Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja Lehväjärven hirviö

Oppitunti julkisuuden hyötykäytöstä

Miten saada uusi lomakeskus menestymään? Hienot suunnitelmat eivät taida riittää. Tarvitaan julkisuutta. Hyvää tai huonoa.

Jari Mäkipään uusin Etsiväkerho Hurrikaani on oikeastaan oppitunti lapsille julkisuuden hyötykäytöstä. Ja siitä, miten kirjallinen brändi nuorennetaan.

Lehväjärvelle suunnitellaan uutta lomakeskusta, mutta suunnitelmat menevät jäihin, kun lenkkeilijä juoksee kauhuissaan metsästä. Hirviö! Siellä on hirviö! 

Etsiväkerho Hurrikaanin uusi sukupolvi eli kolmasluokkalaiset Avi, Raisa, Viivi ja Julius päättävät ottaa selvää metsän kauhusta. Metsästä kuuluu karmeita ääniä ja näkyy vilahduksista kauhistuttavasta otuksesta. 

Rehtorin koira katoaa. Onko se joutunut hirviön suuhun? Voiko metsään enää mennä? Etsiväkerhon ottamat valokuvat löytyvät lehden sivuilta ja julkisuus pakottaa lomakeskuksen perustajan Vilperi Kiilun ahtaalle.

Lapset paljastavat Lara Palmun hiriviöasun takaa. Suurin syyllinen on kuitenkin Laran palkannut Hertta Kiilu, lomakeskuksen perustajan sisar. Hertta Kiilun tarkoitus on luoda tapauksella jukisuutta ja tehdä Lehväjärven lomakeskus halutuksi paikaksi jo ennen rakentamista. Hurrikaanin jäsenet ovat olleet vain pelinappuloina tässä julkisuuspelissä. 

Mitä sitten tapahtuukaan? Olen lukenut viimeisen kappaleen nyt jo kolmasti ja olen edelleen yhtä ihmeissäni. Pienen lukuhiiren mukaan ”lomakeskus kai rakennetaan”. Viimeisessä kappaleessa ei mainita lomakeskusta ollenkaan, vaan hirviö näyttelee kaupungin keskellä ihmisten ja turistien iloksi ja lapset saavat jäätelöt. 

Joten siis ilmeisesti kirjailija on tarkoittanut, että lomakeskus rakennetaan ja metsä saa väistyä edistyksen tieltä. Hertta Kiilun mainostaktiikka on varmasti lisännyt keskuksen näkyvyyttä. 

Pieni lukuhiiri antoi tälle uusimmalle Etsiväkerho Hurrikaani-kirjalle 9 pistettä. Miinusta tuli jännittävyyden puutteesta. 

Aikuiselle lukijalle kirja näyttäytyy oppituntina siitä, miten julkisuutta käsitellään. Ja siitä miten kyseenalaisilla julkisuus-keinoilla pääsee kuin koira veräjästä. Lapsille tuntuu riittävän maininta lehdessä ja jäätelöt. 

Toinen oppitunti tulee kirjallisen brändin nuorentamisesta. Mäkipää ei selvästi ole halunnut Blytonin tapaan kirjoittaa ikuisesti nuorista kerholaisista, jotka elävät jännittäviä  9-11 vuotiaiden kesiä aina uudelleen ja uudelleen. 

Sen sijaan kerholaisia on nuorennettu uudella sukupolvella. Vanhempi etsiväsukupolvi eli kuudesluokkalaiset Jenni, Jessi, Karoliina ja Matias passitetaan kadotukseen leirille, jotta valta voi vaihtua. 

Toinen vaihtoehto olisi antaa kirjan tarinoiden kasvaa sankareiden mukana Harry Potterin tapaan. Toimiiko ratkaisu vai ei? Pieni lukuhiiri arvioi aiempia Hurrikaani-kirjoja paremmiksi, mutta tämäkin sai 9 pistettä. 

