Kultaisen kellon arvoitus, Clue-sarja, Horst

Rikollisen tie kehdosta hautaan

Onko olemassa rikollisen tyyppielämää? 

Sellaista keskimääräistä elämänpolkua vankiloiden pysyvämpien vieraiden keskuudessa.

Ehkä. Luultavasti on. Ainakin yhden sellaisen Horst kertoo Clue-sarjan toisessa lastendekkarissa. 

Levi Hildosen isä oli vankilassa ja äiti teiniäiti, joka ei pärjännyt. Yksin lukkojen taakse suljettuna taaperona vailla riittävää hoivaa. 6-vuotiaana sijoitus uuteen perheeseen. Liian myöhään. Riidanhalua, väkivaltaa ja varastelua. 

Lopulta osallistuminen suureen kultavarkauteen ja vankilan seinät. Vuoden päästä karkaaminen vankilasta ja tapaturmainen kuolema ryöstösaalista etsiessä. 

Kulunutta aikaa, hukattua aikaa. Hukattu elämä, joka päättyy ennenaikaisesti. 

Levi Hildosen elämäntarina kietoutuu yhteen Clue-sarjan sankareiden Cecilian, Leon ja Unan kanssa Cecilian isän omistamassa merenranta-täyshoitolassa, jonne Levi on kätkenyt ryöstösaaliin salapaikan avaimen. 

Ryöstösaaliin arvo on jättimäinen. Paljon kultaa ja lisäksi kallisarvoinen 3 miljoonan euron arvoinen Maltan kello.

Cecilia kuulee yössä askelia ja joku yrittää murtautua sisään, mutta onneksi terassin oven lukko pitää. 

Leo löytää mystisen avaimen juuri samasta huoneesta, missä Cecilia on pelännyt tunkeilijaa. 

Epäiltyjä on useampia: aurinkolasimies, rasvaletti ja epäilyttävä harteikas tummahiuksinen mies. Sekä vankilasta karannut Levi Hildonen.

Nuoret löytävät ryöstösaaliin kätköpaikan vanhoista natsien rakentamista bunkkereista, mutta heille uhkaa käydä kalpaten, kun ensin aurinkolasimies löytää heidät. Ja kun hänesti selvitään, on vastassa rasvaletti. Molemmat ovat Levi Hildosen rikoskumppaneita, jotka haluavat löytää Hildosen piilottaman ryöstösaaliin. 

Onneksi kolmas epäilyttävä tyyppi paljastuu etsiväpoliisiksi ja pelastaa heidät. Tosin sitä ennen Una koira Egon on jo melkein tyrmännyt yhden rikollisista ja Cecilia on pääsemässä pakoon. 

Suuren kultaryöstön juonen lisäksi kirjassa jatketaan edellisessä kirjassa aloitettua mysteeriä. Cecilian äiti on kuollut hukkumalla, mutta Ceciliasta tuntuu, että hukkumiseen liittyy jotain hyvin epäilyttävää.

Pala palalta tarinaa kuljetetaan eteenpäin eikä se, tietenkään, tässäkään kirjassa vielä selviä. On siis luettava vielä seuraava Clue. Ja sitä seuraava. Ja oletettavasti vielä useampi lisää...

Horst on erinomainen rikoskirjailija ja selvästikin osaa kirjoittaa eri ikäryhmille. Horstin Etsiväkaksikko-kirjat ovat pienen lukuhiiren suuria suosikkeja. Ensimmäinen Clue kirja Salamanterin arvoitus sai erinomaisen arvion pieneltä lukuhiireltä ja Kultaisen kellon arvoitus on kuulemma vielä parempi. Meiltä loppuu arviointisteikko, kun jo Etsiväkaksikot saivat kympit!

Teksti on normaalin kokoista, rivinväli normaali ja rivinleveys normaali. Lukemisen apuja ei tässä kirjassa enää ole ja varmasti ihan tarkoituksella, onhan juonessa jo kuoleman kuvausta ja oikeita vaarallisia rikollisia. Kirja sopii jännittävistä kirjoista ja mysteereistä pitäville keskimäärin yli 9-vuotiaille. Jos Viisikot ovat suuria suosikkeja, niin tässä on seuraava askel kohti Agatha Christietä

Maria

Lukupäivä 20.3.2021

Julkaisuvuosi 2019 (norjaksi 2012)

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Juha-Pekka Koskinen Kirottu kartano

”Niin kuin ihmislapset asuttawat maan päällistä kuorta, asuttawat männinkäiset sen alaista puolta.”

