Vitsipitsa, Juhana Salakari ja Jii Roikonen

 

Ripulitautinen kurkku ja näennäisindividualistinen eskapismi

Koululaisvitsien voittamaton voittokulku

Niitä on aina ollut ja aina tulee olemaan. 2020-luvulla koululaisvitsit on pakattu tubettajien kanssa samaa pakettiin. Ja se paketti myy. Pieni lukuhiiri oikein toivomalla toivoi tätä kirjaa. Jos lapset keskenään puhuvat kirjasta ja haluavat sen itselleen, niin eikö se ole varma tae kirjan onnistumisesta?

Vitsipitsaan on ympätty kaikkea mahdollista, mitä 8-11-vuotiaat voivat haluta. On tubetushaasteita ja salapoliisitarinaa. On niitä iki-ihania koululaisvitsejä, joista moni keskittyy ruumiin tuotoksiin ja mätiin hedelmiin. On sarjakuvaa ja vetävä kuvitus. Ja tietysti Ellan ja Helmin fanihaastattelu. 

Niin paljon on tähän kirjaan pakattu, että se pursuilee kirjan sivuilta ulos. Kirjaimellisesti, koska näitä vitsejä olen nyt kuunnellut jo aika monta päivää ja jo ennen kirjan saamista. Ja toden totta, monet ovat oikeasti hauskoja, kuten vaikkapa tämä pienen lukuhiiren suosikki:

Kyllä naurattaa. Aikuistakin. Ainakin, jos on koskaan siirtänyt pianoa muuton yhteydessä hissittomässä talossa. 

Tai tämä:

- Mikä on pahempaa kuin herätä yöllä vessahätään?

- Olla heräämättä.

Totta. Aivan totta. Ja sitä ikää odotellessa kun tämä oikeasti on totta, voi asialle nauraa. Jossain vaiheessa vitsi ei enää tule naurattamaan. Tai jos naurattaa, niin joutuu vaihtamaan vaatekerran…

Pieni lukuhiiri piti myös erityisesti yhden sivun sarjisvitseistä ja Ellan ja Helmin tasapainoiluhaasteesta. 

Omaan silmään tubettajahaastattelut ovat lähinnä sivuntäytettä ja Ella ja Helmi eivät vakuuta ansioillaan, mutta minähän olen jo keski-ikäinen, parhaassa ilonpilaaja-iässä. Mitä vanhemmaksi elää, sitä kauemmin aikaa on ehtinyt nähdä markkinointiviestintää ja sitä useampia kirjallisia tuotoksia on (toivottavasti) ehtinyt kahlata lävitse. Joten jäävään itseni. Pointit rehellisyydestä minulle, eikö?

Teksti on muuten selkeää, mutta pidempien tarinoiden osalta rivivälit on minimoitu ja veikkaan, että jokunen lukemaan oppinut saattaa kadottaa itsensä tekstiin tästä syystä. Toisaalta ehkä se ei haittaa. Kirja on muuten kevyttä ja helppoa lukemista. Ehkä on ihan hyvä, että siinä on välillä vähän haastavampia osuuksia. 

Kirja on selvästi suosittu tyttöjen keskuudessa ja samaa sarjaa on jo aikaisemmin tehty pojlle suunnattu versio (tubettajat Niko ja Santtu). Pakko sanoa, että itse vierastan näin selkeää sukupuolien kirjallista jaottelua, mutta ehkä se on tässä tubetusmaailmassa pakko tehdä, jotta kirja kuluisi mahdollisimman monen kädessä. Kirjallinen mestariteos tämä ei siis ole, mutta hauska ja lukemaan motivoiva kyllä.

Tubetus ja eskapismi

Koska rakastan omaa ääntäni (tai tässä tapauksessa kirjallista ääntäni) lol, lisätään tähän loppuun analyyttinen pätkä tubetuksen ulottuvuuksista. Lukupakkoa ei ole, joten anna anteeksi jaaritteluni.

Tubetuksella myydään nykyään melkein mitä vaan. Ennen markkinointia tekivät tutkinnon omaavat aikuiset kuukausipalkalla (ja ylisuurilla tulospalkkiolla). Nykyään sama palvelu ostetaan nuorilta aikuisilta yrittäjänriskillä. Ja veikkaan, että paljon pienemmin kustannuksin. 

Mutta toisaalta ennen kirja-arvioita kirjoittivat toimittajat lehtiin kuukausipalkalla ja nykyään ilmaiseksi luettavia kirja-arvioita kirjoittavat palkatta kirjaharrastajat. Joten, mikä minä olen moittimaan modernia markkinataloutta……

Mutta mikä tubetuksessa viehättää? Tätä juttua varten kahlasin Ellan ja Helmin tubetusvideoita lävitse (kaikkea sitä tekeekin kirjallisen tuotoksen eteen). 

