tylypahka, jossa opetetaan aaveiden karkotusloitsuja?  


Richardinkadun kirjasto on oikeasti ihana. Ainakin oli noin 25 vuotta sitten, kun siellä viimeksi kävin. Vanha kirjoista elävä ja niitä hengittävä rakennus, joka tuntuu sisältävän jotain syvempää ymmärrystä maailmasta. Onneksi se on vielä kirjastokäytössä eikä myyty ja muutettu asunnoiksi tai investointipankin etäkonttoriksi.


Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9 hiiripistettä. Yhden pisteen miinus tuli siitä, että kirja oli liian lyhyt. LOL. Sanoisin, että ei kovin suuri miinus kirjalle. Mutta tosissaan, kun mietin, niin kirjan jännittävin osuus olisi saanut olla pidempi. Alussa jännitykseen päästiin vähän hitaasti käsiksi ja sitten kun herkkukohdat tulivat, ne valuivat silmien ohitse liian nopeasti. 



Juha-Pekka Koskinen


Kirjan ulkoasu on onnistunut. Saana Nyqvistin kansi ja siellä täällä olevat värikuvat sopivat erinomaisesti tyyliin. Kirjan koko kädessä pidettäväksi on myös sopiva. Paperi on paksua ja rivinleveys on mukavan kokoinen ja reunojen reilut sisennykset luovat arvokkaan tunnelman. 


Uusia opittavia sanoja tulee lapselle sopivaan tahtiin ja ne muistetaan selittää selkästi. Kuten bibliofiili ja esoteerinen. Teksti on normaalikokoista, mutta rivivälit reilut. Kirja sopii parhaiten jo sujuvasti lukeville ala-asteikäisille ja pitkiä kirjoja karttaville hieman vanhemmille nuorille.


Toivottavasti kirja löytää tiensä kirjastojen lukudiplomilistoihin! Tämä on myös erinomainen lahjakirja. Kirjassa on laadun tuntua ja juoni on sopivan jännittävä ja hauska.


Kirja on painettu Suomessa. Kirjapainotyöläisten jälkeläisenä suomalainen painotyö lämmittää aina sielua. Se tuo myös työtä painokoneiden keskelle. 


Juha-Pekka Koskinen on matemaatikon koulutuksen omaava tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut paljon lasten- ja nuortenkirjoja muun tuotannon ohessa. Hieman Mysteerijengin kohderyhmää vanhemmille lapsille on suunnattu Samin, Liisan ja Jonin seikkailukirjat, joiden arviot löytyvät täältä:


”Niin kuin ihmislapset asuttawat maanpäällistä kuorta, asuttawat menninkäiset sen alaista puolta.”


”Kun ihminen haaveilee liikaa, hänestä tulee haave. Ja kun aikaa kuluu, hänestä jää jäljelle - aave.”


Hönttejä ja kultamaatuskoja.




Ja jos Mysteerijengi miellyttää, kannattaa ehdottomasti tutustua Horstin Clue-dekkareihin.


Ihan oikea dekkari ja ihan oikea murha.


Hummerivarkaus, lavastettu sieppaus ja John Stuart Mill


Rikollisen tie kehdosta hautaan




Maria 



Lukupäivä 13.2.2022

Julkaisuvuosi 2022


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio, parhaat lastenkirjat

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

LukuPalat: Neppari ja pupukahvila, Taru Viinikainen ja Netta Lehtola

Neppari ja pupukahvila


Yrittäjyyden ensiaskelia pupunkorvissa


Mietitäänpä hetki. Mistä eka- ja tokaluokkalaiset tytöt haaveilevat? Yritystoiminnasta? 

Ei kai sentään? 


Itse asiassa aivan juuri siitä. Pieni lukuhiiri kavereineen suunnittelee eläintenhoitolaa varsin asiantuntevasti. Jotkut ikäryhmän tytöistä aivan varmasti suunnittelevat kahvilatoimintaa, kuten Nella Pauliina eli Neppari kaverinsa Jeppiksen kanssa. 



Taru Viinikainen

Entäpä yllätyksistä? 


No aivan varmasti. Lukuisat ovat ne kerrat, kun olen kuullut pienen lukuhiiren suunnittelevan yllätyksiä ja lahjoja kavereilleen. Uuden Nepparikirjan toinen kantava juoni on yllätyssynttäreiden järjestäminen Nepparille.