”Veli hyvä, milloin on jotakin mennyt pieleen?...”

”Aina, joka ikinen kerta!”

Juha-Pekka Koskinen jatkaa loistavaa tarinaansa Samin, Liisa ja Jonin seikkailuista tarinalla vanhasta kartanosta. 

Samin ja Liisan vanhemmat lähtevät kiertueelle ja lapset menevät Jonin luokse. Jonin isä häviää hänkin menoilleen ja kolmikko päätyy Jonin isoisän Albertin siskon Marian jättimäiseen vanhaan kartanoon. 

Kaikki olisi muuten hyvin, mutta Maria on kovin lyhyt ja outo ja lapset lukitaan yöksi huoneisiinsa. Kun Liisa katoaa ja käytävästä kuuluu satoja pienten jalkojen askelia, ollaan selvästi pulassa. Ja pahassa pulassa. 

Kartanon alla on männinkäisten kultakaivos. Luit ihan oikein, kultakaivos. Miten muuten vanhaa kartanoa olisi varaa ylläpitää ja korjata? Liisa on joutunut hovimestarin vangiksi ja oikea Maria on hypnotisoituna kultakaivoksen työnjohtajana. Vale-Maria on männinkäisten johtajatar.

Tähän saakka kaikki on suhteellisen suoraviivaisen mutkikasta ja jännää. Jopa Harry Potterin kirjat pyrkivät mieleen. Mutta sitten alkaa ”varsinainen sekasotku” kuten pieni lukuhiiri loppua kuvasi. Maria ei olekaan hypnotisoituna vaan ihan omasta tahdostaan jäänyt insinöörin hommiin. Liisa täytyy kuitenkin pelastaa ja männinkäisille sattuu pikku moka ja koko kartano uhkaa valua kaivoskuiluun. 

Korvike-Maria eli männinkäisten kuningatar vapauttaa Liisan kaulapannasta ja kaikki juoksevat pakoon. Kartano romahtaa......mutta ei romahdakaan sillä tukipilari on saatu ajoissa pystyyn. Ja näin on lopussa kaikki hyvin. Ainoa ongelmien aiheuttaja eli hovimestari ottaa hatkat ja hyvä niin.

Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä. Minusta tarina kantoi erittäin hyvin melkein loppuun saakka. Jännitys kuitenkin purettiin ehkä vähän liian helposti. Kartanon romahtamisen peruuttaminen vei terää jännitykseltä. 

Teksti on normaalin kokoista ja rivivälit ovat normaaleita. Rivinleveys on normaalia kapeampi, mikä helpottaa lukemista. Vaikka kirjassa luodaan hyvin jännityksen ilmapiiri ja vaarantunne, se puretaan kuitenkin hyvissä ajoin ennen loppua, joten kirja ei ole liian jännittävä pienellekään lukijalle. Parhaiten tämä sopii 9+ ikäryhmään jo ihan tekstin pienuudenkin vuoksi.

Kuvia ei ole muuta kuin sisäkansissa (kuvitus Miranda Koskinen) ja niiden tyyli jatkaa aiempien osien kuvia. Kirjat voi lukea myös eri järjestyksessä, mutta suosittelisin näille silti järjestyksessä lukemista.

Maria

Lukupäivä 10.3.2021

Jukaisuvuosi 2015

Sarjan muiden osien arviot löytyvät täältä:

Haavekauppias

Lumottu lelutehdas

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Tapani Bagge Vanajaveden hirviö, Apassit 2

 

Aulangon aalloilla

Aulangon kylpylän lämpimässä altaassa lilluessa on mieli monasti harhaillut Karlbergin kartanon vaiheisiin ja Vanajaveden lempeisiin laineisiin. 

Samoihin maisemiin on Tapani Bagge sijoittanut toisen Apassit-sarjan lastenromaanin. Vanajavedessä on Loch Nessin hirviön hengessä oma hirviönsä ja Apasseja tarvitaan mysteerin selvittämiseen. 

Ensimmäisestä osasta tuttuun tapaan hirviö on mielikuvituksellinen höyrykone. Höyrykoneen rakentaja on vain vähän ajatellut pelotella ihmisiä, jotta saa tutkimusrauhan tutkimuksilleen, mutta tarina saa vaarallisemman käänteen, kun höyrykone yritetään varastaa. 