Omaan silmään etsiväkerhon nuorentaminen haisee kaupalliselta teolta ja ehkä kirjasta puuttuu tietty kirjallinen uuden luomisen kunnianhimo. Toisaalta lapset näitä lukevat ja niin kauan kun lukijoita riittää, tavoite on täytetty. 

Teksti on selkeää, fontti isohkoa, rivivälit reiluja ja rivinleveys pieni. Sivuja on 139 ja lauserakenteet yksinkertaisia. Kirja sopii erityisesti kolmasluokkalaisille, jotka jo osaavat lukea, mutta jotka vielä tarvitsevat pieniä lukemista helpottavia apuja. Toki nuorempikin tämän voi lukea. Kirja ei ole pelottava tai liian jännittävä.

Maria

P.S. Kirjoitan tätä tekstiä kesken korona-ajan. Huvittuneena huomaan kuinka korona lonkeroituu kaikkeen. Hurrikaanin yksi jäsenistä on nimetty Avi:ksi enkä saa mitenkään päähäni sitä, että kyse on pojasta eikä Aluehallintovirastosta eli Avi:sta, joka parasta aikaa vääntää hallituksen kanssa korona-rajoitusten tulkinnasta.

Lukupäivä 5.2.2021

Julkaisuvuosi 2020

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi, kirja-arvio, kirja-arvostelu

Anna Jansson Emil Wern tutkii: Purjelaivan arvoitus, Taskuvaras, Kadonnut pikkuveli ja Kadonneet retkirahat

 

Viimeiset Emil Wernit - huh

Nyt näistä päästään. Ellei Jansson kirjoita lisää ja suomentaja suomenna. Toivottavasti ei. 

Pieni lukuhiiri on päässyt Emil Wern - urakkansa loppuun, mikä tarkoittaa ettei minun tarvitse enää koskea näihin. Miten voimmekin olla pienen lukuhiiren kanssa niin eri mieltä tästä sarjasta?

Pieni lukuhiiri näkee jänniä tapahtumia ja vauhdikasta etsiväntyötä. Ja mitä minä näen? Miten sen nyt sanoisi. Ilkeilyä. Enempää en tässä blogitekstissa aiheesta sinulle paasaa. Edelliset nyppimispostaukset voi lukea täältä. Tässä postauksessa pidättäydyn vaan juonissa, jotten pitkästytä sinua, lukijaani, jaarittelulla.

Itse asiaan siis. Juonet ovat pienen lukuhiiren mukaan. Itse jätin nämä Janssonit välistä, minulle jo riitti.

Kadonnut pikkuveli

Alvan pikkuveli kaapataan autoon ja Emil kavereineen rientää avuksi. Lapsikaappauksen syyllinen on ahne ja ilkeä Gimli-niminen mies. Gimli Gloinin poika ei varmasti pitäisi nimensä kaappauksesta lastenkaappaajalle. Voisi tulla tukalat paikat kirjailijalle. Onneksi taruolennot eivät elä, vaikka olisivatkin kuolemattoman Taru Sormusten Herran sivuilta. Gimlin tie käy vankilaan ja Jontte selviää säikähdyksellä. Tarinan opetus on tietysti se, ettei vieraisiin tai puolituttujen autoihin pidä nousta.

Kadonneet retkirahat

Pitkäkyntinen varastaa yhdessä kerätyt koulun retkirahat. Sama kohtalo on Sokrateksen euroilla. Vanhainkodistakin häviää rahaa. Syyllinen on piano-opettaja, joka on veljensä kanssa pelannut rahansa taivaan tuuliin. Lisärikoksen  tekee opettajan veli naamioitumalla poliisiksi. Rahat on maksettava takaisin ja tarinan opetus on jättää uhkapelit ennen kuin ajautuu rikoksen poluille. 

Suuren purjelaivan arvoitus

Visbyyhyn tulee suuri purjelaiva, jonka kapteeni katoaa. Mielikuvituksellisen juonen syyllinen on trumpetin soittaja, joka pienen lukuhiiren mukaan halusi vain lisää harjoitteluaikaa ja esiintymisen. Hmmm. Intohimoista musikaalisuutta.