Videoissa katsoja otetaan mukaan coolimpien kavereiden hauskimpiin edesottamuksiin (lue suurimpiin typeryyksiin). Kun kaikki viettävät aikansa puhelimien kanssa saattaa nuorilla olla vajetta kaverisuhteissa ja yksinäisyyttä. Näitä videoita katsellessa tuo yksinäisyys häviää, kun on virtuaaliset coolit kaverit, joiden kanssa viettää aikaa. 

Ellan ja Helmin videoissa on tietynlaista rouheutta ja silottelemattomuutta. Luojalle kiitos, että he eivät ainakaan suosituimmissa videoissa näytä keskittyvän meikkeihin ja hiustensa hiplailiuun. Nykyaikana kun kaikki on niin siloteltua ja korjattua, monet nuoret arvostavat tietynlaista näennäisrehellisyyttä enemmän. Ollaan aitoja ja noloja, tosin tietyllä yhteisesti sovitulla sosiaalisella tavalla. 

Mutta mitä tapahtuu sitten kun täytyy uusiutua ja luoda nahkansa säilyttääkseen paikkansa julkisuuden valokeilassa?  Häviääkö autenttisuus niin kuin Billie Eilishillä? Siirtyvätkö Ella ja Helmikin jossain vaiheessa ylimeikatuiksi kosmeettisen kirurgian malleiksi tosi-tv-sarjoihin? Toivoa sopii, että ei, mutta aika näyttää.

Nuoruus ja fanitus on ikuista. Maailma on muuttunut, eikä enää haluta fanittaa jotain massa-artistia vaan se sama fanitus kohdennetaan tarkemmin valittuihin tubettajiin, jotka on ”itse” valittu. Voi olla individualistina osa ryhmää ja paeta todellisuutta. Näennäisindividualistista eskapismia siis.

Mutta sitähän itsekin teen, kun katson matkatubettajien Kreikan videoita. Joskin videoihin piilotettu markkinointi alkaa yleensä kypsyttämään ennen kuin jaksan katsoa kolmatta tuotosta.

Entä se otsikossa luvattu kurkkuvitsi?

-Mikä on vihreä, istuu pöntöllä ja irvistää? 

-Ripulitautinen kurkku 

Lukemisiin!

Maria

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/?m=1

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, kirjablogi

TOP5 parhaat lastenkirjat 2021 by pieni lukuhiiri

Erikoisen vuoden päätteksi erikoisen hyviä lastenkirjoja

Niitä on ilmestynyt paljon. Pieni lukuhiiri ihastui moneen ja odottaa lempparisarjoilleen jatkoa ensi vuonna. Suomalainen kirjallisuus hakkasi tänä vuonna käännöskirjallisuuden mennen tullen. Poikkeuksena ovat mahtavat suursuosikit eli Horstin dekkarit.. 

Miksi suomalainen on parempi?

Suomalaisen ja pohjoismaisen lastenkirjallisuuden erottaa anglosaksisesta kirjojen arvomaailma. Tyttöjen kirjallinen asema on meillä parempi. Sukupuolilla ei tehdä niin suurta eroa ja maailma on ylipäänsä avarampi ja tasapuolisempi. 

Kirjoissa on usein sivumausteena yhteiskuntakritiikkiä ilman, että kirja muuttuisi melankoliseksi tai ”kehittäväksi”. Minä ainakin inhosin lapsena kirjoja, joiden selkeä tavoite oli vanhemman äänellä opettaa. 

Englannin kielisessä lastenkirjallisuudessa toistetaan usein ympäröivän yhteiskunnan ahtaita normeja tai sitten kirjoitetaan vaikeista asioista oikein huutomerkkien kanssa. Mikä tylsyys!

Kaikki TOP5 listan kirjat saivat pienen lukuhiiren arvioissa täydet 10 hiiripistettä. Pieni hiirulainen pitää jännityksestä ja hieman yllättäen kauhusta.

Painetun kirjan häviämistä on ennustettu kauan, mutta onneksi puheet ovat olleet liian suuria. Lasten hukkuminen älypuhelimiin on todellinen ongelma, mutta sitä vastaan voi taistella. Olen vakaasti sitä mieltä, että lapset tarvitsevat kirjoja yhtä paljon kuin happea. Kirjat auttavat, lohduttavat ja opettavat. Ne tuovat myös helpoimmalla mahdollisella tavalla koulumenestystä. 