Apassit eli Heikki, Otto, Erik, Samuli ja Heikin kaksoissisaret Elli ja Nelli saavat salaseuraansa tilapäistä vahvistusta Heikin serkusta Almasta. Lapset selvittävät tilanteen kuin tilanteen ja lopuksi pääsevät koeajolle aitoon Vanajaveden hirviöön. Voisiko jännempää olla?

Apassien ensimmäisen osan tapaan tämäkin kirja saa tuulta Carlos de Cruzin loistavasta ja modernista kuvituksesta, jota voi ihastella jokaisella sivulla. Taitto on tehty luovasti. Koko kirja on niin hyvä, etten oikein edes tiedä mitä superlatiivia käyttää. 

Teksti on normaalin kokoista, rivivälit vähän isommat ja rivin leveys maltillinen. Teksti on selkeää ja sisältää paljon puhetta. Yhdistettynä kuvitukseen ja taittoon tämä on selvästi kirja, joka toimii myös sellaisilla jännittävistä kirjoista pitävillä lapsilla, joista oikeaan kirjaan tarttuminen tuntuu vielä hankalalta. 

Ikäryhmälle 8-10 kirja lienee sopivin, mutta ikäryhmä joustaa kumpaankin suuntaan. Ääneen en kuitenkaan tätä kirjaa lähtisi kuusivuotiaalle lukemaan, sen verran siinä on jännitystä. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä.

Lahjakirjapotentiaalia on Apassi-sarjalla oikeastaan kirjalla kuin kirjalla. Eli ei muuta kuin ostamaan tai lainaamaan!

Aavehevosen arvotus, Apassit 1

Katoava muumio, Apassit 3

Maria

P.S. Kirja on varsinainen vanhan Hämeenlinnan esittelykierros ja kirjan lukemisen jälken kannattaakin suunnata tutkimaan Hämeenlinnaa ja Aulangon rauniolinnaa. 

Asekaupoilla rikastunut Hugo Standerskjöld osti Karlbergin vanhan kartanon ja laajensi sitä nykyisen muotoiseksi huvilaksi sekä puutarhan suureen kokoonsa.

1800-luvulla oli muodissa maisemapuutarha-suuntaus, jossa näennäisesti luonnonmukaiseen puutarhaan luotiin kauniita näkymiä ja mielikuvituksellisia huvimajoja ja rauniolinnoja. Standerskjödin rakennuttamat rauniolinna, torni ja huvimaja löytyvät Aulangolta vieläkin. 

Sen lisäksi löytyy ihana Aulangon kylpylä, jossa on pieni vesiliukumäki ja uima-altaan ja monitoimialtaan lisäksi aivan ihana +37 asteinen allas. Vinkiksi kerrottakoon, että koirat ovat tervetulleita maan tasalla oleviin huoneisiin ja vaikka huoneet ovatkin jo nähneet aikaa, oli yöpyminen meille hyvä kokemus parisen vuotta sitten. Huoneen voi varata myös itse kartanon puolelta, mutta sinne ei koiria toivota. 

Päiväkävijän kannattaa syödä kylpylän kahvilassa hyvän hintalaatusuhteen omaava omavalintainen salaattiannos ja nauttia samalla Vanajaveden upeista maisemista. Vanhassa päärakennuksessa on kahvila ja puistosta löytyy myös puukiipeilyrata Hugo Park, jonka vaikein rata oli niin huima, että pienen lukuhiiren isäkin jätti sen välistä. 

Hyvällä säällä piknik-korille löytyy puistosta paikka järvinököalalla ja ainakin pari vuotta sitten Vanajavedellä kulki laiva Tampereen suuntaan. 

Hämeenlinnan iso kaupunkipuisto on tien toisella puolella. Sieltä löytyvät jo mainitut rauniolinna ja näkötorni. Vieressä on lisäksi hevostalli ja isot golf-kentät. Hämeenlinnan keskustassa kannattaa käydä syömässä ainakin Piparkakkutalossa. Kertakaikkisen monipuolinen lomakohde siis. 

Lukupäivä 19.12.2021

Julkaisuvuosi 2018

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja Lehväjärven hirviö

Oppitunti julkisuuden hyötykäytöstä

Miten saada uusi lomakeskus menestymään? Hienot suunnitelmat eivät taida riittää. Tarvitaan julkisuutta. Hyvää tai huonoa.