Taskuvaras

Ubben äidiltä varastetaan rahaa ja varkaaksi osoittautuu ihan aito poliisi, joka halusi selvittää oikeita rikoksia eikä vain pyörävarkauksia. Voi poliisia tai siis entistä poliisia. Tarinan opetus on jaksaa pysyä lestissään.

Pienen lukuhiiren mukaan kaikki ovat täyden kympin kirjoja. Fontti on isoa, lauserakenteet selkeitä, rivivälit isoja ja rivillä ei kovin montaa sanaa ole. Mustavalkoisia kuvia on melkein joka aukeamalla, mutta tekstiä on kuitenkin reilusti, sivuja on noin 85.

Sen pidemmittä puheitta hyvästit Anna Janssoneille. Minulle riittää.

Maria

Lukupäivät 8.3.2021, 8.3.2021, 16.3.2021 ja 16.3.2021

Julkaisuvuodet 2017 (2014 ruotsiksi), 2011 (2010), 2015 (2012) ja 2013 (2011)

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogi, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Tapani Bagge Carlos de Cruz Aavehevosen arvoitus, Apassit-sarja 1

Steampunkin henkeä 1910-luvun Helsingissä

Tunnustan. Rakastan vanhoja karttoja ja jos olisin rikas vuoraisin niillä asunnon seinät. Siksi jumiuduin Aavehevosen arvoituksessa sisäkansiin, joissa on vuoden 1910 Helsinki. 

Kuinka pieni se onkaan. Mutta toisaalta minun isovanhemmista kolme neljästä syntyi syvällä maaseudulla köyhiin ja ahtaisiin yhden tuvan asuntoihin. Siihen verrattuna 1910 Helsinki oli metropoli. 

Lisää vanhoja Helsingin karttoja kuvien kera löytyy Helsinkiennen.fi sivustolta. Kaikilta osin kirjan sisäkansien kartta ei näytä samalta kuin näillä sivuilla oleva kartta, mutta kuvittajille suotaneen taiteellisia vapauksia.

Bagge on sijoittanut Apassit kirjasarjan ensimmäisen kirjan tapahtumat tarkkaan kartalle. Kirjan ajankuva on ihan oikeasti pyritty tekemään todentuntuiseksi. Esimerkiksi jalkapalloa ei ole vaan palloa pelataan omatekoisella rasupallolla ja pyykit kuivuvat naruilla naisväen peseminä. 

Eri yhteiskuntaluokat näkyvät selvästi. Tarinan päähenkilöt eli katupoika Samuli, koulutetun ylemmän luokan Erik ja yhteiskunnalliselta asemaltaan siitä välistä olevat Otto ja Heikki perustavat Apassit-salaseuran. Aivan todellinen ajankuva ei ole, koska on vaikea kuvitella näin erilaisista lähtökohdista olevia poikia leikkimään yhdessä 1900-luvun alussa. Mutta se on pientä. 

Ikävä juttu on se, että salaseuran uskollisuusvala tehdään verivalalla ja pahoin pelkään, että vanha idea leviää kirjan myötä uudelle kierrokselle. Pienelle lukuhiirelle päätin painottaa erikseen, että ei pidä tehdä haavoja itselleen saati omaa haavaansa toisen haavan yhdistää, jos haluaa pysyttäytyä omissa pöpöissään. Eli ei hyvä.

Jotta kirja innostaisi myös tyttö-lukijoita, on Bagge lisännyt henkilöhahmoihin ElliNellin tai NelliEllin, terävät ja aikaansaavat kaksostytöt, joilla on riittävän ellei jopa huomattavan aktiivinen osa tarinassa. Erikin äiti on kirjoitettu tutkimaan tähtiä, joten Baggen kirja ei ole tyttöjen kuriinpalauttamista kivikaudelle naisen aseman suhteen. Pisteet tästä.