Netta Lehtola


Uusin Neppari-kirja koostuu pupuista (tietysti!), leipomisesta, pupukahvilasta, liiketoiminnan ongelmista, yllätyssynttäreistä ja uskosta ystävyyteen. Kirjan pitäisi siis osua varsin hyvin eka- ja tokaluokkalaisten tyttöjen elämään. Toisin sanoen kohtuullisen varma lahjakirja.



Neiti Neppari

Teksti on Lukupalojen tapaan selkeää ja helppolukuista. Kirjan tarkoitus on selvästi opettaa lukemista hauskalla tavalla. Vaikka tekstiä on vähän, kieli on rikasta. Esimerkkinä vaikkapa ilmaisut: ”kailottaa” ”käkätimme” ”naatteja” ”nauroi katketakseen”.


Netta Lehtolalla on oma kuvitustyyli, josta joko pitää tai ei. Kiitokset siitä, että päähenkilöiden nenät ovat erilaisia eikä siloteltuja. Ja siitä, että hahmot ovat normaalipainoisia. Hyviä samaistumiskohteita siis. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle kymmenen hiiripistetä. Ei ihme.


Ainoa ongelma on se vanha tuttu eli tytöt ovat kirjoissa hameissa ja pojat housuissa, kun todellisessa elämässä tytöt käyttävät nykyään suurimmaksi osaksi housuja ja shortseja. Erot tämänikäisten tyttöjen ja poikien pukeutumisten välillä ovat lähinnä värillisiä. 


Poislukien ne harvat tytöt, jotka äiti on selvästi pyntännyt yhtä suureksi prinsessakopioksi kuin äiti itse on Kardashian-kopio. Mutta se onkin siten jo toinen tarina kaukana, kaukana Neppari-kirjan lämpimästä tunnelmasta.



Maria


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

perjantai 18. helmikuuta 2022

LukuPalat: Aavepartio ja viemärin hirviö, Roope Lipasti ja Mari Luoma

 

LukuPalat


Vessajuttuja lonkerot jumissa



Mitä tapahtuu, jos jätevettä ei puhdista? Vesistö rehevöityy? Mikromuovi kulkeutuu kalojen kautta ihmisiin? 


Ei, vaan lemuhirviö ilmestyy paikalle.


Ihan totta. Paha haju houkuttaa Ragnarök-hirviön saastuneelle rannalle ja hirviön lonkerot vievät jäätelötuutin kädestäsi. Katastrofi!


Mutta ei hätää, Aavepartio eli Alpi, Joona ja Aava hoitaa tilanteen. Harmillisesti lemuhirviö ehtii hävitä ennen kuin Aavepartio on saanut organisoiduksi sukellusveneen tutkimaan meren pohjaa. Mutta ei kauas. 



Aavepartio


Kaupungin vessanpöntöt tukkiutuvat. Seuraa suuri pissahätätilanne, kun kukaan ei uskalla enää istahtaa pöntölle vapautumaan oman kehon jätteidenkäsittelyn lopputuotoksista.



Aavepartio


Aavepartio tekee retken viemäriputkistoihin ja vapauttaa sinne jumiin jääneen lemuhirviön ja pormestari lupaa, ettei viemärivettä enää päästetä puhdistamatta mereen. 


Ranta pelastettu. Kaikki hyvin.


Aavepario ja viemärin hirviö- kirjan juoni on mitä mainioin. Juuri sopivassa määrin (eli paljon) vessajuttuja lisäämään eka- ja tokaluokkalaisten lukuintoa. Entä mikä olisi kamalampaa kuin mennä yöllä vessaan pohtien tuleeko pöntöstä käärme tai hirviön lonkero? 


Kirja kuvituksineen on suunnattu pojille, mutta juoneen on piilotettu rohkea ja älykäs pikkusisko Aava, johon tyttölukijat voivat helposti samaistua. Itse asiassa Aava on porukan rohkein ja järkevin. 


Lukupalojen tuttuun tyyliin teksti on selkeää ja helppolukuista. Pieni lukuhiiri piti kirjasta täyden kymmenen hiiripisteen verran.



Esimerkin voima


Mari Luoman kuvat ovat vauhdikkaita ja niissä on monia hyviä oivalluksia. Kuvitus on minulle osittain ongelmallinen. Kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan lapsille pitäisi tarjota kansainvälisen netti-tv-pelimaailman vastapainoksi normaalipainoisia ja terverakenteisia ihmishahmoja. 