Jari Mäkipään uusin Etsiväkerho Hurrikaani on oikeastaan oppitunti lapsille julkisuuden hyötykäytöstä. Ja siitä, miten kirjallinen brändi nuorennetaan.

Lehväjärvelle suunnitellaan uutta lomakeskusta, mutta suunnitelmat menevät jäihin, kun lenkkeilijä juoksee kauhuissaan metsästä. Hirviö! Siellä on hirviö! 

Etsiväkerho Hurrikaanin uusi sukupolvi eli kolmasluokkalaiset Avi, Raisa, Viivi ja Julius päättävät ottaa selvää metsän kauhusta. Metsästä kuuluu karmeita ääniä ja näkyy vilahduksista kauhistuttavasta otuksesta. 

Rehtorin koira katoaa. Onko se joutunut hirviön suuhun? Voiko metsään enää mennä? Etsiväkerhon ottamat valokuvat löytyvät lehden sivuilta ja julkisuus pakottaa lomakeskuksen perustajan Vilperi Kiilun ahtaalle.

Lapset paljastavat Lara Palmun hiriviöasun takaa. Suurin syyllinen on kuitenkin Laran palkannut Hertta Kiilu, lomakeskuksen perustajan sisar. Hertta Kiilun tarkoitus on luoda tapauksella jukisuutta ja tehdä Lehväjärven lomakeskus halutuksi paikaksi jo ennen rakentamista. Hurrikaanin jäsenet ovat olleet vain pelinappuloina tässä julkisuuspelissä. 

Mitä sitten tapahtuukaan? Olen lukenut viimeisen kappaleen nyt jo kolmasti ja olen edelleen yhtä ihmeissäni. Pienen lukuhiiren mukaan ”lomakeskus kai rakennetaan”. Viimeisessä kappaleessa ei mainita lomakeskusta ollenkaan, vaan hirviö näyttelee kaupungin keskellä ihmisten ja turistien iloksi ja lapset saavat jäätelöt. 

Joten siis ilmeisesti kirjailija on tarkoittanut, että lomakeskus rakennetaan ja metsä saa väistyä edistyksen tieltä. Hertta Kiilun mainostaktiikka on varmasti lisännyt keskuksen näkyvyyttä. 

Pieni lukuhiiri antoi tälle uusimmalle Etsiväkerho Hurrikaani-kirjalle 9 pistettä. Miinusta tuli jännittävyyden puutteesta. 

Aikuiselle lukijalle kirja näyttäytyy oppituntina siitä, miten julkisuutta käsitellään. Ja siitä miten kyseenalaisilla julkisuus-keinoilla pääsee kuin koira veräjästä. Lapsille tuntuu riittävän maininta lehdessä ja jäätelöt. 

Toinen oppitunti tulee kirjallisen brändin nuorentamisesta. Mäkipää ei selvästi ole halunnut Blytonin tapaan kirjoittaa ikuisesti nuorista kerholaisista, jotka elävät jännittäviä  9-11 vuotiaiden kesiä aina uudelleen ja uudelleen. 

Sen sijaan kerholaisia on nuorennettu uudella sukupolvella. Vanhempi etsiväsukupolvi eli kuudesluokkalaiset Jenni, Jessi, Karoliina ja Matias passitetaan kadotukseen leirille, jotta valta voi vaihtua. 

Toinen vaihtoehto olisi antaa kirjan tarinoiden kasvaa sankareiden mukana Harry Potterin tapaan. Toimiiko ratkaisu vai ei? Pieni lukuhiiri arvioi aiempia Hurrikaani-kirjoja paremmiksi, mutta tämäkin sai 9 pistettä. 

Omaan silmään etsiväkerhon nuorentaminen haisee kaupalliselta teolta ja ehkä kirjasta puuttuu tietty kirjallinen uuden luomisen kunnianhimo. Toisaalta lapset näitä lukevat ja niin kauan kun lukijoita riittää, tavoite on täytetty. 

Teksti on selkeää, fontti isohkoa, rivivälit reiluja ja rivinleveys pieni. Sivuja on 139 ja lauserakenteet yksinkertaisia. Kirja sopii erityisesti kolmasluokkalaisille, jotka jo osaavat lukea, mutta jotka vielä tarvitsevat pieniä lukemista helpottavia apuja. Toki nuorempikin tämän voi lukea. Kirja ei ole pelottava tai liian jännittävä.