Mutta jos koko päivän viettää älylaitteen kanssa, ei lapsi koskaan pääse siihen tilanteeseen, että tietäisi tarvitsevansa tarinoita. Siihen tarvitaan sitä kuuluisaa tyhjyyttä ja tylsyyttä,  jossa luova toiminta vasta alkaa. Ja aikuiselta sitä kuuluisaa luonteenlujuutta, sillä älypuhelimesta tulee ruumiimme jatke varsin helposti itse kullekin. Tunnen piston sydämessäni ja huokaan. Tätäkin kirjoitan älylaitteella.

Lukemista voi helpottaa kannustamalla ja palkitsemalla lasta. Kuuden kirjan lukudiplomeja voi kerätä myös kotona. Pelkästään koululäksyjen lukeminen ei kovin pitkälle riitä ja sujuva ja nopea lukutaito kehittyy vasta vuosien lukemisen jälkeen. Eikä se onnistu ilman lukemista. 

Mutta nyt riittää turha puhe ja hypätään kirjojen maailmaan.

1. IIK! Plattilan noita ja Demonikuiskaaja, Anu Holopainen

Unettomia öitä tarjolla

Pienen lukuhiiren kirjalistan kultasijalla on Anu Holopainen IIK! -sarjan kaksi osaa. Kuuluisien kauhuelokuvien hengessä kirjoitetut kirjat, eritoten Demonikuiskaaja oli sen verran jännittävä, että siihen kannattaisi laittaa kunnollinen kauhu-varoitus. 

Kirjat ovat lyhyitä ja tuoliin naulaavia ja todellakin, jännittäviä, joten jos lasta ei millään meinaa saada lukemaan, niin näistä on hyvä aloittaa. 

Jos lapsesi on taipuvainen painajaisiin ja lukenut vähän, niin ihan 8-vuotiaan käteen näitä ei kannata laittaa, ellei halua useana iltana keskustella siitä, onko demoneja ja noitia olemassa. Meneehän se ilta tietysti niinkin, mutta saattaa olla, että omaan sänkyynsä saa tehdä tilaa pienelle kukkujalle.

The Blair Witch Project ja Emily Rosen Riivaaja

2. Apassit-sarja Sielunlinnun arvoitus, Tapani Bagge, Carlos da Cruz

Muistatko Monrepos’n?

Luultavasti et, sillä Annikki Tähden ikoninen levytys on jo vuodelta 1955 enkä tiedä, mistä laulun sanat ovat pääkoppani jääneet. Viidennessä Apassi-kirjassa seikkaillaan vuoden 1910 Viipurissa ja juuri Monrepos’n kartanossa. Lapset käyvät vanhanajan seanssissa henkiä tapaamassa, selvittävät hypnoosin historiaa ja käyvät meduusan luolassa. Eikä vauhtia ja vaaratilanteita puutu. 

Vihulainen on järjestänyt ison pelottelushown saadakseen mangaani-kaivoksen pystyyn Monreposin alueelle. Nyt kun politiikassa lyödään peistä Suomen kaivoslainsäädännön uudistamiseksi (vihdoin!) niin tämä kirja on nykyajan hermolla.

Apassit-sarjan kirjat hurmaavat runsaalla Carlos Da Cruzin kuvituksella ja jännittävillä juonillaan. Kuvia on niin paljon, että kirjat sopivat lahjakirjoiksi myös vähän lukeville lapsille. Vaikea kuvitella, että juoni ei pitäisi pinteessä 8-11-vuotiasta. Kirjat on kirjoitettu ensisijaisesti pojille, mutta pari tyttösankariakin on otettu mukaan ja pieni lukuhiiri nosti kirjat hopeasijalle.

Sarjan aiempin osien arviot:

Steampunkin henkeä 1910 Helsingissä

Aulangon aalloilla

Kannibalismia ja Runeberg Junior palkinto

3. Immu ja kylmä kyyti, Marjut Brunila

Aaveita ja rikollisia

Neljäs Marjut Brunilan Immu-kirja yhdistää tuttuun tapaan aaveita ja salapoliisitarinan. Nyt seikkaillaan Uudenkaupungin maisemissa ja käydään veneilemässä Kylmäpihlajan majakalla. 11-vuotias Immu kokee kauhua kirkkomaalla ja selviää veitsestä kaulalla. Uimataidolle löytyy kysyntää, kun pitää pelastaa salaseura Klaanin jäsen rikollisten kourista. 