Pin up- tyyppisiä hoikkauumaisia naishahmoja ja steroideja syöneitä lihaskimpaleita ei lastenkirjojen kuvitukseen kerta kaikkiaan enää tarvita. 



Mari Luoma

Mari Luoma



Tutkimusnäyttöä nähdyn kuvamateriaalin valitettavasta yhteydestä anoreksiaan ja ruumiinkuvanhäiriöön on paljon. Esimerkiksi 2015 Miika Mattolan lukiolaisiin keskittyvästä opinnäytetyöstä löytyy kattavat viitteet tutkimusnäyttöön.  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103231/Mattola_Miika.pdf?sequence=1&isAllowed=y 


Anoreksia on valunut perfektionististen tyttöjen sairaudesta koko ikäluokan ongelmaksi. Ruumiinkuvan häiriöt ja kauneuskirurgian kasvu ovat suuria ongelmia. Ongelmia, joita vastaan pitäisi taistella eikä sulkea silmiä ja mennä virran mukana.




Maria



Lukupäivä 14.2.2022

Julkaisuvuosi 2022


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

tiistai 15. helmikuuta 2022

Lasse-Maijan Etsivätoimisto, Koulun arvoitus, Martin Widmark

 

Lasse-Maijan etsivätoimisto


Lastenkirjakustantajan vastuu ja piilotetut asenteet




Älkää ymmärtäkö väärin. Lasse-Maijan etsivätoimisto on mitä mainioin sarja ja yksi pienen lukuhiiren lemppareista. Kirjastoissa kirjat kuluvat puhki ja yhä uusi sukupolvi eka- ja tokaluokkalaisia haaveilee oman etsivätoimiston perustamisesta.


Koulun arvoitus alkaa lupaavasti. Vallilan kaupungista löytyy kasapäin väärennettyjä seteleitä. Sekä yrittäjät että pappi repivät hiuksiaan. Lassen ja Maijan on aika selvittää syyllinen. 


Rikos paikantuu koululle. Epäiltyinä ovat viisi koulun työntekijää. Miten rehtorilla on rahaa punaiseen urheiluautoon? Aivan oikein, rehtori on syyllinen. Pelkkä palkka ei riitä oletettavasti viidenkympin kriisissä hamuttuun makeampaan elämään.


Mikä kirjassa on siis vialla? Elämäänsä tyytymätön rehtori määrää kouluun tupakointikiellon ja samalla mm. purukumikiellon, lippiskiellon ja lemmikkieläinkiellon. Lasten rakastama opettaja Kaisa tuumaa, että ennen oli paremmin. 


Oikeastiko? Voiko henkilökunnan tupakointikieltoa todella verrata purukumin kieltämiseen? Tai vesipyssyjen? Talonmies Repe jää kiinni nuuskamällin tunkemisesta arvatenkin aika huonokuntoiseen huuleensa, mutta eihän Repeä toki siitä moitita vaan ymmärtäen hymähdetään. 


Kirja on alunperin julkaistu Ruotsissa 2006 ja paljon on vettä virrannut sen jälkeen ennen kuin värikuvitettu uusintalaitos on 2022 meillä julkaistu. Tänä aikana on myös päädytty jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, että tupakointi ei ole jokaisen oma pikkuasia. Eikä nuuskahuuliakaan tarvita enää yhtään enempää.


Kirjoilla noin yleisesti on täydellinen ilmaisunvapaus. Jos haluaa haaveilla ajasta, jolloin toimiston ilma oli sakeana tupakansavusta ja ravintolaillan jälkeen vaatekerta haisi kuin vanha eltaantunut juusto, siihen on täysi oikeus. Lastenkirjakustantajalla pitäisi olla kuitenkin vastuu pienten lasten kirjojen ollessa kysessä. Ihan kaikkea aiemmin kirjoitettua ei kannata uudelleenjulkaista.


Nyt kun olen lytännyt arvioimani kirjan, on paikallaan muistaa, että Martin Widmarkin kirjat noin yleensä ovat edelleen ajankohtaisia ja loistavia lastenkirjoja. Esimerkiksi viime syksynä julkaistu Muodin arvoitus on erinomainen. Samoin Widmarkin jo pölyttyneet Nelli Rapp-kirjat väärin kootusta hirviöstä ja kasvismakkaran voimasta ovat edelleen ajankohtaisia.