Maria

P.S. Kirjoitan tätä tekstiä kesken korona-ajan. Huvittuneena huomaan kuinka korona lonkeroituu kaikkeen. Hurrikaanin yksi jäsenistä on nimetty Avi:ksi enkä saa mitenkään päähäni sitä, että kyse on pojasta eikä Aluehallintovirastosta eli Avi:sta, joka parasta aikaa vääntää hallituksen kanssa korona-rajoitusten tulkinnasta.

Lukupäivä 5.2.2021

Julkaisuvuosi 2020

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi, kirja-arvio, kirja-arvostelu

Anna Jansson Emil Wern tutkii: Purjelaivan arvoitus, Taskuvaras, Kadonnut pikkuveli ja Kadonneet retkirahat

 

Viimeiset Emil Wernit - huh

Nyt näistä päästään. Ellei Jansson kirjoita lisää ja suomentaja suomenna. Toivottavasti ei. 

Pieni lukuhiiri on päässyt Emil Wern - urakkansa loppuun, mikä tarkoittaa ettei minun tarvitse enää koskea näihin. Miten voimmekin olla pienen lukuhiiren kanssa niin eri mieltä tästä sarjasta?

Pieni lukuhiiri näkee jänniä tapahtumia ja vauhdikasta etsiväntyötä. Ja mitä minä näen? Miten sen nyt sanoisi. Ilkeilyä. Enempää en tässä blogitekstissa aiheesta sinulle paasaa. Edelliset nyppimispostaukset voi lukea täältä. Tässä postauksessa pidättäydyn vaan juonissa, jotten pitkästytä sinua, lukijaani, jaarittelulla.

Itse asiaan siis. Juonet ovat pienen lukuhiiren mukaan. Itse jätin nämä Janssonit välistä, minulle jo riitti.

Kadonnut pikkuveli

Alvan pikkuveli kaapataan autoon ja Emil kavereineen rientää avuksi. Lapsikaappauksen syyllinen on ahne ja ilkeä Gimli-niminen mies. Gimli Gloinin poika ei varmasti pitäisi nimensä kaappauksesta lastenkaappaajalle. Voisi tulla tukalat paikat kirjailijalle. Onneksi taruolennot eivät elä, vaikka olisivatkin kuolemattoman Taru Sormusten Herran sivuilta. Gimlin tie käy vankilaan ja Jontte selviää säikähdyksellä. Tarinan opetus on tietysti se, ettei vieraisiin tai puolituttujen autoihin pidä nousta.

Kadonneet retkirahat

Pitkäkyntinen varastaa yhdessä kerätyt koulun retkirahat. Sama kohtalo on Sokrateksen euroilla. Vanhainkodistakin häviää rahaa. Syyllinen on piano-opettaja, joka on veljensä kanssa pelannut rahansa taivaan tuuliin. Lisärikoksen  tekee opettajan veli naamioitumalla poliisiksi. Rahat on maksettava takaisin ja tarinan opetus on jättää uhkapelit ennen kuin ajautuu rikoksen poluille. 

Suuren purjelaivan arvoitus

Visbyyhyn tulee suuri purjelaiva, jonka kapteeni katoaa. Mielikuvituksellisen juonen syyllinen on trumpetin soittaja, joka pienen lukuhiiren mukaan halusi vain lisää harjoitteluaikaa ja esiintymisen. Hmmm. Intohimoista musikaalisuutta.

Taskuvaras

Ubben äidiltä varastetaan rahaa ja varkaaksi osoittautuu ihan aito poliisi, joka halusi selvittää oikeita rikoksia eikä vain pyörävarkauksia. Voi poliisia tai siis entistä poliisia. Tarinan opetus on jaksaa pysyä lestissään.

Pienen lukuhiiren mukaan kaikki ovat täyden kympin kirjoja. Fontti on isoa, lauserakenteet selkeitä, rivivälit isoja ja rivillä ei kovin montaa sanaa ole. Mustavalkoisia kuvia on melkein joka aukeamalla, mutta tekstiä on kuitenkin reilusti, sivuja on noin 85.

Sen pidemmittä puheitta hyvästit Anna Janssoneille. Minulle riittää.