Immu-kirjat ovat jännittäviä koululaiskirjoja 9-13 vuotiaille sekä pojille että tytöille. Teksti on normaalikokoista, mutta selkeää. Lisämausteena kirjoissa sivutaan monenlaisia sosiaalisia ongelmia ja samalla opetetaan tunnetaitoja. 

Lukuhiiren suosikkiresepti, Immu ja kylmä kyyti

Aiempien osian arviot:

Kummituksia, varkaita ja vähän historiaa

Pyörävarkaita, kummituksia ja uusi kännykkä

4. Pet Agents Pinnan alla ja Lumen saartamat, Riina ja Sami Kaarla sekä Anders Vacklin

Ympäristötietoutta ja talvinen matkailumainos

Pet Agents on suomalainen kirjasarja suuren maailman tyyliin. Sarjan sankari on Kati-e, koodaava elektroniikkaspesialisti, joka rakastaa eläimiä. Yhdessä kavereiden ja luomansa Ti-bot -robotin kanssa Kati-e syventyy merenalaiseen maailmaan ja Lumen saartamissa kuvitteelliseen Lapin maisemaan (joka sijaitsee kummallisesti junamatkan päässä New Yorkista!?). 

Kuvat ovat lumoavia ja puolet kirjojen tenhosta. On vaikea kuvitella tyttöä, joka ei näistä pitäisi. Eläimistä pitävälle pojalle kirjat sopivat myös, Kati-e:n kavereissa on myös yksi poika. Hyviä lahjakirjoja siis. 

Voiko Joulupukki asua junamatkan päässä New Yorkista? No ei voi. Ei todellakaan voi.

Pinnan alla

Aikaisempien osien arviot:

Täältä tullaan lemmikit ja Kadonnut Kenttä

Varkaan jäljillä

Peliin kätketyt

5. Villitalo taistelee, Siri Kolu

Suuri seikkailu ja mystinen kasvutarina

Villitalo taistelee oli eriskummallinen lukukokemus minulle. Pieni lukuhiiri luki sen seikkailutarinana, mutta minulle kirja avautui aivan eri tavalla. 

Kirjassa unelmien pitsihuvilat ottavat jalat alleen ja lähtevät karkuun HeadTech-pahista. Asukkaat tietysti seuraavat mukana. Itämeri-tourneen ja taisteluvalmennuksen jälkeen talot käyvät vihollisensa kimppuun ja kirjan sankari Tomtom hyppää vihollisen rakentamaan taloon ja kääntää sen isäntäänsä vastaan. 

Taistelu tietysti voitetaan, vihollinen katuu ja talot palaavat paikalleen, joskin arvatenkin aika kasa puutöitä täytyy reissun jälkeen tehdä. 

Minulle kirja avautui varhaisteinin kasvutarinana hyväksymään itsensä ja sukupuolisuutensa. Taustalla on erilaisten perheiden kavalkadi ja kerrassaan mysteerisiä hahmoja. Tästä on annettava erityiskiitos kirjailijalle; kerrankin taustaperheitä, joista varmasti jokainen lapsi löytää omansa. Kirjan mystiikka on siinä, että se avautuu eri ikäisille lukijoille eri tavalla vaikka osa ratkaisuista olikin vähintään mielenkiintoisia.

Kirja on trilogian päätösjakso, joskin loppusivulla annetaan mahdollisuus jatko-osiin.

Seikkailusta, evoluutiosta ja persoonapronomista

Lisäkirjasuosituksia löytyy TOP5+ parhaat lastenkirjat/käännöskirjallisuus-jutusta

Ihana lukuvuosi 2022 sinulle lukijani!

Lukemisiin!

Maria

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, lastenkirjablogit

Parhaat lastenkirjat 2021

Immu ja kylmä kyyti, Marjut Brunila

Lukuhiiren suosikkiresepti

Ainesosat

1 dl kauhua

1 dl salapoliisitarinaa

0,5 dl kaverisuhteita

Kokonainen historian oppitunti

Reipas pala tunnetaitoja

Ripaus ihastumista

Sekoita pääainesosat huolellisesti ja lisää varovasti kokonainen historian oppitunti. Raasta mukaan tunnetaitoja ja mausta lopuksi ihastumisella. Tarjoile paperille painettuna mieluiten lämpimän nojatuolin kera. 

Immu ja kylmä kyyti on Marjut Brunilan Immu-sarjan neljäs osa. Kirjan sankari on Immu, 11-vuotias poika, joka on saanut kirjasarjan ensimmäisessä osassa puhuvan Figaro-kissan ja päässyt salaseura Klaanin jäseneksi. Yksinäiset ja tylsät päivät ovat ohitse kun Klaani joutuu toinen toistaan kiperimpiin tilanteisiin.