Maria



Lukupäivä 15.2.2022

Julkaisuvuosi 2006 (ruotsiksi), 2010 (mustavalkoinen suomennos)


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

perjantai 11. helmikuuta 2022

Tietopalat, Mikä on robotti? Laura Ertimo ja Aapo Ravantti

Laura Ertimo


Mistä tietää tulleensa vanhaksi? 


No tietysti siitä, kun pienten koululaisten tietokirjassa on itselle uusia asioita.


Onneksi ei sentään kovin montaa. Onhan noista nykyteknologian ihmeistä tullut uutisjuttuja luettua. Mutta silti, tekniikka on mennyt eteenpäin niin paljon, että huimaa. 


Silloin kun minä synnyin olivat puhelimet  kierrettävällä numerovalinnalla ja yhden kaverin kotona oli vielä sitäkin vanhempi puhelinkaunotar. Monessa toimistossa oli vielä käytössä reikäkorttikone ja laajamittainen siirtyminen tietokoneisiin oli vasta käynnissä. 


Ja nyt tietokoneista on siirrytty robotiikan kokonaisvaltaiseen hyväksikäyttöön. Oulun yliopistossa tutkitaan Guoying Zhaon johdolla miten tekoäly pystyy tunnistamaan ihmisten tunteita ja miten tunteet saadaan mukaan tekoälyn ja ihmisten väliseen kommunikaatioon. 


Ei tässä hirveän kaukana enää olla tunteita simuloivasta ja itsenäisestä robotista. Puhdasta scifiä. Pelottavaa.


”Mikä on robotti?” on suomalaisin voimin tehty helppolukuinen tietokirja kaikesta siitä, mitä robotiikka tällä hetkellä on. Ja aivan loistava kirja onkin. Teksti on selkeää, kappaleet lyhyitä ja kuvia on paljon. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9 hiiripistettä. 



Laura Ertimo


Ro (androidirobotti) ja Botti (tietokoneohjelma) esittelevät robotiikan virstanpylväät selkeästi, helppolukuisesti ja kiehtovasti. Jokaisella aukeamalla kerrotaan uudesta robottityypistä. Tarina lähtee vuonna 1954 kehitetystä Unimatesta, joka oli yksinkertainen teollisuuden kokoamislinjalla käytetty robottikäsi ja ja päättyy humanoidiin taiteilijarobotti Ai-Daan. Mukana ovat niin hoivarobotti Paro kuin robottikoira Aibo.


Mitä tunteita Paron ja Aibon videot sinussa lukijani herättävät? Itse tulen jotenkin surulliseksi siitä, kun ihminen kiintyy ohjelmoituun olioon, mutta jos Paro luo rauhaa ja hyvää ympärilleen, niin mikä minä olen moittimaan?



Mikä on robotti?


Asia on painavaa, joten kirja sopisi hyvin opetuskäyttöön ala-asteen ylemmille luokille, vaikka Tietopalat onkin ensisijaisesti suunnattu vähän nuoremmille lapsille. Tunnin voisi rakentaa erilaisten youtube-videoiden varaan ja laittaa lapset näyttelemään eri robotteja. Kotiläksyksi sopisi pieni pohdinta robotiikan eettisistä ongelmista tai robotiikan tulevaisuuden ennustaminen. Mitä vielä on keksimättä? 



Aapo Ravantti


Kirjan suurin anti on kapean ja vahvan tekoälyn käsittely, missä tuodaan esille tekoälyn kehittämisen eettinen ongelma. Tätä voisi jäädä pohtimaan vaikka kuinka kauaksi aikaa, mutta oikeasti asia on päivänpolttava. Luommeko monsteria, joka syö meidät? Miten paljon tekniikan kehitys vaikuttaa ihmisyyteen? 


Facebook ja muut pikaviestintäkanavat ovat jo muuttaneet ajatteluamme ja kommunikaatiotamme lyhytjänteisemmäksi ja terävämmäksi. Olemme osin unohtaneet toisten huomioimisen. Mitä tapahtuu, kun robotteihin yhdistetään inhimillinen vahva tekoäly? Ja jos sen avainkoodi annetaan jollekin rahasta mielipiteitä muokkaavalle yritykselle? Esimerkkinä tällaisesta yrityksestä on kohujen myötä konkurssiin ajautunut Cambridge Analytica tai Koch Industriesin i360, sekin syvällä poliittisessa vaikuttamisessa. Kuinka paljon ajattelustamme on sen jälkeen enää omaamme?