Itse tarina sekoittaa kummituksia, etsiväntyötä ja steampunk-henkeä. Helsinkiä kiusaa öinen aavehevonen. Onko kyse aaveesta vai jostain muusta? Apassit ja ElliNelli eivät pelkää (tai no ehkä ihan vähän) vaan selvittävät mysteerin. Syylliset ovat peräti kaksi mekaanista hevosta, joista toinen on höyrykoneen voimin toimiva alunperin teatteriin tehty ilmestys. 

Aavehevosen arvoitus on hieno tarina, mutta Carlos da Cruzin monivärikuvitus ja moderni taitto vasta saavat tarinan elämään ja hengittämään. Tätä modernimpaa seikkailutarinaa ei kovin helposti löyda. 

Kirja soveltuu ikäryhmään 7-12, mutta se saattaa olla osalle ekaluokkalaisista liian jännittävä. Aavetarinat ja massiiiven loppuräjähdys saattavat olla pienimmille liikaa. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä ja luki kirjan muutamaan kertaan.  Tämä on kirja, johon lapsi kuin lapsi jäänee kiinni. 

Teksti on normaalikokoista, rivivälit isohkoja ja rivileveys maltillinen. Kuvia on paljon. Niitä on jokaisella aukeamalla ja ne ovat mukaansatempaavia. Tekstiä on aukeamalla keskimäärin yhden sivun verran.

Kirjailija on pokannut Runeberg Juniorin kunniakirjan kirjalla. Ei ihme. 

Maria

Lukupäivä 14.12.2020

Julkaisuvuosi 2018

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen Taika Valo ja lentävä Plotina

 

”...he ovat kirjasta ja muuttuvat ohuemmiksi päivä päivältä ja lopulta katoavat kuin meren usva auringon lämmittäessä ilmaa...”

Mitäpä, jos kirjojen hahmot tippuisivat todelliseen maailmaan. Mitä kysyisit? Mitä tekisit? Saisitko kuulla suuria viisauksia, kirjoittamattomia totuuksia?

Vai saisitko etsiä Trilobiittia makkaratehtaasta?

Taika Valon seikkailu Pelukylässä jatkuu, kun Taikan maaginen voima yhdistyy jyrisevään ukkoseen samanaikaisesti kun kirja (Lentävä Plotina) kolahtaa maahan. Kirjan hahmot eli Mari-tyttö ja hänen trilobiitti-lemmikkinsä Trilo tipahtavat kirjasta todelliseen elämään. Kirjan hahmo ei kuitenkaan voi elää kauaa oikeassa elämässä, vaan lähtee ohenemaan ja lopulta kuolee, ellei pääse kirjan maailmaan takaisin. 

Trilo lentää tiehensä ja Taikan, Saanan ja Marin täytyy etsiä se ennen kuin paluuta kirjalliseen maailmaan voidaan yrittää. Trilo löytyy kaislikosta ja samalla löytyy kirjan kadonnut kirjailija Aleksis Kivalo alias Sumppu, jonka perään Taikan opettaja Hiukkanen alias Tiukkanen haaveilee. Ehkä seuraavassa kirjassa Hiukkanen ei ole enää niin Tiukkanen.

Taikan maaginen voimaa keskittyy otsassa olevaan läiskään ja sitä hyväksi käyttäen Taika saa siirrettyä jo heikossa hapessa olevan Marin ja Trilon seuraavan ukkosen yhteydessä takaisin jatkamaan elämäänsä Aleksis Kivalon kirjassa.

Tämä kirja ei petä. Tarinassa yhdistetään taitavasti koululaiskirjaa ja fantasiaa. Taikan kasvojen läiskä viittautuu Harry Potterin maagiseen arpeen. Vain lapset sekä kirjailija Kivalo pystyvät näkemään kirjan hahmot oikeassa elämässä. Muut aikuiset ovat jästejä ja ymmärtämättömiä. 