Figaro on elänyt useamman elämän ja tietää menneisyydestä yhtä sun toista ja luultavasti Figaron takia Immu alkaa sarjan ensimmäisessä osassa nähdä kommunikointia haluavia haamuja. Myös tässä kirjassa Immu joutuu muutamaan pelottavaan tilanteeseen, jossa menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat. 

Immun onneksi hänen ei tarvitse tässä kirjassa kohdata aaveita yksin, vaan toinen Klaanin jäsen, juuri 12 vuotta täyttänyt Lotta, näkee haamut myös.

Kirjan toisena juonena on perinteinen Viisikko-henkinen salapoliisi-seikkailu, jossa Klaani löytää vanhan ryöstösaaliin ja paljastaa rikolliset. Loppuratkaisussa Immu yltää ilmiömäiseen operaatioon kylmässä vedessä ja veitsestä kurkullakin selvitään. 

Historian oppitunti koskee Uuttakaupunkia ja paloa 1846. Palossa kuoli ihmisiä ja suuri joukko jäi kodittomaksi. Kirjassa käydään Uudenkaupungin merkittävissä paikoissa ja vieraillaan Kylmäpihlajan majakalla.. 

Sosiaalinen ulottuvuus tulee lapsen nälän ja hädän käsittelystä. Osa lapsista ei ole aiemmin nähnyt ruokajonoja ja ymmärrettävästi ihmettelee, miten Suomen kaltaisessa rikkaassa hyvinvointimaassa hyvinvointi ei ole tasaisemmin jakaantunut. 

Klaanin jäsenten perheiden kautta sivutaan alkoholismia, perheväkivaltaa, vakavan sairauden merkitystä perheelle, kuolemaa ja erityisluokkaopetusta, mutta kirja ei ole raskas eikä osoittava. Immu on älykäs ja ajatteleva ja ennen kaikkea empaattinen poika. Kirja auttaa lukijaa ymmärtämään ja hyväksymään maailmaa. 

Pienen lukuhiiren mukaan kirja oli erinomainen ja olen samaa mieltä. Hiiripisteet ovat täysi 10. Kirjassa yhdistetään Anu Holopaisen IIK-sarjan kauhua ja Horstin Clue-sarjan salapoliisihommia. Kun siihen lisää vielä mielenkiintoisen historiapläjäyksen, on erinomainen koululaiskirja 9-13 vuotiaille valmis. 

Teksti on normaalikokoista, mutta selkeää. Sivuja on 171 eli juuri sopivasti jo sujuvasti lukevalle lapselle. Pienen lukuhiiren ”Vuoden 2021 suomalaiset parhaat kirjat” -listassa kirja on pronssisijalla.

Aiempien Immu-kirjojen arvostelut:

Pyörävarkaita, kummituksia ja uusi kännykkä. Ja yksi kissa.

Kummituksia, varkaita ja vähän historiaa

Maria

Lukupäivä (pieni lukuhiiri 2.12.2021 ja iso lukuhiiri 2.1.2022)

Julkaisuvuosi 2021

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Lastenkirjablogit, kirja-arvostelu, kirja-arvio, parhaat lastenkirjat

Villitalo taistelee, Siri Kolu

 

Seikkailusta, evoluutiosta ja persoonapronominista

Villitalot ovat taloja, jotka eivät suostu pysymään perustuksillaan maassa kiinni vaan tiukan paikan tullen ottavat ritolat omilla vaihtojaloillaan. 

Liikuntakyvyn lisäksi salaperäinen herra Böök on suunnitellut niihin toinen toistaan oudompia salatemppuja. Harvat ja valitut lapsiasukkaat pystyvät ohjaamaan taloja ruoreilla. Tässä trilogian viimeisessä osassa talosta löytyy vaihtokaappeja, joiden avulla teleportaatio onnistuu sekä esineillä että lapsilla. Kätevää, eikö?

Kaikki olisi aivan somaa, mutta yhden asukasperheen isä Harri Hyss-Sumelius on kääntynyt pahuuden tielle ja yrittää HeadTech-yrityksellään ottaa kiinni ja vangita talot omia luihuja suunnitelmiaan varten. Ja jotta siinä ei olisi riittävästi, aikoo hän tuhota myös talojen lapsi-asukkaat. Arvatenkin tästä seuraa aika kasa talojuoksua eri jaloilla ja eri maastoissa.

Joskus on lähdettävä pois tullakseen takaisin entistä vahvempana

Tässä kirjassa talot seilaavat Suomenlahdelle pienelle saarelle. Siellä väliaikaisessa turvassa HeadTechiltä on lapsilla aikaa kehittyä talojen tuntijoina ja puolustustaistelijoina. 