Maria

Lukupäivät 8.3.2021, 8.3.2021, 16.3.2021 ja 16.3.2021

Julkaisuvuodet 2017 (2014 ruotsiksi), 2011 (2010), 2015 (2012) ja 2013 (2011)

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogi, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvio, kirja-arvostelu

Tapani Bagge Carlos de Cruz Aavehevosen arvoitus, Apassit-sarja 1

Steampunkin henkeä 1910-luvun Helsingissä

Tunnustan. Rakastan vanhoja karttoja ja jos olisin rikas vuoraisin niillä asunnon seinät. Siksi jumiuduin Aavehevosen arvoituksessa sisäkansiin, joissa on vuoden 1910 Helsinki. 

Kuinka pieni se onkaan. Mutta toisaalta minun isovanhemmista kolme neljästä syntyi syvällä maaseudulla köyhiin ja ahtaisiin yhden tuvan asuntoihin. Siihen verrattuna 1910 Helsinki oli metropoli. 

Lisää vanhoja Helsingin karttoja kuvien kera löytyy Helsinkiennen.fi sivustolta. Kaikilta osin kirjan sisäkansien kartta ei näytä samalta kuin näillä sivuilla oleva kartta, mutta kuvittajille suotaneen taiteellisia vapauksia.

Bagge on sijoittanut Apassit kirjasarjan ensimmäisen kirjan tapahtumat tarkkaan kartalle. Kirjan ajankuva on ihan oikeasti pyritty tekemään todentuntuiseksi. Esimerkiksi jalkapalloa ei ole vaan palloa pelataan omatekoisella rasupallolla ja pyykit kuivuvat naruilla naisväen peseminä. 

Eri yhteiskuntaluokat näkyvät selvästi. Tarinan päähenkilöt eli katupoika Samuli, koulutetun ylemmän luokan Erik ja yhteiskunnalliselta asemaltaan siitä välistä olevat Otto ja Heikki perustavat Apassit-salaseuran. Aivan todellinen ajankuva ei ole, koska on vaikea kuvitella näin erilaisista lähtökohdista olevia poikia leikkimään yhdessä 1900-luvun alussa. Mutta se on pientä. 

Ikävä juttu on se, että salaseuran uskollisuusvala tehdään verivalalla ja pahoin pelkään, että vanha idea leviää kirjan myötä uudelle kierrokselle. Pienelle lukuhiirelle päätin painottaa erikseen, että ei pidä tehdä haavoja itselleen saati omaa haavaansa toisen haavan yhdistää, jos haluaa pysyttäytyä omissa pöpöissään. Eli ei hyvä.

Jotta kirja innostaisi myös tyttö-lukijoita, on Bagge lisännyt henkilöhahmoihin ElliNellin tai NelliEllin, terävät ja aikaansaavat kaksostytöt, joilla on riittävän ellei jopa huomattavan aktiivinen osa tarinassa. Erikin äiti on kirjoitettu tutkimaan tähtiä, joten Baggen kirja ei ole tyttöjen kuriinpalauttamista kivikaudelle naisen aseman suhteen. Pisteet tästä.

Itse tarina sekoittaa kummituksia, etsiväntyötä ja steampunk-henkeä. Helsinkiä kiusaa öinen aavehevonen. Onko kyse aaveesta vai jostain muusta? Apassit ja ElliNelli eivät pelkää (tai no ehkä ihan vähän) vaan selvittävät mysteerin. Syylliset ovat peräti kaksi mekaanista hevosta, joista toinen on höyrykoneen voimin toimiva alunperin teatteriin tehty ilmestys. 

Aavehevosen arvoitus on hieno tarina, mutta Carlos da Cruzin monivärikuvitus ja moderni taitto vasta saavat tarinan elämään ja hengittämään. Tätä modernimpaa seikkailutarinaa ei kovin helposti löyda. 

Kirja soveltuu ikäryhmään 7-12, mutta se saattaa olla osalle ekaluokkalaisista liian jännittävä. Aavetarinat ja massiiiven loppuräjähdys saattavat olla pienimmille liikaa. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 10 pistettä ja luki kirjan muutamaan kertaan.  Tämä on kirja, johon lapsi kuin lapsi jäänee kiinni. 

Teksti on normaalikokoista, rivivälit isohkoja ja rivileveys maltillinen. Kuvia on paljon. Niitä on jokaisella aukeamalla ja ne ovat mukaansatempaavia. Tekstiä on aukeamalla keskimäärin yhden sivun verran.