”Kirjailija-aikuiset näyttävät pystyvän omaksumaan sekalaisessa järjestyksessä esitetettyjä kummallisia asioita silmää räpäyttämättä.” Onkohan näin myös todellisesssa elämässä? 

Kirja on rakennettu esimerkillisesti. Tarina ottaa pihteihin heti alusta melkein pelottavalla ukkos-tekstillä. Kirja ei ole kuitenkaan pelottava vaan vain jännittävä. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9,5. Kymppiin ei päästy, koska pieni lukuhiiri ei pitänyt yhdestä tarinassa esiintyneestä hahmosta, Herra Hyönteisestä. 

Kirja sopii parhaiten 9+ ikäryhmään, mutta mitään estettä ei ole 7-8 vuotiaan sitä lukea, jos lukutaidot ovat jo vanhemman tasolla. Taika menee kirjassa neljännelle luokalle, mutta kirja sopii vanhemmallekin lapselle. Teksti on normaalia aikuisten kirjojen fonttia ja rivivälit ovat normaaleja. Rivin leveys on vähän normaalia kapeampi. Sivuja on 191.

Dialogi on sujuvaa. Fantasian ja todellisuuden yhdistelmä vetoaa ja teksti on kirjallisesti kaunista. Kirja on julkaistu 2015, mutta tuntuu tuoreelta ja uudelta. Onneksi näitä on enemmän.

Maria 

Ensimmäisen osan arvio löytyy täältä.

Lukupäivä 10.3.2021

Julkaisuvuosi 2015

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Merja Jalo ja Marvi Jalo, Jesse keskiaikakoira

Toimivaa tyttödialogia ja Suomen keskiaikaa

Koiratytöt-sarjan ensimmäinen kirja on kirjoitettu 2004 ja tämä keskiaikaisille markkinoille sijoitettu Jesse-kirja on sarjan 29. osa. Jenna ja Hannele seikkailevat sarjassa Turun maisemissa yhdessä Jennan Jesse-koiran ja Hannelen hoitaman Cici-koiran kanssa. Sivuhahmoja on useampia sekä ihmisiä että koiria. Ja muutama sika.

Tytöt näyttelevät keskiaikaisilla markkinoilla, Jesse ottaa karanneet siat kiinni ja pari varastakin napataan siinä sivussa. Pääosa on kuitenkin tyttöjen ja heidän kavereidensa välisessä dialogilla. Dialogi on sujuvaa, joskin omaan korvaan särähtää puhekieli eli ja ”mä”ja ”sä”. Parhaiten kirjan dialogi taitaakin toimia Etelä-Suomen murrealueilla. 

Vaatteet ja ulkonäköasiat kuvaillaan ja hiusten kampaaminen sekin saa omat virkkeensä. Vaikkakin vain muutaman harjanvedon verran. Tytöt ovat aikaansaavia ja reippaita ja varmasti samaistuttavia. Mutta vaikka toimintaa ja kohellustakin on, tämä tuntuu ensimmäiseltä lukuportaalta kohti naisille suunnattuja puoli-romanttisia kirjoja, joihin itse kyllästyin jo aika nuorena aikuisena.

Pieneltä lukuhiireltä meinasi jäädä koko kirja kesken puoliväliin, sen verran tylsä se hänestä oli. Lukuhiiri valitti juonen puutetta ja hiiripisteitä kirja sai 7. Kirja on enemmän sinänsä erittäin hyvin kirjoitettua dialogia eikä siinä ole suurta alkua, tarinaa ja loppua. 

Se on kuin elämän virtaa ja sopii tytöille, jotka arvostavat tyttömäisen elämän kuvausta ja kaveridialogia. Minulle tulee muistoja lapsuudessa lukemistani Tiina-kirjoista, joskin ne eivät silloin tuntuneet yhtään tylsiltä. 

Me lukuhiiret taidamme olla enemmän toiminnan, dekkareiden ja fantasian ystäviä. Ellei nyt oteta huomioon minun lemppareitani, kulttuurihistoriaa ja antropologiaa.