Talot viestivät lapsille unien kautta ja Tomtom, sarjan pääosan haltija, ymmärtää ja hyväksyy oman erityislaatuisen tehtävänsä käydä pimeyden voimia vastaan tulevassa taistelussa. 

Kun kaikki on valmista, talot suuntaavat takaisin Suomeen ja haastavat HeadTechin lopulliseen koitokseen. Taistelussa kohdataan Harri Hyss-Sumeliuksen suunnittelema uusi villitalo, varjotalo, joka ei toimi kunnolla ilman ohjaajaa. 

Kun villitalot on motitettu, Tomtom ymmärtää tehtävänsä ja hyppää varjotaloon ohjaten sen isäntäänsä vastaan. Talo rikkoontuu ja Harri Hyss-Sumelius kumma kyllä itkee ja on pahoillaan. Kaikki on taas hyvin.

Se oli siinä. 

Vai oliko sittenkään? Villitalo on kirja, jossa on muutakin.

Evoluutio, ihmisyys ja taistelu

Ihminen on sosiaalinen ja sotaisa eläinlaji. Meille taitaa olla evoluution myötä sisäänasetettu haave löytää oma pieni yhteisömme erillään muista. Yhteisö, jonka kanssa selvitä vaikeuksista ja taisteluista toisia ihmisiä vastaan. Ehkä se on sitä, mitä me olemme aikojen alusta saakka tehneet? 

Ihmislajin menestyksen syinä on arveltu olevan kykymme toimia ryhmänä metsästyksessä ja taistelussa sekä kykymme luoda kulttuuria. Ehkä me juuri siksi jo lapsena viehätymme tarinoista, joissa yhdessä ryhmänä valmistaudutaan taisteluihin?

Sillä Villitalo-sarja on pitkälti sosiaalisten taisteluryhmien luomista. Ensin taloyhteisöjä on vain yksi, sitten niitä tulee toinen lisää ja lopulta taloja on 7. Tämä pienen kylän kokoinen ihmisryhmä on lopulta valmis voittoisaan taistoon. Taisteluun valmistautumiseen kuuluu harjoittelua, tutkimista ja tietenkin ruokajuhla Blytonin Viisikon henkeen pakkopaaston jälkeen.

Kuka minä olen, mitä minusta tulee?

Toinen lapsilukijan haave, mihin kirja vastaa, on toive oman paikkansa löytämisestä maailmassa. Oman erityisyyden löytäminen ryhmässä toimien. Villitalot määräävät jokaiselle lapselle aseman, jossa tämän erityistaidot voivat kukoistaa. 

Kirjassa on runsaasti luonteita, joihin samaistua. Dunia on luontainen johtaja sekä hyvässä että pahassa ja Tomtom se vastahakoinen sankari, joku johon lapsi voi samaistua. Se, joka löytää sisältään salaisen taidon, jolla nousta sankaruuteen. Voisin kuvitella, että lapsi lukiessaan etsii kavereidensa piirteitä lapsijoukosta. 

Erilaisia perheitä

Kirjaa voidaan lukea myös erilaisten perheiden kavalkadina. On uusperhettä, kahden isän perhe, ydinperhe, kahden aikuisen perhe sekä mystinen yksineläjä Siimes. Ja yksi särkynyt perhe eli Hyss-Sumeliukset. Tämä kirja haluaa kertoa, että tällainen tämä maailma todellisuudessa on. Monimuotoinen ja silti yhteensopiva. 

Loppuratkaisussa hyvät Villitalot ja Tomtom voittavat ja Harri Hyss-Sumelius menettää kaiken, myös itse luomansa varjotalon. Hyss-Sumelius on halunnut olla suuri keksijä sekä omistaa ja luoda jotain uutta ja elävää tekniikan avulla. Samalla hän on unohtanut oman poikansa ja oman perheensä ja sen, että on luonut jo jotain uutta ja ainutlaatuista yhdessä vaimonsa kanssa eli oman poikansa.

”Tämän minä halusin [varjotalon] tämän mitä sinulla on.” ”…halusin, että syntyisi älyllinen olento, jonka minä olen saanut aikaan.” Harri Hyss-Sumelius sanoo.

”…sellainen on tuolla sisällä.” ”…poika [Harto] , jonka sinä olet luonut yhdessä minun kanssani.” ”…kaikki voisi olla ihan toisin.” Vastaa Silke, Harrin vaimo.