Lopuksi meitä lukuhiiriä viihdyttänyt video Yhdsvalloissa kehitetyistä roboteista, joiden tulevaisuuden versiot voivat muuttaa sodankäynnin muistuttamaan Star Wars-elokuvia. Spot-robotin on kehittänyt Yhdysvaltalainen Boston Electronics, mutta ilmeisesti Spotin tulevaisuuteen sodankäynnin mullistajana ei Yhdysvallan armeijassa enää uskota, koska yrityksen on ostanut japanilais-korealainen suuryritys Softbank, omanlainen monsteri sekin.



Maria


Lukupäivä 7.2.2022

Julkaisuvuosi 2022


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, parhaat lastenkirjat

perjantai 4. helmikuuta 2022

Suomen Lasten Kalevala

 

Kirsti Mäkinen

Kyllästyttääkö runomitta? 

Miten lukea Kalevala lukematta sitä?


Kansalliseeposta pitäisi lukea. Suurin osa luokasta naurahtaa epäuskoisesti ensimmäisen kalevalamitan jälkeen ja valuu sen jälkeen rauhalliseen puoliuneen. Hiljainen tunti edessä, ei tarvitse jaksaa 30 teinin kasvukipuja, mutta Kalevalan teksti ei maagisesti saavuta aivojen perimmäisiä sopukoita kuuntelijan nukkuessa.


Ratkaisun on kirjoittanut jo vuonna 2002 (uusintapainos 2022) lukion äidinkielen opettajani. Opettajana Kirsti Mäkinen oli luova ja innostava, todellinen pedagogi. 


Muistan vielä kuinka luokan tunnelma sähköistyi, kun Mäkinen valitsi tarkoituksella ristiriitaisessa ihastussuhteessa olevan tytön ja pojan lukemaan Ibsenin Nukkekodin osia ääneen. Silloin olisi voinut kuulla höyhenen tippuvan lattialle, sen verran kiinnostuneena kaikki kuuntelivat.


Muistan myös kuinka Mäkinen käytti punakynää aineissani aluksi niin paljon, että rivit hohtivat punaisina. Hän opetti minut pilkkomaan lauseeni ymmärrettävän lyhyiksi. Sitä ennen kirjoitin kotoa oppimaani kapulakieltä. Haudan taakse suuret kiitokset!


Lasten Kalevalassa Kalevalan tärkeimmät tarinat on kirjoitettu sujuvaksi tarinaksi ja vauhtia, murhia ja raakuuksia kyllä piisaa. Tarinaksi, jossa on sen verran menoa, että suurempi osa luokasta kiinnostuu opetuksen aiheesta teiniväsymyksen sijaan. 


Lasten Kalevala on itse asiassa harhaanjohtava termi. Kirjan otsikon pitäisi olla Nuorten kalevala, sen verran verinen on Kalevalan teksti. Pieni lukuhiiri ilmoitti, että kirjassa oli liikaa kuolemaa hänen makuunsa. 


Omat muistikuvat Kalevalasta koululaisena olivat uneliaan tylsiä. En ollenkaan muistanut tarinan väkivaltaisuutta. Näillä ennakko-odotuksilla tartuin itse kirjaan ja luin sen siinä hetkessä lävitse. Ja huh, todella, onhan se raaka. Jos eläimien kuolemat lasketaan mukaan niin ollaan äkkiä useissa kymmenissä raadoissa. 


Kirsti Mäkisen teksti on helppolukuista ja selkeää. Tarinat etenevät niin vauhdikkaasti, että me molemmat lukuhiiret luimme kirjan lyhyessä ajassa. Teksti nappaa otteeseensa ja saa ajoittain aikaan hymyn ja hymähdyksen. Sellaista elämä ehkä oli joskus kauan sitten. 


Pirkko-Liisa Surojegin


Kirja on runsaasti kuvitettu Pirkko-Liisa Surojegin upeilla kansallisromantiikan henkisillä kuvilla. Kuviin voi uppoutua ja nähdä edessään sen aikaisen elämän. Tosin on muistettava, että Kalevalan aikaan ihmiset olivat erinäköisiä kuin kansallismieliset kuvat vahvoista pellavapäistä.