Kirjailija on pokannut Runeberg Juniorin kunniakirjan kirjalla. Ei ihme. 

Maria

Lukupäivä 14.12.2020

Julkaisuvuosi 2018

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogit, kirjablogi

Kirja-arvostelu, kirja-arvio

Jaana Lehtiö ja Helena Miettinen Taika Valo ja lentävä Plotina

 

”...he ovat kirjasta ja muuttuvat ohuemmiksi päivä päivältä ja lopulta katoavat kuin meren usva auringon lämmittäessä ilmaa...”

Mitäpä, jos kirjojen hahmot tippuisivat todelliseen maailmaan. Mitä kysyisit? Mitä tekisit? Saisitko kuulla suuria viisauksia, kirjoittamattomia totuuksia?

Vai saisitko etsiä Trilobiittia makkaratehtaasta?

Taika Valon seikkailu Pelukylässä jatkuu, kun Taikan maaginen voima yhdistyy jyrisevään ukkoseen samanaikaisesti kun kirja (Lentävä Plotina) kolahtaa maahan. Kirjan hahmot eli Mari-tyttö ja hänen trilobiitti-lemmikkinsä Trilo tipahtavat kirjasta todelliseen elämään. Kirjan hahmo ei kuitenkaan voi elää kauaa oikeassa elämässä, vaan lähtee ohenemaan ja lopulta kuolee, ellei pääse kirjan maailmaan takaisin. 

Trilo lentää tiehensä ja Taikan, Saanan ja Marin täytyy etsiä se ennen kuin paluuta kirjalliseen maailmaan voidaan yrittää. Trilo löytyy kaislikosta ja samalla löytyy kirjan kadonnut kirjailija Aleksis Kivalo alias Sumppu, jonka perään Taikan opettaja Hiukkanen alias Tiukkanen haaveilee. Ehkä seuraavassa kirjassa Hiukkanen ei ole enää niin Tiukkanen.

Taikan maaginen voimaa keskittyy otsassa olevaan läiskään ja sitä hyväksi käyttäen Taika saa siirrettyä jo heikossa hapessa olevan Marin ja Trilon seuraavan ukkosen yhteydessä takaisin jatkamaan elämäänsä Aleksis Kivalon kirjassa.

Tämä kirja ei petä. Tarinassa yhdistetään taitavasti koululaiskirjaa ja fantasiaa. Taikan kasvojen läiskä viittautuu Harry Potterin maagiseen arpeen. Vain lapset sekä kirjailija Kivalo pystyvät näkemään kirjan hahmot oikeassa elämässä. Muut aikuiset ovat jästejä ja ymmärtämättömiä. 

”Kirjailija-aikuiset näyttävät pystyvän omaksumaan sekalaisessa järjestyksessä esitetettyjä kummallisia asioita silmää räpäyttämättä.” Onkohan näin myös todellisesssa elämässä? 

Kirja on rakennettu esimerkillisesti. Tarina ottaa pihteihin heti alusta melkein pelottavalla ukkos-tekstillä. Kirja ei ole kuitenkaan pelottava vaan vain jännittävä. Pieni lukuhiiri antoi kirjalle 9,5. Kymppiin ei päästy, koska pieni lukuhiiri ei pitänyt yhdestä tarinassa esiintyneestä hahmosta, Herra Hyönteisestä. 

Kirja sopii parhaiten 9+ ikäryhmään, mutta mitään estettä ei ole 7-8 vuotiaan sitä lukea, jos lukutaidot ovat jo vanhemman tasolla. Taika menee kirjassa neljännelle luokalle, mutta kirja sopii vanhemmallekin lapselle. Teksti on normaalia aikuisten kirjojen fonttia ja rivivälit ovat normaaleja. Rivin leveys on vähän normaalia kapeampi. Sivuja on 191.

Dialogi on sujuvaa. Fantasian ja todellisuuden yhdistelmä vetoaa ja teksti on kirjallisesti kaunista. Kirja on julkaistu 2015, mutta tuntuu tuoreelta ja uudelta. Onneksi näitä on enemmän.

Maria 

Ensimmäisen osan arvio löytyy täältä.

Lukupäivä 10.3.2021

Julkaisuvuosi 2015

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirjablogi, kirjablogit

Kirja-arvostelu, kirja-arvio