Adlibris antaa kirjan suositusiäksi 6-9 vuotta, mikä tuntuu hyvin oudolta. Teksti on normaalin kokoista, rivivälit vain himpun normaalia paksummat ja rivinleveys normaali. Sivuja on 107 ja kuvia ei ole. Kuinka moni 6-7 vuotias pystyy lukemaan tällaista kirjaa? 

En oikein osaa kuvitella tätä vanhemman lapselleen ääneen lukemana. Kuusivuotiaana tämä olisi hyvinkin saattanut olla pienen lukuhiiren lemppari. Mutta ei enää nyt 8-vuotiaana.

Suurin paperisen kirjan lukijakunta löytynee rauhallisista ja eläinrakkaista 8-10 vuotiaista tytöistä. Koska Jalosten kirjasarjoissa on kirjoja yhteensä kymmenittäin, täytyy näiden olla suosittuja kirjoja, vaikka meille tämä ei maistunutkaan. 

Maria

Lukupäivä 13.3.2021

Julkaisuvuosi 2021

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Anna Jansson Emil Wern tutkii Merirosvosaari ja Kummitustalo

Nyppiviä lastenkirjoja

Kun jokin alkaa nyppiä, niin se todellakin alkaa nyppiä. Anna Janssonin kirjat nostavat minulla selkäkarvat pystyyn. Tai no, ei minulla taida olla selkäkarvoja, mutta jos olisi niin ne nousisivat yksi kerrallaan tikkusuoriksi ja ojentautuisivat kohti taivasta joka kerta, kun avaan Emil Wernin kirjan. Pahaksi onneksi pieni lukuhiiri pitää Janssonin kirjoista, joten tässä sitä ollaan. Karvat pystyssä.

Hedwig omistaa kummitustalon, jonne Emil kavereineen menee yökylään. Vieraat ovat kummitusintoilijoita ja kaikenlaista outoa tapahtuu. Järkevät lapset eivät usko kummituksiin. Tapahtumille on löydettävä selitys. Kummittelun takana on Hedwig itse, joka kaipailee itselleen lisää vuokratuloja. Ja mikä toimisikaan paremmin kuin pieni kummitustarinan pullistelu yhdistettynä pikkuhuijauksiin?

Merirosvosaaressa Emilin koululuokka lähtee retkelle Märta-opettajan johdolla Gotska Sandön saarelle. Mukaan lähtee epäilyttävää porukkaa ja kesken retken kaikki ruoat ja juomat varastetaan. Syyllinen on valesotilas Sven, joka paljastuu vallan kamalaksi tapaukseksi. Märta-opettaja on joskus ollut kihloissa Svenin kanssa ja Svenin tarkoitus on toimia pelastavana enkelinä ja palauttaa Märtalle itse ryöstämänsä ruoat ja juomat. Sven jää kiinni ja telkeää lapset yhdessä Märtan kanssa vajaan. Vajasta päästään kaivamalla pois. Lopuksi Emil johdattaa Svenin samaan vajaan, keplottelee itsensä vajasta pois ja telkeää Svenin sisään odottamaan poliiseja.

Svenistä nousee kaikuja kunnon perheväkivaltapsykopaatista. Märta on onnekseen noudattanut kuuluisaa ohjetta ”Run, Forrest, run” ja purkanut kihlauksen. Onnekseen. 

Teksti on jouhevaa ja helppolukuista. Kirjasinkoko on reilu, rivivälit samoin ja rivinleveys maltillinen. Aivan juuri lukemaanoppineelle nämä eivät sovi, mutta aika pian näihin voi tarttua. Mustavalkoinen Mimmi Tollerupin kuvitus on vauhdikasta.

Valitusvaroitus eli hyvät, pahat ja luuserit

Ja sitten siihen nyppimiseen. Emil Wern kirjoissa on hahmoja, joiden kirjoittaminen kertoo jotain kirjailijasta. Eikä oikein mitään hyvää. 