Itäisessä Suomessa ihmiset ovat pienempiä ja tummempia kuin Kalevala on koskaan antanut ymmärtää. Erilaiset sairaudet runtelivat ihmisten ulkoista olemusta. Harvalla oli siloposkia ja sileän kauniita käsiä edes aikuisuuden kynnyksellä. Infektiot paranivat hitaasti aikana ennen antibiootteja, jos ylipäänsä paranivat. Purentoja ei korjattu oikomishoidolla ja yksi sun toinen ontui. 


Raskas työ painoi kumaraan ja naiset vanhenivat runsaisiin synnytyksiin ennen aikojaan, jos ylipäänsä selvisivät raskauksistaan hengissä. Nämä asiat kannatta muistaa niin kansalliseepostamme lukiessa kuin periodidraamoja katsoessa. Maailma oli toinen.


Kalevalan tarinoista, synnyistä syvistä

Tarinat eivät synny tyhjiössä ja niillä siirretään yhteiskuntien sosiaalista mallia. Mitä kerrotaan ja miten? Mitä jätetään kertomatta? Jotkut tarinat tuntuvat hyökkäävän vallitsevia normeja vastaan, mutta hyökkäyksessäänkin ne kertovat enemmän siitä, minkälainen kyseenalaistaminen on sallittua. 

Vanhojen tarinoiden ongelma on se, että ne opettavat yhteiskunnallisia malleja, jotka eivät enää nyky-yhteiskunnassa toimi. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoisia aukkoja menneisyyteen. 


Kalevalan keräsi ja julkaisi Elias Lönnroth (ensimmäinen versio 1835, nykyversio 1849) ja minua viisaammat eivät ole päässeen yhteisymmärrykseen siitä, kuinka suuri osa siitä on Lönnrothin sepitettä ja kuinka suuri osa kerättyjä ja toisiinsa yhdistettyjä runoja. Kaikki tuntuvat kuitenkin olevan yhtä mieltä siitä, että suurin osa Kalevalasta perustuu aidosti kansanperinteeseen. 


Mielenkiintoista olisi tietää, mitkä tarinoista ovat vanhempaa perua ja mitkä heijastelevat 1800-luvun yhteiskuntaa. Koska silloin ei ollut kansan syvissä riveissä luku- saati kirjoitustaitoa, on mahdoton arvioida kuinka vanhoja itse tarinat ovat olleet. 


Toisaalta juuri siksi, ettei luku- ja kirjoitustaitoa metsäpirteissä ollut, voi aivan hyvin olla, että tarinoiden peruskuviot todella pysyivät kutakuinkin samoina ajan kuluessa. Perimätietona kun ei kovin laajoja ja uusia kirjallisia kokonaisuuksia voi sukupolvilta toisille siirtää. 


Laulujen ja tarinoiden alkuperäisestä alueesta on erilaisia teorioita. Lönnroth keräsi suurimman osa Itä-Suomen ja Karjalan alueelta, mutta on mahdollista, että osa tarinoita on kulkeutunut alueelle myös lännempää ennen kuin ne alkuperäisiltä syntysijoiltaan hävisivät. (Lähde Wikipedia.)


Elämästä keski-ajan Suomessa löytyy mainio radio-ohjelma Yle-areenasta. Rahvaan historian ensimmäinen osa Kovaa ja pehmeää leipää kertoo sekä Länsi-Suomen että Itä-Suomen tavallisten ihmisten elämästä. (Itä-Suomen korpimaiden osuus alkaa noin 18 minuutin kohdalla). Ohjelmaa kuunnellessa ja veronkierron luovuutta ihmetellessä voi kuvitella pienen torpan täynnä ihmisiä talven pimeydessä ja vahvan äänen laulamaan maailman synnystä. 



Kirsti Mäkinen


Kalevalan maailmansynty


Ympäri maailmaa alkuperäiskansojen maailmansyntytarinoita eli luomismyyttejä  on saatu talteen paljon ja niistä monet muistuttavat paljon toisiaan. Kalevalassa alussa on vain Ilmattaren ilmaa ja maailma syntyy sotkan munasta. Munalähtöinen maailmankuva löytyy myös ainakin yhdestä kiinalaisesta luomismyytistä. 


Myytit kertovat jotain ihmiskunnan yhteisestä tietoisuudesta ja tarpeesta luoda tarina tyyjyytta täyttämään. Väinämöinen syntyy Kalevalassa jo aikuisena miehenä ja kaikkitietävänä. Tässä yhteydessä on paras huomata, että Väinämöinen syntyy nimenomaan miehenä, ei naisena. 