Lopussa Silke lähtee hiljalleen kävelemään merenrantaan kuin odottaen miestään ja Harri lähtee perään. Anteeksiannolle avataan ovi. Sopia kysyy, onko se järkevä ratkaisu? Harton isä on kuitenkin käytännössä yrittänyt tappaa muutaman talollisen lapsia eikä ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta omaan poikaansa. Muuttuvatko sellaiset miehet? Heräävätkö he yhtäkkiä todelliseen maailmaan ja muuttuvat empaattisiksi perheenisiksi? En usko. Tulevaisuuden psykologien ja psykiatrian resursseja säästettäisiin parhaiten, jos lapsille annettaisiin malli muuhunkin kuin ainaiseen anteeksiantoon. 

Eikä siinä vielä kaikki

Kirjaa voi lukea myös sukupuolisen identiteetin rakentumisen tarinana. Eli pääsemme salaperäiseen Siimes-hahmoon. Siimes on yksinasuva pianisti, joka on villitalojen luojan sukua. Tomtom ihailee Siimestä, mutta kuka hän oikein on? Yritin pieneltä lukuhiirelta tiukata, onko Siimes mies vai nainen, mutta ei osannut pieni lukuhiirikään vastata. 

Siimes saa soitollaan villitalot virittäytymään taistelussa uudelle tasolle. Taistelussa Tomtom vastaa tuntemattoman kutsuun ja siirtyy Varjotaloon, jota hän tuntee ymmärtävänsä. Voidaanko ajatella, että Varjotalo symboloi myös lapsen kehittyvää seksuaalisuutta, tuntematonta minuutta, jonka kanssa on tultava kasvaessa yhdeksi? 

”Hei talo, kysyin ujosti. Voinko minä olla sinun kipinäsi?”

Koko kirjan ajan sukupuoleton Siimes on lopussa nainen iltapuvussa ja korkeissa kengissä, huulet punattuna hymyilemässä. Onko tämän tarkoitus symboloida sitä, että Siimes pystyi vihdoin talotaistelun jälkeen näyttämään todellisen minänsä muille? 

Mutta se ei vielä kerro, onko tarkoituksena ymmärtää asia niin, että Siimes, naiseksi syntynyt, pystyy lopussa antamaan ilonsa ja naiseutensa hehkua? Vai, että Siimes, mieheksi syntynyt, pystyy lopussa vapautumaan kahleistaan ja näytäytymään todellisen sukupuolensa mukaisena? Ensimmäinen vaihtoehto olisi muuten loogisempi, mutta kukaan pianisti ei kaikesta pahasta vapautuneena soita flyygelia korkokengillä, joten ehkä on kuitenkin kyse jälkimmäisestä vaihtoehdosta? Suomalaiselle naiselle harvemmin korkokengät symboloivat naiseutta. Sen sijaan transmiehillä asia taitaa olla toisin.

Joka tapauksessa koko pohdintaa ei olisi ilman rakasta suomen kieltämme. Olemme onnekkaita, kun meillä on vain yksi persoonapronomini. Se antaa suuremman vapauden sekä kirjojen että todellisen maailman ihmisille tulla kohdatuksi ensisijaisesti ihmisinä.

Paksu kirja isolle lukijajoukolle

Villitalo-kirjat ovat jo oikeita paksuja kirjoja, sivuja on peräti 282. Teksti on normaalikokoista ja selkeää. Siellä täällä on Johanna Lumpeen mustavalkoisia kuvia, jotka sopivat tarinan henkeen erinomaisesti. Kirjan voi lukea 8-vuotias seikkailutarinana ja toisaalta 12-vuotias löytää siitä varmasti enemmän tunnepohjaa sukupuoliselle kasvamiselle ja erilaisten ihmisten ymmärtämiselle. Pieni lukuhiiri antoi kirjoille 10 pistettä ja vuoden 2021 pienen lukuhiiren suomalaisten kirjojen listauksessa kirja pääsi sijalle 5.

Villitalo taistelee on selvästi trilogian kolmas osa, mutta viimeisillä sivuilla kirjalija antaa mahdollisuuden neljännelle osalle, joskin neljännen osan kirjoittaminen ei kirjan symboliikka huomioon ottaen ole välttämättä helppoa.

”Jos jossain on vääryys…villitalot lähtevät apuun.”