Jansson jakaa Emil Wern-kirjoissaan hahmot karkeasti kolmeen ryhmään. Hyviä ovat esimerkiksi Emil ja Emilin poliisiäiti ja pahoja valesotilas Sven. Luusereita ovat sunnuntaipilaajan ja Sokrateksen kaltaiset surullisen hahmon ritarit. 

Sunnuntaipilaaja on yksinäinen vanhainkodissa asuva mummo, joka käy joka sunnuntai kutsumattomana vieraana Emilin kotona. Emilin äiti tarjoaa säälikahvit ja Emil (ja kirjailija) ristii mummon sunnutaipilaajaksi. Sokrates on puhelias, vähän hölmö poika, jolla on tukikaulus. 

Kumpikin näistä hahmoista on piirretty ylipainoisiksi, puheliaiksi ja vähän tyhmiksi. Sokrateksen tukikauluksesta revitään huumoria joka kirjassa ja merirosvosaaressa selviää, että Sokrates pissaa öisin housuihinsa. Olisi todella virkistävää, jos housuihin pissaavaa poika olisi joku muu kuin hieman typerä tukikaulusta pitävä pullukka.

Minä en kaipaa tällaisia hahmoja kirjoihin ollenkaan. Tekee pahaa, kun naurua revitään toisen sairauksista. Tukikaulus tarkoittaa jatkuvia kaulakipuja, mutta se sivuutetaan kirjassa tyystin. Emil ja Emilin äiti voivat kirjoissa tuntea olevansa parempia kuin luuserit, joita säälistä autetaan ja joita säälistä siedetään. Missä aito empatia? Mikä motivaatio kirjailijalla oikein on?

Pieni lukuhiiri antoi kirjoille arvosanoiksi 9 ja 10. Valitettavasti lukuhiiri lukee luultavasti loputkin Janssonit. Kuten moni muukin lapsi. Minä kuulen Janssonin äänessä koulukiusaajan, joka kiusaa omia hahmojaan ja lopussa yrittää tehdä niille jonkun siedettävän positiivisen käänteen, jotta voi tuntea hyvää omaatuntoa ja paremmuuden tunnetta.

Lisää Anna Janssoneita löytyy täältä, 

täältä 

ja täältä. 

Maria

Lukupäivä 2.3.2021

Julkaisuvuodet 2012 ja 2013

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit,  kirja-arvio, arvostelu

Martin Widmark Lasse-Maijan Etsivätoimisto: Sirkuksen arvoitus, Eläinpuodin arvoitus ja Linnan arvoitus

Kaikki suklaa ei sula suuhun ja pari muuta Widmarkia

Widmarkin kirjat ovat kultakaivoksia pienille etsivänaluille. Jokaisessa kirjassa on riittävän uskottava juoni ja selkeää etsiväntyötä. Epäiltyjä on muutama, joista kuka tahansa voisi olla syyllinen. Todellinen syyllinen paljastuu Lassen ja Maijan nokkeluuden perusteella.

Sirkuselämä ja koulun kaipuu

Sirkuksen arvoitus on yksi sarjan vanhimmista kirjoista. Sirkuksessa on taskuvarkaita ja poliisimestari tarvitsee Lasse-Maijan Etsivätoimiston apua syyllisen löytämiseen. 

Mielikuvituksellinen rikos on suoritettu kiinnittämällä varastetut tavarat helium-täytteisiin ilmapalloihin ja antamalla niiden nousta sirkusteatterin keskikohdan reiän kautta katolle, josta sirkustirehtöörin tytär apinoineen ne kerää. Kukaan ei ole huomannut mitään, koska rikokset on tehty juuri silloin kun katsojilla on jännimmät paikat. 

Ja kaikki sen takia, että tyttö haluaa kouluun. Elämä sirkuslaisena on tylsää ja loputonta kiertelyä. Alaikäisenä pieni varas saa rikokset anteeksi ja häntä odottaa valoisa tulevaisuus matematiikan ja äidinkielen kokeiden parissa ihan oikeassa koulussa.

