Räävitöntä koululaishuumoria lämpimällä sydämellä
Emilia, 11 vuotias tyttö, muuttuu supermarsuksi juomalla lemmikkimarsunsa Marsu-Halosen juomavettä. Ja supermarsulla on supervoimia, joiden avulla ongelma kuin ongelma ratkeaa.
Kun Suomeen valittiin 2006 toiselle kaudelle ensimmäinen nainen presidentiksi, oli jo korkea aika kertoa jokaiselle tytölle, että vain taivas on rajana. Jos vain tarttuu hetkeen ja sydän on puhdasta kultaa. Supermarsu-sarjan ensimmäinen kirja julkaistiin 2007 ja siitä asti supermarsu on ollut keskuudessamme. Ja supermarsujen pomo, jättiläismarsu, jonka voi löytää Lahdesta hyppyrimäen nokasta. Jos siis kuuluu niihin harvoihin ja valittuihin, joissa on sankariainesta pikkaisen enemmän kuin tavallisessa tallaajassa. Valitettavasti kuulun itse tukevasti jälkimmäisiin jästeihin. Ei näy hyppyrin nokassa marsun marsua minun silmilläni.
Ensimmäisessä Supermarsu-kirjassa Emilia ratkoo kiusatun koulukaverinsa Simonvitsikilpailuongelman ja tekee kurinpalautuksen sosiaalitoimiston työntekijöille. Maailman paras vitsi hankitaan Intiasta ja sosiaalivirkailijoita kiristetään kohtelemaan mummoja hyvin uhkaamalla viedä heidän lempikahvimukinsa.
Samalla tutustutaan sarjan perushahmoihin. Ilkeään Rasvis-Anteroon ja superkuulon omaavaan matematiikka-neroon Simoon. Sekä tietysti Emilian sairaanhoitaja-äitiin ja isään, jonka uusi naisystävä muistuttaa vanupuikkoa ja jonka Emilia on ristinyt Vanupuikko-Anneliksi.
Roskaavien ryökäleiden seikkailujuonessa maapallolle sataa muoviroinaa avaruudesta. Syylliset ovat sinisen planeetan kuningas 2 ja kuningas 3, joiden mahtikäskyllä muoviroina valmistuu ja ammutaan meidän planeetallemme. Jäteongelman luova ratkaisu.
Mitä tuumaavat avaruusoliot meidän omasta avaruuteen ampumastamme roinasta? Erittäin oivaltavaa tekstiä Paula Noroselta. Tälläkin hetkellä maapallolla tutkijat koettavat kaikin keinoin keksiä, mitä tehdä meidän ihmisten avaruusroskille. Nykyään satelliitit ovat pahassa pulassa kaiken sen avaruusjätteen keskellä, mitä vanhoista satelliiteistä ja avaruusaluksista on maapallon kiertoradalle jäänyt.
Voi kunpa kaikki maapallon muoviroskat olisivat oikeastikin sinisen planeetan roskaavien avaruusolioiden maahan dumppaamia. Ja voi kun niistä päästäisiin eroon yhtä helposti kuin Supermarsu-kirjassa. Kahden koiran avulla. (Ikuinen koirat vs kissat viisauskilpailu kiepsahti vahvasti koirien voittopisteille). Ja tietysti Emilian, joka supermarsuna lentää avaruuskapselilla siniselle planeetalle. Supermarsun voimissakin havaitaan tässä kirjassa raja; supermarsukaan ei pärjää avaruudessa tyystin ilman tekniikan apua.
Seikkailujuonet ovat vain pieni osa supermarsu-kirjojen viehätystä. Kipakka, suorastaan räävitön koululaishuumori tulvii joka suuntaan. Huumori kumpuaa sekä koululaismaailmasta että erinäisistä isoista ja pienistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Ja kaikista niistä haasteista, mitä kasvamiseen kuuluu. Vanhempien avioero ja uudet suhteet, kiusaaminen, ihastuminen ja mustasukkaisuus ovat vain pieni osa käsitellyistä teemoista. Ihailen sitä, miten Noronen saa yhteen kirjaan mahtumaan niin paljon. Kirjassa rikotaan kaikenlaisia rajoja, mutta pohjimmiltaan se ohjaa hyvään. Paha saa palkkansa ja hyvillä oivalluksilla saavutetaan mainetta.
Teksti on taattua Paula Norosta ja kirjat sopivat parhaiten 9+ ikäryhmään. Emilia on ikuisesti 11 ja niin lienee moni kirjan lukijakin.
Pieni lukuhiiri antoi 10 pistettä kummallekin kirjalle. Onneksi näitä on vielä lukematta. Erityisesti pieni lukuhiiri nauroi täi-vitsille. Emilia kavereineen kerää täitä päästään ja myy ne saksalaiselle miehelle, joka rakentaa niistä talon. Voiko hullumman hauskaa ollakaan?
Kirjojen kuvittaja ja kustantaja ovat matkalla vaihtuneet. Gummeruksen vanhemmat kirjat on kuvittanut Pauliina Mäkelä ja Tammin leivissä kuvittajana on Terese Bast. Uudemman kirjan kuvitus on tietysti modernimpaa. Mäkelän kuvitustyyli ei tämän talon lukuhiiriin iskenyt, mutta en tiedä, mitä olisimme tuumanneet kuvista aikamatkalla vuonna 2007.
Mielenkiintoista on, että vuoden 2007 ensimmäisesssä kirjassa teksti on pienempää ja rivivälit pienempiä ja vuoden 2018 supermarsussa teksti on isompaa ja helppolukuisempaa. Ja vuoden 2018 kirjassa osa keskusteluista on jo tekstiviestein, mikä toimii oikein hyvin.
Onko kohderyhmä nuorentunut vai ovatko kohderyhmän lukutaidot huonontuneet kymmenessä vuodessa?
Paula Norosen Tagli ja Telle sarjaa löytyy täältä ja täältä.
Norosen helppolukuinen Yökoulu-sarja löytyy täältä.
Maria
P.S. Supermarsu-elokuva tehtiin vuonna 2018, mutta se on meillä katsomatta.
Lukupäivät 16.2 ja 28.2.
Julkaisuvuodet 2007 ja 2018
Lastenkirjablogi https://hiirikirjahyllyssa.blogspot.com/