Maria

Lukupäivä (27.10.21 pieni lukuhiiri ja 27.12.21 iso lukuhiiri)

Julkaisuvuosi 2021

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvio, kirja-arvostelu, parhaat lastenkirjat

IIK! 5 Plattilan noita ja IIK! 6 Demonikuiskaaja, Anu Holopainen

The Blair Witch Project ja Emily Rosen riivaaja

Varjonoita, joka napsii lapsia ja aikuisia alkuruoaksi ja hirveä Bahiss-paholainen, joka iskeytyy pieneen Siiri-tyttöön ja saa tämän kävelemään hämähäkkikävelyä kirkon katossa. Huh huh, on lastenkirjat vähän muuttuneet omasta nuoruudesta.

Pieni lukuhiiri ahmi Plattilan noidan hetkessä. Jännä oli kuulemma, muttei pelottava. Demonikuiskaaja maistui sekin nopeaan tahtiin. Vaan yhden yön painajaisen sai siitä pieni lukija kutsumattomaksi kaverikseen. Juteltiin ja vakuutin, etteivät kirjat ole totta. Eivät varmasti ole, eiväthän? Pieni lukuhiiri luki kirjan myöhemmin uudelleen ja kirja oli siinä vaiheessa enää jännä ja superhyvä, ei pelottava ollenkaan.

Kun teimme 2021 kirjavuoden TOP 5 listaa, Iik-sarja nappasi kultasijan, joten päätin itse lukea kirjat. Ja huh huh, demonikuiskaaja todella ON pelottava ja lukiessa hiipi mieleen ”huono äiti fiilis”. Olinhan antanut 8-vuotiaan lukea Emily Rosen riivaajan lastenkirjaversiota.

Joten vaikka Demonikuiskaaja on Plattilan noidan kanssa pienen lukuhiiren kirjavuoden 2021 voittaja, sitä ei pidä antaa luettavaksi lapsille, jotka eivät ole kovahermoisia ja suhteellisen pelottomia. Herkempi lapsi voi saada siitä painajaisia kaverikseen pitkäksi aikaa. Toisaalta se on todella jännä ja hyvä kirja ja naulitsee siksi myös vähemmän lukevan lapsen nojatuoliin nenä tiukasti kirjassa kiinni.

Plattilan noidan inspiraationa on vuonna 1999 tehty elokuva The Blair Witch Project, minkä itsekin olen katsonut. Sekä elokuvan että Plattilan noidan juoni on karkeasti se, että ryhmä nuoria lähtee telttailemaan metsään ja yksi kerrallaan katoaa. Toisin kuin elokuvallisessa esikuvassaan, Plattilan noidassa löytyy kuitenkin noidan mökki, josta kaikki saadaan pelastettua. 

Emily Rosea en ole itse nähnyt, mutta kirjassa on suora viittaus elokuvaan, joten yhteyden tajuaa maltillisemmalla kauhuelokuvakokemuksella varustettu aikuinen. Demonikuiskaajassa riivatuksi joutuu sarjan päähenkilöiden Sussan ja Sakun pikkusisko Siiri. Siiri saadaan lopussa pelastettua, joskaan se ei ole helppoa. Väkivahvaa Bahiss-demonia häätämään tarvitaan kaksi aikuista, yksi kirkko ja kastevettä. Sekä vähän tietämystä sähköstä ja tietenkin Saku ja Sussa.

Holopaisen kirjat ovat erinomaisia. Teksti on mukaansatempaavaa ja kirjallisesti hyvin toimivaa. Juonet ovat jänniä, mutta jännitystä säädellään vähän kerrallaan loppuratkaisua kohden. Lukijaa rauhoitellaan välissä ja lapsilukija toki tietää, että kirjalla on onnellinen loppu.

Sussan ja Sakun perhe on eräänlainen modernin nykyperheen ihanne. Vanhemmat välittävät lapsistaan ja kumpikin vanhemmista ottaa tasapuolisesti osaa perhearkeen. Näissä kirjoisssa tytöt ja pojat, miehet ja naiset ovat samanarvoisia huomaamattomalla tavalla. 

Perheen lämpö on kuin turvallinen nojatuoli, jonka uumenista lapsilukija kestää jännittävät ja pelottavat tapahtumat. Kirja on vuoristorata, jonka tietää olevan turvallinen, mutta joka saa kurveissa huutamaan. 

Teksti on selkeää ja hieman normaalia isompaa. Kuvia ei ole. Tämä kirja istuu yhtä lailla 12-vuotiaan kuin 8-vuotiaan käteen, toki lukijasta riippuen. Ja jos totta puhutaan, niin nautin kirjojen lukemisesta itsekin aika lailla ja aion lukea jatkossa kaikki ilmestyvät Iik-kirjat. 

Hyvän kirjan tuntee kun sen lukee.

Maria

Julkaisuvuosi 2021

Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com

Kirja-arvostelu, kirja-arvio, parhaat lastenkirjat