”Kuin koira kahleissa on miniä miehelässä”


Ei niin kovin kauan sitten elettiin pienissä yhteisöissä ja sidoksissa maahan. Naisen asema ei ollut kummoinen. Tyttöjä naitettiin vastentahtoisesti ja ryöstettiin vieraisiin kyliin. Jälkimmäinen oli toki välttämätöntä sisäsiittoisuuden välttämiseksi, mutta nuorikon asema ei anopin taloudessa ollut kummoinen. Työtä täytyi tehdä, mutta päätösvaltaa ei ollut ennen kuin anopista aika jätti.



Kirsti Mäkinen


”En lähde Pohjolaan, se on miesten surma.”

Kalevalan Pohjola näyttäytyy maana, jossa naiset määräävät. Ei liene yllätys, että Kalevalassa Pohjola on se paikka, jota vastaan opetetaan miehet pelkäämään ja jota vastaan taistellaan. Pohjolasta kerrotaan myös sairauksien ja kärsimyksen tulevan. 


Mutta Pohjolan uhka ei realisoidu ennenkuin Kalevan miehet lähtevät sinne sotimaan ja asioita sotkemaan. Näinhän se on. Ensin luodaan kuva kauheasta vastustajasta ja sitten lähdetään toisen maalle sotimaan kuviteltuja uhkia rauhoittamaan. Ei taida olla ajatus kovin kaukana monen sodan syntysyystä.


Jään miettimään, että mikä se Pohjola oikeasti on ollut. Lönnroth keräsi tarinat suurimmaksi osaksi Itä-Suomesta ja Vienankarjalasta. Onko Pohjola Lappi vai Pohjois-Savo?


Lisää sodasta ja kärsimyksestä


Sota ja ahneus on Kalevalan toistuva teema. Onko elämä tuolloin ollut todella niin sotaisaa? Ovatko heimot oikeasti pyrkineet listimään toisiaan yhtä suurella innolla kuin Kalevalassa? Ehkä on kostettu neidonryöstö, ahnehdittu toisen menestystä? Haaveiltu ikuisesta rikkaudesta, jota Sampo, tuo maaginen kultakone, on naapurille jauhanut.


Sampo


Runonlaulannasta muuhun musiikkiin


Oi kannel, tuo ihana soitin! 


Kannel on kehitetty noin pari tuhatta vuotta sitten. Varhaisimmat todisteet kanteleista ovat Novgorodin ja Puolan alueelta ja Novgorodin-Volgan-Dneprin alueelta uskotaan ensimmäisten suomalaisten esivanhempien saapuneen maahamme. Tässä yhteydessä kannatta kuunnella Pauliina Syrjälän modernia kanteleensoittoa ja kuvitella itsensä aikaan satoja vuosia sitten.


Kannel, kantele


Kalevala nyt


Opetuskäytössä Lasten Kalevala on paljon parempi kuin runomittainen alkuperäisteos. Tarina on niin vauhdikas ja hyvin kirjoitettu, että se tempaa mukaansa. Runomittaa voi käsitellä kirjan lisäksi, mutta kansalliseepoksemme ymmärrys onnistuu paljon paremmin tällaisella teoksella kuin pelkällä runomitalla.


Kalevalan patriarkaaliset tarinat ovat monet auttamattomasti vanhentuneet ja maailmankuva ei ole kovin ruusuinen tai rakentava. Toivoa sopii, että nykyään kouluissa näitä tarinoita avataan historiallisessa kontekstissa eikä vain toisteta kulttuurisina kultakimpaleina. 


Silti Kalevalassa on jotain perisuomalaista, sitä mihin ainakin 1800-luvulta asti meidät on kasvatettu. Ja kuinka kauan aikaa sitä aiemmin? Se jokin koskettaa ja vie meidät tiettömien taipaleiden keskelle ymmärtämään karun ja harvaanasutun maamme kovuutta. Se jokin saa monet meistä kaipaamaan sitä pientä punaista mökkiä pellon laidassa. 


Sieltä me olemme tulleet, kaskipelloista ja honkien huminasta.




Maria




Lukupäivä 21.1.2021

Julkaisuvuosi 2002 (2022 uusintapainos)


Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Lasse-Maijan etsivätoimisto, sarjakuvamysteerit, Martin Widmark ja Helena Willis

Varastaisitko puuntaimia? Meille tuli koiranpentu kaksi viikkoa sitten ja kuten arvata saattaa kotona on kaaos ja pentu temppuilee naukkaile...