Uneliaita eläimiä ja valvovia teinejä

Eläinpuodin arvoitus on myös mustavalkokuvitettu vanhempi kirja (ruotsiksi 2007, suomennos 2012). Siinä selvitetään uneliaiden eläinten ongelmaa. Eläinpuodin eläimet nukkuvat kaikki päivät. Miksi? 

Myrkkyä epäillään, mutta todellisuudessa syyllinen on eläinkaupan uuden työntekijän koira, joka pitää eläinparat pelossa ja hereillä kaikki yöt sillä aikaa kun koiran omistaja tsättäilee kuulokkeet päällä eläinkaupan tietokoneella. Ei ihme, jos teiniä väsyttää päivällä. Saati eläimiä. Ruutuaikasuositukst eivät taida ihan toteutua.

Rahankeruuta suklaan voimin

Linnan arvoitus on sarjan uudempaa osaa. Alkuperäiskielellä se on ilmestynyt 2017 ja suomennos 2019. Helena Willisin kuvat ovat päivittyneet värikuviksi ja niiden määrä on vähän kasvanut. Kirjan leveys on kasvanut sentin, mutta se sentti on siirtynyt suurempiin marginaaleihin. Teksti on edelleen helppolukuista ja isoa sekä rivivälit suuria. Rivillä on noin 5 sanaa.

Linnan arvoituksessa ollaan huijausten ytimessä. Kreivi von Farssi kärsii akuutista käteispulasta ja myy kaupunkilaisille olemattoman suklaaplantaasin osakkeita. Myynti tehdään kunnon verkostomarkkinoinnin myyntikokouksen tyyliin. Suklaata virtaa ja puitteissa on pistetty parasta. Köyhtynyt kreivi on siirtänyt kaiken jäljellä olevan omaisuutensa pariin huoneeseen ja esittää rikasta. 

Vallilan asukkat lankeavat rikkauksien saamisen imuun ja pistävät nimiään papereihin tietämättä asioiden todellista laitaa.

Lasse ja Maija eivät ole huijattavissa vaan ymmärtävät että kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa. Suklaat on haettu paljousalennuksella paikallisesta marketista, mutta aikuiset eivät sitä hoksaa. Kreivi saadaan kiinni ennen karkumatkaa ja sopimukset revitään. 

Tarinan opetus on se, että kaikkea ei pidä uskoa, vaikka se kuinka kauniissa kuorissa tarjottaisiin.

Lasse-Maijan Etsivätoimisto on yksi pienen lukuhiiren lempisarjoista. Kirjat ovat täyden kympin kirjoja, joita voi lukea useamman kerran. Helppolukuisina niihin voi tarttua heti lukemaan oppimisen jälkeen. Varsinkin Linnan arvoitus on kirja, jota olisi kiva lukea lapsen kanssa yhdessä vaikka vuorolukuna, jos kokonaiseen kirjaa tarttuminen tuntuu vielä liian hankalalta. 

Monissa lastenkirjoissa ajatellaan myös aikuisten lukijoiden viihtyvyyttä ja Linnan arvoitus on hyvä esimerkki kirjasta, josta myös aikuinen löytää elämää suurempia viisauksia. Seuraavan kerran, kun lomaosakemyyjät soittavat tai puolitutun tuttu markkinoi seuraavaa pyramidihuijausta, voi hymyillä mielessään muistaen rahattoman kreivin suklaahuijauksen samalla kun kauniisti kieltäytyy ilmaisista lounaista. 

Lisää Widmarkin erinomaisten kirjojen arvioita löytyy täältä

ja täältä.

Koulun arvoitus

Hetki on koittanut

Maria

Ensimmäiset lukupäivät 3.8.2020, 4.10.2020 ja 23.10.2020

Julkaisuvuodet 2009 (2003), 2012 (2007) ja 2019 (2017)

Kuvittaja Helena Willis

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvio, arvostelu